Elämäntaito
Tadaa, tämän tekstin luettuasi saavutat sen!
No ei kai (et kai luullutkaan että olisin ihan tosissani). Mutta seuraavassa paljastetaan kyllä mitä olen viime aikoina miettinut elämänhallinnasta ja erityisesti elämäntaito-oppaista, niistä ajatuksia herättävistä self help -jutuista. Mistä sitä oikein voi löytää mielenrauhaa ja itselleen sopivan elämän?
Selailin muutama päivä sitten Pekka Pirhosen bisneskirjaksi luokiteltavaa painotuotetta nimeltään No agenda club - elä väljästi. Kyseessä on siis tietynlainen elämäntaito-opas liike-elämän tarpeisiin. Kirjassa Pirhonen kertoo halunneensa luoda sarjan harjoituksia työelämän mukavuuden ja tehokkuuden parantamiseksi ja on perustanut erilaisia työryhmiä pohtimaan työelämän mukavuuden ja tehokkuuden parantamista. Mm. Turussa kokoontunut ryhmä on totellut nimeä Tietohallinnon ja Johtamisen Foorumi (sic).
Kirjan huolellinen selailu jätti hieman oudon maun suuhun. Tarkoitus on siis parantaa tehokkuutta, ja saada se aikaan hokemalla varsin ympäripyöreitä mantroja, joita Pirhonen kirjansa sivuilla esittelee useita; Henkilökohtainen renessanssi. NYT; Järki ei riitä; Tunteet peliin; Intuitio johtajaksi jne. Näillä voitetaan se krooninen kiire. Nämä hokemat jatkuvasti muistamalla voikin sitten tehokkaasti uhrata ainutkertaisen elämänsä markkinatalouden epämääräisille vaatimuksille.
Kirjassa käytetään aika simppeliä kieltä satunnaisine oikeinkirjoitusvirheineen, mikä on pieni virhe asiamokailuihin verrattuna; Pirhonen esittelee mm. retoriikan seitsemän kiveä (ja tarkoittaa varmaankin kulmakiveä), mutta käsittää retoriikalla jotain aivan muuta kuin Aristoteles aikoinaan ja kaikki muutkin niiden antiikin kreikkalaisten jälkeen. Itse nimeäisin listan uusiksi vaikkapa PowerPoint -esityksen seitsemäksi kulmakiveksi.
No joo. Eipä ollut tarkoituksena keskittyä sättimään tätä tuoretta julkaisua, vaan lupasinkin jakaa niitä ajatuksia joita kirjan huolellinen selailu herätti. Ihan aluksi todettakoon että kirja tuntuu todellakin väsyneen miehen aikaansaannokselta: tähänastisessa elämässä työnteko, ansaitseminen ja kulutus on ollut tärkeää ja kaikki on ollut hyvin varmaa ja selvää. Sitten tapahtui jotain (ehkä Pirhonen luki jonkun Soininvaaran tai Honorén kirjan) ja kaikki muuttui. Nyt kaikki on jälleen hyvin varmaa ja selvää, mutta uudella tavalla.
On tietenkin hienoa, että myös liike-elämässä (koominen sana kun sen pari kertaa kirjoittaa) pohditaan viihtyvyyttä, mutta tällaisten elämäntaito-oppaiden kokoaminen on mielestäni turhaa. Ei omaa "valaistumista" voi noin vain siirtää toisille. Ei sellainen tule ulkoa annettuna, ja yritys antaa niin vahvasti kokemuksellinen ja elämyksellinen asia sellaisenaan toisille on kankea ja teksti banaaliudessaan herättää myötähäpeää. Elämäntaidon oppina paljon hedelmällisempää onkin tutustua laaja-alaisemmin omaan kulttuuriinsa ja pyrkiä kehittämään sitä vaikeasti määriteltävää sivistystä.
Humanistinen tutkimus, joka on sivistystä aidoimmillaan, pyrkii ymmärtämään kulttuurin ilmentymiä ja kytkemään ne laajempaan aatehistoriaan. Vaatii massiiviisia määriä aikaa tutustua kattavasti ihmisyyteen tätä kautta (tavoiteaika viisi vuotta kuluu äkkiä), eikä kiireisillä ihmisillä oikeasti ole aikaa. Kiireisille suosittelisinkin bisneskirjojen sijaan esimerkiksi lyriikkaa elämäntaito-oppaana! On paljon palkitsevampaa kokea elämyksiä ja tehdä havaintoja ihan itse, ilman että Pirhonen tai joku muu on ne kirjoittanut latteasti auki.
Tähän sanoisi Aaro Hellaakoski että pieni runo voi olla enemmän kuin kymmenen paksua romaania.
No ei kai (et kai luullutkaan että olisin ihan tosissani). Mutta seuraavassa paljastetaan kyllä mitä olen viime aikoina miettinut elämänhallinnasta ja erityisesti elämäntaito-oppaista, niistä ajatuksia herättävistä self help -jutuista. Mistä sitä oikein voi löytää mielenrauhaa ja itselleen sopivan elämän?
Selailin muutama päivä sitten Pekka Pirhosen bisneskirjaksi luokiteltavaa painotuotetta nimeltään No agenda club - elä väljästi. Kyseessä on siis tietynlainen elämäntaito-opas liike-elämän tarpeisiin. Kirjassa Pirhonen kertoo halunneensa luoda sarjan harjoituksia työelämän mukavuuden ja tehokkuuden parantamiseksi ja on perustanut erilaisia työryhmiä pohtimaan työelämän mukavuuden ja tehokkuuden parantamista. Mm. Turussa kokoontunut ryhmä on totellut nimeä Tietohallinnon ja Johtamisen Foorumi (sic).
Kirjan huolellinen selailu jätti hieman oudon maun suuhun. Tarkoitus on siis parantaa tehokkuutta, ja saada se aikaan hokemalla varsin ympäripyöreitä mantroja, joita Pirhonen kirjansa sivuilla esittelee useita; Henkilökohtainen renessanssi. NYT; Järki ei riitä; Tunteet peliin; Intuitio johtajaksi jne. Näillä voitetaan se krooninen kiire. Nämä hokemat jatkuvasti muistamalla voikin sitten tehokkaasti uhrata ainutkertaisen elämänsä markkinatalouden epämääräisille vaatimuksille.
Kirjassa käytetään aika simppeliä kieltä satunnaisine oikeinkirjoitusvirheineen, mikä on pieni virhe asiamokailuihin verrattuna; Pirhonen esittelee mm. retoriikan seitsemän kiveä (ja tarkoittaa varmaankin kulmakiveä), mutta käsittää retoriikalla jotain aivan muuta kuin Aristoteles aikoinaan ja kaikki muutkin niiden antiikin kreikkalaisten jälkeen. Itse nimeäisin listan uusiksi vaikkapa PowerPoint -esityksen seitsemäksi kulmakiveksi.
No joo. Eipä ollut tarkoituksena keskittyä sättimään tätä tuoretta julkaisua, vaan lupasinkin jakaa niitä ajatuksia joita kirjan huolellinen selailu herätti. Ihan aluksi todettakoon että kirja tuntuu todellakin väsyneen miehen aikaansaannokselta: tähänastisessa elämässä työnteko, ansaitseminen ja kulutus on ollut tärkeää ja kaikki on ollut hyvin varmaa ja selvää. Sitten tapahtui jotain (ehkä Pirhonen luki jonkun Soininvaaran tai Honorén kirjan) ja kaikki muuttui. Nyt kaikki on jälleen hyvin varmaa ja selvää, mutta uudella tavalla.
On tietenkin hienoa, että myös liike-elämässä (koominen sana kun sen pari kertaa kirjoittaa) pohditaan viihtyvyyttä, mutta tällaisten elämäntaito-oppaiden kokoaminen on mielestäni turhaa. Ei omaa "valaistumista" voi noin vain siirtää toisille. Ei sellainen tule ulkoa annettuna, ja yritys antaa niin vahvasti kokemuksellinen ja elämyksellinen asia sellaisenaan toisille on kankea ja teksti banaaliudessaan herättää myötähäpeää. Elämäntaidon oppina paljon hedelmällisempää onkin tutustua laaja-alaisemmin omaan kulttuuriinsa ja pyrkiä kehittämään sitä vaikeasti määriteltävää sivistystä.
Humanistinen tutkimus, joka on sivistystä aidoimmillaan, pyrkii ymmärtämään kulttuurin ilmentymiä ja kytkemään ne laajempaan aatehistoriaan. Vaatii massiiviisia määriä aikaa tutustua kattavasti ihmisyyteen tätä kautta (tavoiteaika viisi vuotta kuluu äkkiä), eikä kiireisillä ihmisillä oikeasti ole aikaa. Kiireisille suosittelisinkin bisneskirjojen sijaan esimerkiksi lyriikkaa elämäntaito-oppaana! On paljon palkitsevampaa kokea elämyksiä ja tehdä havaintoja ihan itse, ilman että Pirhonen tai joku muu on ne kirjoittanut latteasti auki.
Tähän sanoisi Aaro Hellaakoski että pieni runo voi olla enemmän kuin kymmenen paksua romaania.
