Asioiden järjestys

Voi voi näitä pitkiä ja pimeitä marraskuun iltoja. Teemuki pöydällä ja sukkapuikot kädessä ajatukset harhailevat aina jotenkin siihen elämän tarkoitukseen (Mitä? Eikö kaikille käykään niin?)

Pseudofilosofiaa voi harjoitella vaikka miettimällä ihmisten välisten suhteiden luonnetta tai mikä on ihmisen paikka maailman asioiden järjestyksessä. Ja onko ihminen pohjimmiltaan fyysinen olento jolla sattuu olemaan eräänlainen henkinen lisäosa (ns.tietoisuus) vai pohjimmiltaan henkinen olento, jolla on elämän aikana myös keho?
Ystäväpiiristämme löytyvä kansanedustajaehdokas on myös saanut aikaan keskustelua moraalista ja vähän moraalin määrittelyä.

Uutisia seuraamalla voi todeta että maailma on aika proosallinen paikka, mutta välillä löytyy ilahduttaviakin asioita, kuten kirja nimeltä Pedagoginen rakkaus, jonka luin osana yhtä kasvatustieteen kurssia. Siinä rakkaus kuvataan ihmisen ainutlaatuisuuden oivaltamiseksi, joka ilmenee kunnioittavana ja rakastavana läsnäolona ja toimintana, ja "parhaillaan kunnioittava rakkaus ilmenee lapsen näkökulmasta kokemuksena, että maailma on hyvä ja turvallinen, ja siihen uskaltaa kasvaa".
Eikö kuulostakin ihanalta! Rakkauden valtakunta.

Rakkaudesta ja rakastavasta ihmisyydestä on kyllä keskusteltu jo muutamia vuosituhansia (yhtään liioittelematta). Esim. Kantin moraalifilosofia, josta usein lainataan käsite universaali moraali, sisältää myös ajatuksen ihmisen sisään kätkeytyvästä hyvyydestä. Kantin mukaan ihmisyyttä tulisi aina kohdella päämääränä, itseisarvona, eikä milloinkaan välineenä.
Kantin tekstejä lukiessa voi ilahtua siitä, miten yksinkertaiselta tämä kaikki kuulostaakaan! Jopa poliittisille kirjoituksille olisi tilausta 2000-luvun maailmassa, jossa globaali oikeudenmukaisuus on useimmiten vain haave; pasifistina Kant esitti muun muassa kuusiosaisen rauhanohjelman ja suhtautui jyrkän kieltävästi kolonialismiin sekä surullisenkuuluisaan humanitaariseen interventioon.

Rock, rauha ja rakkaus. Olemisen suuri synteesi. Harmonia.

(mieluummin naiivi höpsö kuin parantunut romantikko)

Päivän kysymys: Miksi en voi ylpeänä kävellä kotikaupungissani ja ihailla sen kauneutta?

Vastaus ei ole lyhyt eikä ytimekäs, eikä se kuulu näin: Asun Turussa.

Sain inspiraation kirjoittaa tästä aiheesta luettuani erästä toista blogia, josta löytyy samalla otsikolla varustettu teksti. Huomasin etten kykene itsekään ihailemaan kaupunkimme kauneutta, mutta eri syistä kuin Alias Lönnrot.
Minun surullinen syyni on se, että olen esteettisesti rajoittunut.

Minulla on vain hyvin vähän esteettistä arvostelukykyä. Esteettiset vaikuttimet ovat vähemmistössä minun merkityskentässäni. En osaa (luultavasti) nähdä maailmaa ja kaupunkikuvaa kuten ehkä pitäisi.
Blogini määritelmän mukaan minun kuitenkin pitäisi täällä pohtia sitä, mikä on hyvää, totta ja kaunista, joten pohditaan.

Mikä siis on kaunista tai esteettistä? Symmetria, epäsymmetria, perspektiivi, toisto, värit, kuviot, valot, varjot... Ja niiden luoma tunnelma? No, kauneus on kai niin abstrakti käsite että tunnelmakin voi olla kaunis. Onko se silloin toisin sanoin ilmaistuna ehkä harmoninen, miellyttävä, rauhallinen, jopa eteerinen?
No mutta. Vaikka Turku ilmeisesti ei ole estetiikan arvoilla mitattuna varsinaisesti mikään helmi kaupunkien joukossa ja vaikka en kykene ihailemaan sen kauneutta, viihdyn täällä ihan hyvin.
On silti myönnettävä että mieluisimmat kaupunkihetkeni sijoittuvat puistoihin, ja vasta sen jälkeen tulee vaeltelu sateisilla marraskuisilla kaduilla näyteikkunoista sisään kurkkien. Suosittelen muuten reittiä Kerttulinkatu-Sirkkalankatu-Vuorikatu niille, jotka tulevat yliopistolta meille (siinä on matkan varrella kaikkea viehättävää).

Pelkäänpä että estetiikan tajun puutteeni ilmenee myös pukeutumisessani ja kotini "sisustuksessa". Ja koska en useimmiten katsele maailmaa estetiikan silmälasien läpi, en tietenkään osaa myöskään luoda mitään. Käden ja silmän koordinaatio ei oikein pelaa: otan pensselin kauniiseen käteen ja ryhdyn työhön, mutta mielessäni olevat suuret visiot eivät siirry kankaalle, mikä on kokonaisuudessaan aika surullista.

Osaan silti välillä viehättyä näkemistäni asioista, kuten koristeellisista keraamisista laatoista, tai Janne Gröningin saaristokuvista.

Lomaltapaluu

Hei kaikki!
Olen taas kotona. Viime viikon olin kuvan osoittamassa paikassa, enkä käyttänyt kunnollisia kenkiä viikkoon, mikä oli ihan miellyttävää. Ymmärsin myös vihdoin loman ja matkustamisen välisen eron loikoiltuani uimisen jälkeen rantahietikolla (vaikka siskoni sinnikkäästi yritti houkutella mukaansa leikkimään ja väitti että leikin huonosti ja yritän "kuoria leikistä kermat päältä") =)

Onneksi ajatus juoksi kristallinkirkkaasti. Olinhan sentään Leif.

Ja kuka muuten sanoi että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa? Loman aikana pääsimme lähtemään myös ajelulle tulivuoristoon. Koitin parhaani mukaan tallentaa maisemia kameraani, mutta niin mahtavat näkymät ei tietenkään ole valokuvissa parhaimmillaan. Nousimme uhkarohkeita teitä pitkin ylös vuorelle pilvien yläpuolelle, ja näköalat olivat huikeat!

Valokuvien ottaminen on hauskaa kun auringonvalo on voimakasta ja ympärillä on vettä sekä valkoisia rakennuksia. Ja hauskoja kuvauskohteita =)

Matkalle

No niin. Blogi hiljenee noin viikoksi (jollen innostu löytämään nettikahvilaa tms) sillä lähden matkalle. Viikon ajan ei tarvitse pukea pipoa, lapasia eikä muitakaan talvivarusteita yllensä, sen sijaan saa oleksia hameessa ja ehkä jopa uida. Meressä.

Viikon ajan blogini innokkaat lukijat (hahhah) saavat tyytyä lukemaan Hellaakoskea.

Carmen saeculare

Rautahepo ja automobiili!
-Voimansa antoi
sähkö ja hiili!
Maapallo kuljettu navasta napaan,
luonnon vapaan
jäsenet lyötynä kahleisiin;
jättilaivat meriä viiltää,
pilvissä kiiltää
pauhaten kotka rautainen.

Sekuntikello raksaa, raksaa
hermoja kiihottain.
Ihminen uupuu, ja toinen jaksaa
vaivalla vain.
Hetki on kallis. Hetken työtä
koneet räiskävät päivää, yötä;
hetken voittaja
kaiken voittaja,
sekunnin varas
varkaista paras.

Juhlahumua

Eilen oli isän 50-vuotisjuhlat uimahallilla, ja juhlamieli korkealla. Yllätyin itsekin siitä miten helposti pääsin irrottautumaan siitä ajatuksesta että "tää on mun työpaikka, aina kun mä oon täällä niin oon töissä". Hauskat kemut.

Saunoimme, vihdoimme oikeilla koivuvihdoilla (kiitän itseäni ja sisaruksiani hienosta ideasta), uimme, söimme, lauloimme ja tanssimme.

Tapani mukaan halusin onnitella syntymäpäivänä välittämällä viestini runoitse, ja valitsin muutaman rivin Hellaakosken Satakieli-sarjasta, jossa satakieli laulaa elämän ja olemassaolon ylistystä.

Runojen lämmin
vie heleämmin
vauhtia valtimon,
mykkien päivien,
jos oli kielellä sulku,
läikkyen, sykkien
käy säveljuoksujen kulku.
Enkä, en pelkää
ettei laulua riitä.
Näyt, hymyelkää.
Kiitä, lauluni, kiitä.

Haluanko pilvilinnoja?

Pääsin eilen leikkimään myös mallikelpoista kansalaisyhteiskunnan jäsentä osallistumalla ilmastomarssille! Ja sain vielä kantaa banderolliakin, joka kuvattiin ainakin Turun Sanomiin! Jeejee, vaikka kuvassa peitänkin bandiksella kasvoni =)
Eilenkin jo mietittiin mielenosoituksen aikana huutamiemme asioiden järkevyyttä, mutta jatkanpa miettimistä vielä tässä blogissani..

"Kolkyt prossaa päästöistä pois!"
-selkeä viesti, selkeä vaatimus, ainakin tässä yhteydessä
"Kun päättäjät nukkuu niin Turkukin hukkuu!"
-jos napajäät sulaa niin minne se kaikki vesi menee?
"Pilvilinnoja emme halua!"
-No tämä olikin vähän outo. Itse tulkitsin sen merkitsevän sitä, että ympäristöihmisten puheet sivuutetaan joskus kohtuuttomana haihatteluna, ja tässä oli vasta-argumentti. Viesti oli tosin vähän piilotettu: mitä sitten halutaan, jos ei pilvilinnoja? No varsinaisia tekoja tietenkin.

Onneksi ainakin noin 170 muutakin turkulaista haluaa varsinaisia tekoja. Pilvilinnojen voimalla minäkin jaksan tehdä jotain.

Elämän onnellisin ajatus

Tällä kertaa yöpöydällä ei olekaan mitään ranskalaista romaania tai muutakaan tavallista kaunokirjallisuutta, vaan... suhteellisuusteoria!!
Hankin itselleni Kari Enqvistin Suhteellisuusteoriaa runoilijoille, joka saa luonnontieteen kuulostamaan erikoiselta seikkailukertomukselta. Nyt jopa minäkin jaksan kiinnostua muun muassa suhteellisuusteoriasta, eikä Niinan tarvitse enää selittää muutaman kuukauden välein miksi toisella pallonpuoliskolla on kesä ja toisella talvi (yhtäaikaa).

Enqvist kirjoittaa mm. näin:
Vuonna 1907, istuskellessaan Bernin patenttitoimistossa, Einstein sai ajatuksen, jota hän myöhemmin kuvasi elämänsä onnellisimmaksi: "Jos henkilö putoaa vapaasti, hän ei tunne omaa painoaan."

Olen nähnyt kuvia Einsteinista ja niiden perusteella on mahdollista uskoa että edellämainittu ajatus olisi elämänsä onnellisin. Ryhdyin pohtimaan minkälaisia ovat minun onnelliset ajatukseni, ja heti tuli mieleen kaksi.

Ylioppilaskirjoitusten tulosten saapuessa sain tietää kirjoittaneeni äidinkielestä laudaturin. Olin onnellinen ajatellessani että ainakin joku ylioppilastutkintolautakunnasta arvostaa ajatuksiani.
Vuotta myöhemmin lukiessani sosiologian pääsykoekirjaa ilahduin löytäessäni kirjan viimeiseltä sivulta runon! Että vakavasti otettavassa yhteiskuntatieteen kirjassakin voi olla runo!

Vaan kämmenelläsi kuljeta oksa tietämisen läpi aikain.
Aukeavat - kevät on! - silmujen purjeet.
Ja Lethen virtaan usvaiseen jää laivasi jälki.