Viime viikonloppuna oli tiedossa kaksi junamatkaa, joten nappasin kirjastosta mukaan sopivasti käteen sattuneen kirjan eli Suvi Vaarlan romaanin Kadonnut aika. Luin jokunen vuosi sitten Vaarlan esikoisromaanin Westend, joka kertoi 1990-luvun laman heittämistä pitkistä varjoista. Takakansiteksti kertoi Kadonneen ajan aiheeksi verkostoituneen maailman, jota teknologia hallitsee yhä enemmän. Kaupat tuli.
Kirjassa on neljä näkökulmahenkilöä: Otto, Iris, Alexandra ja Lasse. Otto ja Iris ovat parisuhteessa, Alexandra on Iriksen sisko, Lasse taas Oton nuoruudenystävä. On paljon yhteisiä muistoja ja kokemuksia, elämät risteävät eri tavoin. Toisinaan välit ovat läheiset, toisinaan etäisemmät. Ja viestinnän lakien mukaan viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta. Pikavideoiden ja -viestien maailma jäytää kaikkien keskittymiskykyä ja kykyä onnellisuuteen.
Kieli ja kerronta on onnistunutta ja sujuvaa, mitä nyt olin odottanut kertojan äänen jotenkin vaihtuvan henkilöiden mukana, mitä ei oikein tapahtunut. Maailmaa ja ihmisiä hallitseva teknologia ja sosiaalinen media ilmenevät kirjassa kiinnostavasti kaiken taustalla. (Ei siis tarvitse pelätä mitään sormella osoittelevaa tai saarnaavaa otetta.) Miten Otto suhtautuu isänä pienen lapsensa puhelimenkäyttöön ja pelaamiseen, kun näkee miten lapset huumaantuvat katsellessaan lyhyitä videoita ja pelien välkettä? Miten verkko on Oton nuoruudessa tarjonnut yhteenkuuluvuutta ja luovuutta, edistysuskoa ja vapauden valtatien? Millaista on Iriksen työ nykyaikaisessa viestintätoimistossa ja someympäristössä? Miten Alexandran varakkaan ja tiedostavan au pair -perheen lapsia suojellaan laitteiden ja virtuaalimaailman imulta?
Kirjan koskettavinta antia oli mielestäni poikakolmikko Otto, Peter ja Lasse. He olivat tavatessaan samanlaisia samettihousuihin pukeutuvia ja joukosta poikkeavia lukioälykköjä, jotka eivät yksinään olisi pärjänneet koulun sosiaalisessa ekosysteemissä. Mitä heistä aikuistuessa tulee? Peter suorittaa helpon oloisesti elämän tavoiteltuja ja arvostettuja asioita, saa hyvin palkatun ammatin, perheen ja hienon porvarillisen kodin. Otosta tulee tietoturva-asiantuntija, joka kohtaa suurimmat vaarat verkon sijaan hyvin konkreettisen aineellisessa maailmassa. Lasse taas on mysteeri kaikille: älykkäin Oton tuntema ihminen, joka ei kuitenkaan käytä lahjojaan, ei ainakaan saa niillä aikaan mitään, mitä muut voisivat ymmärtää ja ihastella. Aito merkityksellisyys pakenee, vaikka Lasse kuinka juoksee sitä kiinni.
Kirjasta löytyi monta oivallista kuvausta laitteiden ja somen vaikutuksista ihmisiin. Iso osa niistä on nasevien kuvausten sijaan hitaammin ilmeneviä asioita, mutta yksi vertauskuva eri some- ja uutiskanavia päämäärättömästi selaavasta Iriksestä on pakko saada talteen: Omasta mielestä oli tullut kaatopaikka, jossa rääkyvät lokit etsivät ravitsevaa syötävää, mutta kolusivat aina uudestaan samoja tuhruisia käärepapereita.
Loppukaneetiksi Oton sanat: Elämästä ei tarvitse ymmärtää kuin pari asiaa: Ihminen menee helposti rikki. Ja kaiken oppimansa voi unohtaa.
Kirjan tiedot
Suvi Vaarla: Kadonnut aika. WSOY 2022.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti