Sivut

perjantaina, huhtikuuta 21, 2017

"O master, you give me te leave, me shakee te hand with him; me makee you good laugh."

Kävin kuuntelemassa Suomi kääntää -luentosarjan luennon aiheesta Suomi ei ole saari - käännöskirjallisuus kulttuurin välittäjänä Sirkkalan kampuksen Janus-salissa. Kristiina Taivalkoski-Shilov ja Juhani Lindholm puhuivat alkuun hieman kirjallisuuden kääntämisen yhteiskunnallisista vaikutuksista, jonka jälken siirryttiin itse käännöskirjoihin.

Herkullisen esimerkin käännöskirjallisuudesta ja kirjoitetun suomen historian eri vaiheista tarjosi Daniel Defoen Robinson Crusoe ja sen noin 16 suomennettua laitosta. Alkuperäisteos on jo vuodelta 1719 ja ensimmäinen suomennoskin on tehty jo 1847 nimellä Robinpoika Kruusen ihmeelliset elämänwaiheet. Voi olettaa, että esim. Aleksis Kivi on lapsuudessaan tutustunut tähän kirjaan, ja onkin kiinnostavaa ajatella miten se on saattanut vaikuttaa esim. seitsemän veljeksen lähtöön Impivaaraan! Kyseessä on siis teos, jolla on  pitkä käännöslaahus (opin tämän uuden sanan!) so. useita laitoksia ja suomennoksia.

Omalta kannaltani antoisinta sisältöä oli Perjantain henkilöön ja repliikkeihin liittynyt keskustelu. Olen onnekseni saanut kiinnostavia käännöstöitä, ensimmäinen romaanisuomennokseni oli kongolaissyntyisen Alain Mabackoun romaani Pikku Pippuri, ja luvassa on muitakin afrikkalaisen kirjallisuuden moderneja nimiä. Samoin kuin Perjantai, monet henkilöhahmot afrikkalaisten kirjailijoiden teoksissa eivät puhu englantia tai ranskaa äidinkielenään vaan vieraana kielenä. Miten suomennetaan kielenoppijan kieli ja mitä tekijöitä suomentajan tulee ottaa silloin huomioon?

Omat suomennokseni ovat suht tuoreita teoksia, mutta niidenkin kohdalla on valittava romaanille luentatapa, joka osaltaan vaikuttaa myös suomennokseen. Robinson Crusoen kohdalla luentatapoja voi olla useita: se voi olla seikkailukertomus neuvokkaasta selviytyjästä tai se voi olla kertomus umpikolonialistisen ajan rasistisesta yläluokkaisesta miehestä. Luentatavan valinta vaikuttaa muun muassa siihen, minkälaisen suomennoksen saa negro; häivytetäänkö sen rasismi jollakin neutraalimmalla suomennoksella, vai valitaanko suomennokseksi neekeri, jolla tehdään selväksi Robinson Crusoen läpeensä kolonialistinen ja rasistinen luonne?

Luennolla käytiin yhdessä läpi myös Perjantain paria repliikkiä ja sen saamia suomennoksia. Repliikit ja niistä käyty keskustelu tulevat hyötykäyttöön omien suomennostöideni kanssa. Englanniksi ja ranskaksi on olemassa paljon valmiita käytäntöjä sen suhteen, miten kirjoitetaan murteellista kieltä tai kielenoppijan kieltä, mutta suomentaja on hiukan omillaan. Paitsi silloin, kun voi hyödyntää tutkimustietoa ja näitä luentoja ja keskusteluja!

Juuri nyt työskentelen aivan muiden suomennosten parissa, mutta syksyllä työpöydälle tulee romaani Mauritiukselta, jossa on mukana myös paikallismurretta ja kreolia. Luennon aikana ja sen jälkeen syntyneet mietteet pääsevät sen parissa hyötykäyttöön.

perjantaina, huhtikuuta 07, 2017

Uudelleenavajaiset ja kirjasuositukset

Tämä blogi on elänyt muutaman erilaisen vaiheen; aluksi se oli opiskelijan fiilisblogi, sitten kirjablogi, sitten seurakunta- ja kirkkoasioiden blogi. Parin vuoden tauon jälkeen herättelen sen taas henkiin (käännös)kirjallisuusblogina! Tervetuloa siis seuraamaan kirjoituksiani suomentamisesta, käännöskirjallisuudesta ja muista satunnaisista tätä aihetta läheltä liippaavista jutuista!

Olen pitänyt Turun Kirjakahvilassa afrikkalaisen kirjallisuuden lukupiiriä nyt jo 5 vuotta. Siinä ajassa on ehditty lukea ja kommentoida melko suuri osa suomeksi ilmestyneestä afrikkalaisesta kirjallisuudesta! Parempaa nimeä lukupiirille en edelleenkään ole keksinyt, vaikka joka ikinen kerta kokoontuessa kyseenalaistan itse koko nimen ja sen naurettavan yksinkertaistavan ja latistavan tavan esitellä sitä kirjallisuutta, jota piirissä luetaan. Itse tapaamiset ovat kuitenkin aina olleet ihania, virkistäviä ja avartavia: useimmiten tekee mieli lukea sama kirja heti uudelleen, koska eri lukijat ovat lukeneet sen niin eri tavoin!

Blogin uudelleenavajaisten kunniaksi tarjoilen teille omat tärppini afrikkalaiseen kirjallisuuteen! Jos haluat lisää diversiteettiä lukulistalle tai muuten vaan kurkata länsimaisen kirjallisuuskaanonin ulkopuolelle, suosittelen näitä erinomaisia kirjoja!

1. Chinua Achebe: Kaikki hajoaa (suom. Heikki Salojärvi, Basam Books 2014, alkup. Things Fall Apart 1958)
Tämä oli itselleni se käänteentekevä lukukokemus joskus reilut kymmenen vuotta sitten yliopistolla, kaikkien klassikkojen klassikko. Ensimmäinen laajalle levinnyt, kaunokirjallinen kuvaus kolonisaatiosta kolonisoitujen näkökulmasta. Seuraa Okonkwoa suuren murroksen keskellä.

2. Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta (suom. Seppo Loponen, Tammi 2009, alkup. An Elegy for Easterly 2009)
Parasta poliittista kirjallisuutta, joka osoittaa myös, että todellisuus on usein huimempaa kuin villeinkään mielikuvituksen tuote. Hienoa huumoria ja tiukkaa asiaa.

3. José Eduardo Agualusa: Menneisyyksien myyjä (suom. Pirkka Valkama, Kampus Kustannus 2015, alkup. O vendedor dos passados 2006)
Sisällissodan jälkeisen Angolan nouseva keskiluokka tarvitsee loistokkaan menneisyyden, näitä heille myy Félix Ventura. Kertojanäänenä toimii seinällä kaikkea tarkkaileva lisko. Kaunis, kaunis suomennos, tarina jota olisin halunnut lukea vielä satoja sivuja.

4. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa (suom. Sari Karhulahti, Otava 2009, alkup. Half of a Yellow Sun 2006)
Onko vielä joku joka ei ole tätä lukenut? Kertoo Biafran sodasta, sen jalkoihin jäävistä ihmisistä ja rakkaudesta toisiin ihmisiin ja kotiin. Lukukokemus ei ole raskas, vaikka aihepiiri niin voisi saada luulemaan.

5. Aminata Sow Fall: Kerjäläisten lakko (suom. Satu Milonoff, Like 1990, alkup. La grève des Báttu 1979)
Loistavaa länsiafrikkalaista satiiria, jossa rinnakkain elävät nouseva turismielinkeino, kerjäläiset, islamilainen kulttuuri ja valta-asetelmat.

Lukuiloa!