Moa Herngren: Ruotsalainen avioero

Nyt löytyi erinomainen lukupiirikirja. Moa Herngren on ruotsalainen kirjailija, joka on kustantamon esittelyn mukaan käsikirjoittanut jotain Netflixin hittisarjaa ja elokuvaa nimeltä Bonusperhe. Aihepiirit kuulostavat ihmissuhde- ja uusperhesekoilulta, eli osuvat monelle omakohtaisiin aiheisiin. Tai, no, ketäpä nämä aiheet eivät koskettaisi: monilla/kaikilla ihmisillä tiettävästi on jonkinlaisia ihmissuhteita elämässään.

Herngrenin parillekymmenelle kielelle käännetty läpimurtoteos Ruotsalainen avioero käsittelee nimensä mukaisesti Niklaksen ja Bean avioeroa. He ovat olleet yhdessä yli kolmekymmentä vuotta, kun eräänä iltana tyhjänpäiväisen riidan päätteeksi Niklas lähtee tiehensä eikä enää palaa. Bealle jäävät vain turhautunut raivo, hämmennys, suru ja hylätyksi tulemisen tuska. Näiden lisäksi hänelle jäävät yhteiseen asuntoon mattapintaiseksi öljytyt tanskalaiset tiikkihuonekalut ja hyvän maun mukaiseksi remontoitu keittiö. Niiden lisäksi hän saa Niklakselta nyhdettyä vain epämääräisiä selityksiä, jotka eivät kerro yhtään mitään.

Loistava lukupiirikirja tästä tulee siksi, että kertoja vaihtuu pariin kertaan. Joskus tätä näkökulmatekniikkaa käytetään niin, että kertoja vaihtuu joka luvussa ja yhden kertojan parissa vietetään ehkä parikymmentä sivua, mutta Herngren antaa perhedraaman koko ensimmäisen osan Bealle ja toisen osan Niklakselle. Kolmannessa osassa vaihdetaan näkökulmia sitten vähän tiuhempaan. Lukija saa siis tutustua melko pitkään molempien näkökulmiin, ja pääsee turhautumaan siitä, miten paljon kaikkea jää sanomatta.

Puuttuvan tai vaikean kommunikaation kuvauksena kirja on kyllä erinomainen. Kulissit ovat kauniit (ne öljytyt tiikkiset laatuhuonekalut!), mutta vähitellen lukija hahmottaa, että kaikki ei olekaan niin auvoisasti kuin luulla saattaisi. En tiedä, onko kaikessa jotain erityisen ruotsalaista vai sen sijaan vain yleisinhimillistä, sillä monilla kirjan hahmoilla on kova tarve esittää että positive vibes only ja kova tarve haudata epämääräiset hankalat ja hävettävät tunteet jonnekin tosi syvälle, jotta ei tekisi toisille epämukavaa oloa.

"Niin, nyt kun Maria ja minä olemme eronneet, logistiikka vähän vaikeutuu, ja teillä on varmaankin sama juttu? Vai jäätkö asumaan nykyiseen asuntoonne? Markkinathan ovat nyt hiton tahmeat..."

Tuntuu kuin kaikki ilma puristuisi hänestä ulos, eikä hän saa uutta sisään. Hän vajoaa maahan kuin litistetty tyhjiöpakkaus. Hän yrittää sanoa jotain, mutta sanoja ei tule. Ei niin että niitä tarvittaisiin. Jonas puhuu molempien puolesta.

Hän ja Maria eroavat parhaina ystävinä, ja hän haluaa Bean vain tietävän, ettei hänellä ole mitään Niklasta vastaan. Tavallaan on helpottavaa tietää, että ex-vaimo deittailee hyvää tyyppiä. Tietenkään eroaminen ei ole mukavaa, mutta parempi sekin kuin pysytellä jossain, mikä ei toimi. Vai mitä?

Lukupiiripotentiaalista kertoo se, että hahmoista ja heidän motiiveistaan, valinnoistaan ja vuorovaikutuksestaan tekee mieli jäädä puhumaan. Otetaan nyt vaikka puolisonsa yllättäen jättävä Niklas: hän on lääkäri, joka tekee vaativaa ja hektistä päivystystyötä. Menneisyydessä kaihertaa erään pienen potilaan kuolema, joka varmasti vaikeuttaa työtä edelleen. Ikääntyvät vanhemmat odottavat häneltä jatkuvaa remonttihommien hoitamista kesäpaikassa, jossa veljet tuntuvat pääsevän paljon vähemmällä. Vaimo Bea on perhe- ja kotiasioiden ohjaksissa. Niklas tuntuu jotenkin päätyneen ulkokehälle perheen arjessa ja sitä kautta hiukan statistiksi omassa elämässään, vaikka tahtoisi olla miehekkään riippumaton oman itsensä herra. (Kuulostaako tutulta kenenkään ruuhkavuosia elävän korvissa?) Tavallaan hän tahtoisi asioiden olevan toisin, mutta ei tunnu tietävän mitä tehdä.

Kaikki on jo suunniteltu valmiiksi, ja hänen on määrä toimia kuljettajana. Ei ole hänestä kiinni, mitä tapahtuu. Ei tänä iltana eikä huomenna eikä ylihuomenna. Accept, adjust, adapt. Tällaista perheellisen elämä on, hän tietää sen. Perheen eteen tehdään asioita. Ja hän haluaa olla perheensä apuna. Tietenkin. Hän on Bean puoliso, Alman ja Alexian isä. Hän haluaa kyyditä tyttöjä ratsastuskilpailuihin ja kuvauksiin. Auttaa läksyissä ja olla läsnä. Hän haluaa olla sellainen mies, mutta miksi se tuntuu niin vaikealta?

Voi Niklas, en minäkään tiedä, vaikka sinua kovasti yritettiin ymmärtää kymmenien sivujen ajan. Ainakin Niklakselta puuttuu hänen kovasti kaipaamansa vapaus, johon ei liity vaatimuksia eikä vastuuta. Lisäksi lukijalle valkenee, että kovapalkkaisesta työstä huolimatta Niklaksen raha-asiat eivät ole sillä tolalla kuin luulisi, ja että raha-asiat jäytävät Niklaksen mieltä ja tuottavat jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja häpeää. Puhumalla asiat helpottaisivat, lukija huokailee, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.

Yhtenä eron katalyyttinä toimii Niklaksen ja Bean tuttavapariskunnan vaimo Maria, joka avaa Niklakselle velvollisuuksista vapaan maailman. Maria tunnustaa Niklakselle eroavansa miehestään, "tämä ei vain vielä tiedä siitä". Muutenkin Maria tuntuu olevan immuuni niille vaatimuksille, joiden alla monet muut luhistuvat. Minulle on rehellisesti sanottuna se ja sama, mitä ihmiset odottavat, Maria toteaa.

Bean osa on tulla ikävästi hylätyksi, ja häneen Niklas myös tuntuu projisoivan aiheetta paljon muualta tulevaa kuormitusta. Vaikea Beaa on silti pitää minään tahrattomana ja viattomana kaltoinkohdeltuna uhrina, sillä hän tuntuu tavoittelevan jotain ainakin minusta ulkokultaiselta tuntuvia asioita – saarnipuisia keittiön kaapistoja, design-huonekaluja, aamiaisia kalliissa kahviloissa – jotka tuntuvat ainakin minusta lähinnä sosiaalisen kilpailun välineiltä. Jotain sellaista ruotsalaista porvarillista ylellisyyttä, joka ehkä hänelle itselleen merkitsee onnistumista elämässä.

Kuten sanottua, henkilöistä ja heidän valinnoistaan ja arvomaailmoistaan pystyisi keskustelemaan hyvin pitkät ajat! Suosittelen.

Kirjan tiedot

Moa Herngren: Ruotsalainen avioero. Suomentanut Sirje Niitepõld. Gummerus 2024. 351 sivua.