Luopua, tyytyä, jäädä paitsi – pyrkimyksemme ekologisesti kestävämpään elämään hahmottuu helposti kieltäytymisten ja niukkuuden kautta. Voisiko asia olla toisin?
Näin kysyy kirjan takakansi, ja sen sivuilta löytyy todella monta tapaa vastata että kyllä, se voi olla toisin. Kansikuvakin on hieno, se herättää heti ajatuksia kestävämmän elämän tavoittelun vaikeuksista ja länsimaisesta suhteesta kuluttamiseen, sillä siinä on kuvattuna rikkoutunut japanilainen kulho, joka on korjattu kintsugi-perinteen mukaan eli lisäämällä korjausliimaan kultajauhetta. Korjauksesta tulee näin tehden hyvin näkyvä osa esinettä, mutta samalla se korostaa epätäydellisyydestä löytyvää kauneutta ja sitä arvostusta, jota elämän kuluttamalle esineelle voi antaa. On varsin paljastavaa, että tällainen esimerkki löytyy länsimaisen kulutuskulttuurin sijaan tällä kertaa Japanista. Moni on meillä oppinut tavoittelemaan vanhan, korjatun ja kestävän sijaan aina jotain lisää ja aina jotain uutta.
Jouduin kirjan avattuani hieman pyörälle päästäni. En itse asiassa osaa enää sanallistaa sitä, mitä kirjalta oikeastaan odotin; joka tapauksessa sisältö oli odotettua haastavampaa (siis siinä mielessä että se haastoi puntaroimaan omaa ympäristö- ja materiasuhdetta syvällisemmin kuin luulinkaan). Filosofista.
Kirjan kieli on vaativaa, mutta se palkitsee viitseliään lukijan uudenlaisilla näkymillä tähän maailmaksi tai todellisuudeksi kutsuttuun olemassaoloon.Vihelmaa ripottelee tekstin sekaan otteita omasta elämästään: pyörämatkalla teltan paikkaa ei ole löytyä, ja nelivuotias oli aikaa sitten muuttunut ihmislapsesta muuttohanheksi, joka silmät puoliummessa etsii laskeutumispaikkaa, tai junassa vierustoveri naurahtaa epäuskoisena, kun Vihelmaa ei viskaa banaaninkuoria junan kätevään roskikseen pois vaivaamasta, vaan vie ne mieluummin kotiin kompostoitumaan.
Luvut on nimetty runollisilla, mielikuvitusta ruokkivilla otsikoilla (Kaaos ja osallisuus, Pehmeä lasku), mutta niitä selventämään on lisätty alaotsikoksi kysymys, joka toimii tulkintakehyksenä koko luvulle. Määrän merkitykset – millaista on askeettinen loisto? Jokaisen luvun lopussa on liuta pohdintatehtäviä, ja vastausten pohdinta saattaa hyvinkin jäädä askarruttamaan lukijaa pidemmäksi aikaa. Onnistuneita kysymyksiä, siis. Jouduin lukemaan kirjaa vain pätkissä kaiken omenoiden keräämisen, kuorimisen, soseuttamisen, hilloamisen, viipaloinnin ja muun ahkeroinnin lomassa, joten ajatus ehti joka kerta katketa ennen kuin pääsin jatkamaan. Suosittelen muille lukijoille keskittyneempää, antautuvaa lukemistapaa: kestää aikansa, ennen kuin tekstiin pääsee sisään, joten anna sille aikaa!
Kirjassa etsitään työkaluja parempaan luonto- ja materiasuhteeseen sekä pohtimalla materian olemusta (mistä biomassa käytännössä muodostuu ja millä todennäköisyydellä satunnaisen hiiliatomin osoitteena on eläinkunta?) että lähestymällä kysymystä sosiaalipsykologian keinoin. Luin erityisen kiinnostuneena vaimeasta egosta (quiet ego), jota luonnehtii toisten olentojen näkökulmiin eläytyminen; kun oman egon ääni vaimenee, voi kuulla paremmin muun elonkirjon ääniä. Itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat liukenevat ja tilalle tulee uusia tapoja hahmottaa tätä maailmassa olemista. Samoin pysähdyin lukemaan ajatuksella Vihelmaan tekstiä matkustamisesta; mikäli haavekuvat kaukomaista realisoituvat lentolipuiksi, matkailija tulee tuottaneeksi kestämättömän määrän päästöjä. Mutta minkä perässä maailmalle yleensä lähdetään ja miten se löydetään muilla keinoin?
Tarkkaan ottaen ihmiset eivät tuota ainetta sen enempää kuin energiaakaan. Ainetta kylläkin siirretään paikasta toiseen ja muunnetaan uusiin muotoihin, mutta se säilyttää perustavanlaatuisen outoutensa suhteessa inhimilliseen toimijaan. Nykyisessä elämänmuodossamme helppo liikuteltavuus vaikeuttaa materiaalien mykän magian, molekyylien itsepintaisen toimijuuden tunnustamista. Silti useimmat törmäävät jossakin elämän käänteessä aineen todellisuuteen: puutostauti vie voimat tai putkirikko vaikeuttaa veden saantia. Se minkä moderni ihminen kenties tulkitsee häiriötilaksi, voi myös toimia johtolankana rohkeampaan luontosuhteeseen. Sen sijaan, että ihminen istuu koneiden palveltavana, hän voi toteuttaa fysikaalista ulottuvuuttaan suunnistamalla ilman navigaattoria, kantamalla vettä, kääntämällä kasvimaata.
Helmet-haasteessa kirja pääsee kohtaan 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti