New York on niitä kaupunkeja, jotka ovat olemassa sekä oikeina kaupunkeina kartalla että kirjallisuudessa, populaarikulttuurissa ja koko globaalissa tajunnassa. Se on Iso omena, kaupunki joka ei koskaan nuku ja sekä showbisneksen että finanssibisneksen pääkaupunki. Minäkin olen kerran käynyt siellä, kun olin kauttakulkumatkalla Kanadan puolelle. Mielikuviini kaupungista sekoittuu siis sekä kaikkea luettua ja nähtyä että omia muistoja kaupungin maamerkeistä, pienistä kirjakaupoista ja museoista.
Nyt kun itse asiassa mietin mitä New Yorkiin sijoittuvaa olen lukenut, mieleen nousee viimeisimmistä Toni Morrisonin Jazz (suom. Seppo Loponen) ja sen Harlem sekä Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, jossa kaupungissa käväistään vain ohimennen. Harlan Cobenin jännäreissäkin kyllä liikutaan New Yorkin ja New Jerseyn maisemissa. Lukupinossa odottelee tällä hetkellä myös Brooklyniin 1960-luvulle sijoittuva James McBriden Deacon King Kong.
(Joskus pitäisi kyllä perustaa "kirjallisuuden kaupunkikäsitykset" -lukupiiri ja lukea siinä vaikka ne Paul Austerin New York -kirjat. Tai pietarilaistekstejä, tai lisää Venetsia-kirjoja.)
Kaipasin jotain hyvää, viihteellistä luettavaa ja luin Rebecca Serlen romaanin Viisi vuotta myöhemmin (suom. Jaakko Kankaanpää). Se on mukavaa ja oikein luettavaa viihdettä, ja se sijoittuu siis, kuten tästä johdannosta kenties voisi päätellä, New Yorkiin. Pääosassa on liikejuristi Danielle, järjestelmällinen, suunnitelmallinen ja päämäärätietoinen kolmekymppinen uranainen. Daniellen elämään kuuluu nousujohteinen ura, hurja määrä töitä, investointipankkiirina työskentelevä juuri oikeanlainen poikaystävä ja impulsiivinen ja elämäniloa pirskahteleva lapsuudenystävä Bella.
Kirja alkaa eräänlaisella "ensimmäisellä näytöksellä", jonka aikana kuva Daniellesta ja tämän elämäntyylistä piirtyy esiin. Työhaastattelu myyttisen pääkonttorin mustanharmaassa linnoituksessa West 52nd Streetillä odottaa, tyylikäs jakkupuku solahtaa ylle ja hanukkalahjaksi saatu kello pujahtaa ranteeseen. Danielle on selvästi päässyt astumaan työelämässä sellaisille liukuportaille, joiden kyydissä nousu ylöspäin on vääjäämätöntä, kunhan omistautuu työlle ja tekee amerikkalaiseen malliin aina vähän enemmän, paremmin ja tehokkaammin. Yksityiselämänkin puolella kaikki tuntuu menevän prikulleen Daniellen yksityiskohtaisten suunnitelmien mukaan, kunnes poikaystävän kosinnan jälkeisenä yönä hän saa unessa näyn, joka horjuttaa kaiken raiteiltaan. Erittäin todelta tuntuva näky esittää väläyksen Daniellen elämästä viisi vuotta myöhemmin, ja siinä kaikki onkin aivan toisin kuin on suunniteltu. Kuka on tuo mies, joka näyssä on mukana? Missä he oikein asuvat? Tästä viiden vuoden päähän kurkottavasta näystä koko kirja on saanut nimensäkin ja näky muodostaa keskeisjännitteen koko tarinalle. Jännite pysyy myös hienosti yllä loppusivuille saakka.
Tässä onkin yksi erittäin toimiva keino rakentaa oivallinen viihderomaani: esittele lukijalle jokin ratkeamaton mysteeri, niin hän ei malta laskea kirjaa käsistään, kun on saatava selville miten näille ihmisille oikein käy! (Toimii ainakin tässä Serlen kirjassa, ja tällä kevyttä viihdettä kaivanneella lukijalla.)
Takakannen kuvauksen mukaan kyseessä on "koskettava ja yllättävä rakkaustarina", mikä sekä pitää paikkansa että ei pidä. Oli virkistävää, että kirjan keskeisin tekijä ei ollutkaan mikään eeppinen rakkaustarina, sillä ne ovat yleensä ennalta-arvattavuutensa vuoksi hieman tylsiä. Joko rakastavaisten välillä kohoaa ylittämättömiä esteitä (sukujen välillä on vaikka se ikiaikainen riita), tai sitten toisen tunteista ei voi ollakaan varma, mutta pitkällisen soutamisen ja huopaamisen jälkeen he kuitenkin saavat toisensa. Serlen tarinan jännite pysyykin yllä siksi, että "lopputulos" on eräällä tavalla jo tiedossa, mutta päähenkilö tai lukija ei millään voi tietää, mitä tämä lopputulos itse asiassa merkitsee ja miten ihmeessä siihen on päädytty. Tarinan edetessä lukija yrittää tarkkailla kaikenlaisia pieniä vinkkejä tulevasta, mutta niitä putoilee varsinkin alussa hyvin niukasti, ja osa johtolangoista vie aivan vääriin suuntiin. Reitti loppuasetelmaan onkin kaikkea muuta kuin ilmeinen, eikä oikeasti surullisilta käänteiltäkään vältytä. Luin muutamat kohdat aivan hengitystä pidätellen. Tarina pääsee siis tosiaan yllättämään.
Daniellen, Bellan ja heidän tuttavapiirinsä elämä on kieltämättä hyvin toimeentulevaa ja varsin etuoikeutettua, mutta mitään ärsyttävää pintaliitoa siitä ei saa. New York olisi tietysti houkutteleva miljöö sellaiselle, mutta kirjassa kaupunki tarjoaa lähinnä kai jonkinlaisen mahdollisuuksien kultakaivoksen (ja loputtoman määrän ravintoloita ja noutoannoksia; nälkä meinasi yllättää kaikista niistä lukiessa!). Luvassa ei siis ole pelkkää huvittelua ja rakkaussuhteita, vaan niiden ohelle ja ohi nousee Daniellen ja Bellan ystävyys sekä se, miten elämä pakottaa varsin suunnitelmallisen ja joustamattoman Daniellen kohtaamaan sen, ettei kaikkea voikaan hallita.
"Korvissani kuuluu vain surinaa, joka humisee jatkuvasti kovempana, kunnes en saa enää selvää hänen sanoistaan. Hänen suunsa on auki, mutta sieltä tulee vain loputtomasti mehiläisiä, jotka pörräävät ja pistelevät kasvojani, kunnes silmäni turpoavat umpeen."
"Mutta tämän minä osaan; tässä minä olen hyvä. Mitä enemmän puhun (suunnitelmista), sitä vaimeammaksi surina hiljenee. Faktoja. Asiakirjoja."
Kirja menee mukavasti Helmet-haasteen kohtaan 10: Kirjan nimessä on numero.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti