Huomasin unkarilaisen Tibor Noé Kissin esikoisromaanin Inkognito (suom. Saarni Laitinen) S&S:n kevätkatalogista ja se painui heti mieleeni - aihepiirin lisäksi kiinnostusta herätti teoksen alkuperäiskieli eli unkari, sillä kaiken englannista suomennetun kirjallisuuden keskellä harvinaisemmat kielet ovat, no, harvinaisia näkyjä. Kirjojen lukeminen on toisinaan ajanvietettä, hyvän tarinankerronnan parissa viihtymistä; se voi tarjota jännitystä, ihmissuhdekiemuroita, ajankuvaa, naurua, itkua ja ajattelun aihetta. Joskus, kuten Inkogniton tapauksessa, se tarjoaa mahdollisuuden päästä ulos omasta ahtaasta kokemushorisontistani ja päästää tutustumaan toisenlaisiin tapoihin olla tässä maailmassa, havainnoimaan itselle vieraita ajatuksia ja tunteita ja sisäistä elämää.
Inkognito on autofiktiivinen romaani, joka kertoo Tiborista/Noémista ja kasvusta transnaiseksi. Tibor viettää lapsuutensa ja nuoruutensa jalkapallon parissa, isä vie häntä harjoituksiin ja peleihin ja apuvalmentaa pojastaan tiiviisti ammattilaisjalkapalloilijaa. Eräänä syksynä peli alkaa sujua hieman huonommin, ehkä siinä vitosen arvoisesti, mutta sinä oletkin aina ollut kevään lapsi, isä toteaa. Jalkapallo on ainakin omissa mielikuvissani homofobian ja transfobian miltei kyllästämä miljöö, joten kun Tibor alkaa tuntea olonsa yhä vieraammaksi miehen ruumiissa, en itse ainakaan kummastele päätöstä lopettaa lupaava jalkapalloura.
Kerronta etenee episodimaisina sirpaleina, joita kuvataan ohikiitävinä vaikutelmina ja tunnelmina, enimmäkseen lyhyin virkkein, mutta välillä hienoina tajunnanvirtamaisina mielikuvina. Lukiessa tempautuu mukaan Tiborin/Noémin kokijuuteen, kuulee narahdukset, kumahdukset, kolahdukset, raitiovaunun kiitävän ohitse. Näkee yhtä tarkasti jättipalmun lehdet, peltiroskikset, nupukivet, liikennemerkit. Tuntee Noémin tärinän ja sydämentykytykset. Kerronta vertautuu jollakin tavalla elokuvaan, jossa siinäkin kokonaisuus muodostuu irtonaisista, toisiaan seuraavien kuvien sarjoista.
Naisten kello, naisten laukku, naisten peruukki. Peilaan itseäni parvekkeen ovesta kuin vierasta. Rannekoruni kimaltelee, kynteni säihkyvät. Viskon meikkivoiteen ja rajauskynän laukun uumeniin, istun vieraana nojatuolissa. Naisten vaatteissa keikaroiva mies, sellaisena minut tullaan näkemään. Ajatuskin saa sydämeni lyömään nopeammin ja käsivarteni puutumaan. Sitten kompuroin säälittävästi ovesta hissiin, hissistä autoon, autosta ravintolaan, sitten sieltäkin eteenpäin ja taas eteenpäin, katseita, sanoja, hymyjä väistellen kuin savesta kömpelösti kyhätty golem. Askel askeleelta minusta irtoaa palasia, sadepisarat puhkovat ruumistani, tuuli repii minusta riekaleita. Savikimpaleet tömähtävät katukiveykseen, liukenevat lammikoihin, ajelehtivat yhä eteenpäin pikkuriikkisinä hiekanjyväsinä jotka pujottelevat pudonneiden lehtien lomassa ja takertuvat niihin, jäävät kiinni katukaivojen ritilöihin ja uppoavat viemäreiden syvyyksiin, kohti katoamista ja tuhoutumista.
Inkogniton sivuilla kuvataan todella vaikuttavasti Tiborin/Noémin ahdistusta siitä, kun oma ruumis ja koko tapa olla maailmassa alkaa tuntua enenevissä määrin vieraalta. Eikä ihmisellä tosiaan oikein ole vaihtoehtojakaan tässä maailmassa olemiseen: ruumista ja ruumiillisuutta tai kehoa ja kehollisuutta ei voi sivuuttaa.
Inkognito on Tibor Noé Kissin esikoisromaani. Se on julkaistu Unkarissa vuonna 2010, mutta sen transteema on edelleen polttavan ajankohtainen. Juuri eilen avautui allekirjoitettavaksi kansalaisaloite oikeudenmukaisemman translain puolesta, jonka voi allekirjoittaa 6.10.2021 asti (ja joka on ensimmäisen kahden päivän aikana miltei saavuttanut jo vaaditun vähimmäismäärän allekirjoituksia, jolla aloite etenee eduskunnan käsittelyyn!). Unkarissa puolestaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia on viime vuosina merkittävästi heikennetty - viime vuonna lakiuudistuksella poistettiin oikeus vahvistaa sukupuoli muuksi kuin syntymässä määritellyksi sukupuoleksi. Adoptio on kielletty samaa sukupuolta olevilta pareilta, ja ilmapiiri on ylipäätään kiristymässä entistä vihamielisemmäksi. Kuinka moni mahtaa Unkarissa tähän kirjaan tarttua? Tilausta kyllä olisi.
Sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 29. Kirjan henkilön elämä muuttuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti