Katrine Marçal: Kuka valmisti Adam Smithin päivällisen?

Olen ollut käännöstöiden vuoksi tämän vuoden aikana paljon tekemisissä maailman taloushistorian kanssa. Työpöydälläni on tämän vuoksi asunut monen muun taloutta käsittelevän opuksen ohella myös skotlantilaisen moraalifilosofi Adam Smithin järkälemäinen pääteos Kansojen varallisuus (An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations). Mitenköhän sen 978-sivuisen sisällön näppärästi tiivistäisi? Ehkä niin, että se käsittelee julkisen vallan ja yksityisen taloudellisen toiminnan ja työnteon välisiä suhteita. Minä olen tavannut sieltä etenkin viimeistä viidettä kirjaa ja verotusta käsitteleviä lukuja. Teos on ilmestynyt jo vuonna 1776, sääty-yhteiskuntien Euroopassa, ja siitä on tullut yksi klassisen taloustieteen kulmakivistä. Aiemmin siitä oli suomeksi olemassa vain 1930-luvulla suomennettu ensimmäinen kirja, mutta tämä Jaakko Kankaanpään erinomainen suomennos vuodelta 2015 sisältää koko viiteen kirjaan jakautuvan teoksen kaikki osat.

Arvaa kummassa kirjassa on 978 sivua ja kummassa 180?

Näistä vajaasta tuhannesta sivusta on nykyajan kollektiiviseen tietoisuuteen jäänyt käsittääkseni kaksi ajatusta (taloustieteilijöille tietenkin useampia): toinen on Smithin tunnettu "näkymättömän käden" metafora ja toinen on sitaatti päivällisestä. Minulle ainakin koko opuksen sisältö tiivistyi ennen sen lukemista näihin kahteen ajatukseen. Näkymätön käsi kylläkin esiintyy tässä kirjassa vain kerran, useampaan otteeseen sitten Smithin viisitoista vuotta aiemmin kirjoittamassa kirjassa Moraalituntojen teoria (The Theory of Moral Sentiments). Kas näin näkymätön käsi on muotoiltu Kansojen varallisuudessa:

Tukiessaan mieluiten kotimaan tuotantoelämää ulkomaisen sijasta hän ajattelee vain oman asemansa turvaamista; ja suuntaamalla tuota tuotantoelämää niin, että sen tuotannon arvo on mahdollisimman suuri, hän tavoittelee vain omaa etuaan, ja tässä, kuten monessa muussakin tapauksessa, häntä ohjaa näkymätön käsi edistämään päämäärää, joka ei mitenkään sisälly hänen pyrkimyksiinsä.

Käden sijaan nykyään taidetaan puhua markkinavoimista tai hintamekanismista, mutta käsi jääköön nyt näkymättömäksi ja sivuun, sillä se toinen tunnettu sitaatti on tänään olennaisempi. Tämä sitaatti löytyy ensimmäisen kirjan toisesta luvusta ja periaatteesta, josta työnjako saa alkunsa:

Emme odota, että saamme päivällistä teurastajan, leipurin tai oluenpanijan hyväntahtoisuuden ansiosta, vaan siksi, että he ajattelevat omaa etuaan.

Ihmistä liikuttavana voimana nähdään siis oman edun tavoittelu, their own interest. Tällaiseen käsitykseen sisältyy ajatus vapaudesta ja itsenäisestä toimijuudesta, joka Smithin aikalaisten merkantilistisessa ja osin vielä feodaalisessa säätyjen maailmassa olikin mullistava ajatus. Pois tuontirajoitukset ja turha sääntely, vapailla markkinoilla työn tuottavuus kasvaa ja vauraus lisääntyy (vapaan vaihdannan ja suhteellisen edun periaatteet ovat edelleen hyväksyttyjä talouden maailman toimintaperiaatteita).  Jotain olennaista tästä selitysmallista jää kuitenkin puuttumaan. Luin ruotsalaisen toimittaja Katrine Marçalin juuri suomennetun kirjan, joka esittää olennaisen kysymyksen: Kuka valmisti Adam Smithin päivällisen? Niin, miten Adam Smith tarkalleen ottaen sai päivällisensä? Vastaus kuuluu: Adam Smithin äiti valmisti ja tarjoili sen. Smith ei koskaan mennyt naimisiin, vaan asui suurimman osan elämästään äitinsä kanssa. Äiti huolehti kotitöistä ja valmisti muun muassa nämä päivälliset. Serkku puolestaan huolehti Smithin omista raha-asioista. Marçal huomauttaa osuvasti, että tällainen työ puuttuu Smithin markkinoiden ja työnteon mallista kokonaan: Tarkasteli markkinoita sitten miten päin tahansa, ne ovat aina rakentuneet toisen talouden päälle. Talouden, josta puhutaan harvoin. Naisten työ, oli se sitten perinteistä hoivaa tai kotitarvetyötä tai muuta palkkatyösuhteen ulkopuolella tehtävää työtä, on Smithin mallissa ehkä enemmänkin jonkinlainen luonnonvaraksi mielletty vakio tai muuten vain sokea piste, kyseenalaistamaton lähtökohta. Se on suljettu talouden prosessien ja taloudellisen toiminnan ulkopuolelle, ja monen naisvaltaisen alan vitsauksena on yhä tänä päivänä se, että niillä tehdään paljon työtä, jota entisaikoina tehtiin ilman korvausta. Työntekijät ovat Smithillä työmiehiä ja näillä työmiehillä on isäntiä. Missä ovat naiset ja naisten työ?

No, ei ole tarkoitukseni osoittaa Adam Smithiä syyttävällä sormella ja moittia siitä, ettei hän onnistunut irtautumaan aivan kaikista oman aikakautensa ajattelukehikoista ja rakentamaan oppia, joka kattaisi kaikenlaiset työn muodot myös 250 vuotta kirjoitushetkensä jälkeen. Katrine Marçal esittää kuitenkin hienosti vaihe vaiheelta miten niin taloustieteelliseen kuin muuhunkin yhteiskunnalliseen ajatteluun on muun muassa Smithin kirjoitusten myötä pesiytynyt malli laskelmoivasta ja rationaalisesta toimijasta, Marçalin sanojen mukaan talouden miehestä (den ekonomiske mannen). Tämä homo economicus on tietenkin aina mies, mutta sen lisäksi rationaalinen, järjen ohjaama ja miehekkään riippumaton mies, jonka toimintaa motivoi ensisijaisesti, jos ei yksinomaan, itselle koituva hyöty. (Adam Smithinsä tosissaan lukeneet voivat tässä yhteydessä väännellä käsiään ja vaikeroida, miten Smith itse asiassa teksteissään kuvaa myös kohtuullisuuden ja omatunnon kaltaisia käsitteitä, mutta jälkipolvet eivät vain ole olleet niistä yhtä kiinnostuneita.)

Harmillista kyllä, talouden miehen idea ei vastaa todellisuutta – noin puolet ihmiskunnasta on ensinnäkin naisia ja kehityspsykologisissa tutkimuksissakin on havaittu, että noin seitsemänvuotiaana lapset alkavat osoittaa kaikenlaista oikeudenmukaisuuden ja vastavuoroisuuden tajua. Marçal osoittaa mallin puutteita muutamien kiinnostavien esimerkkien avulla ja näyttää miten esimerkiksi taloudelliset "kannustimet" voivat toimia eräällä tavalla itseään vastaan, hankaloittaa tavoitteiden saavuttamista ja siinä sivussa tuhota muita merkityksellisiä, ihmisten toimintaan vaikuttavia tekijöitä. Esimerkki: israelilaisen päiväkodin lapsia haettiin jatkuvasti kotiin myöhässä, sillä vanhemmilla oli paljon töitä. Kun otettiin käyttöön eräänlainen "sakko" kun lapsi oli haettu päiväkodista myöhässä, myöhästymiset alkoivat odotusten vastaisesti lisääntyä! Maksun myötä ylitöitä paiskivat vanhemmat eivät enää ajatelleet, että myöhästymisen seurauksena hoitajat joutuvat venymään ja myöhästelijät kuormittavat näitä, vaan rangaistusmaksun ajattelu vapautti heidät lastenhoitajia kohtaan tunnetusta huomaavaisuudesta ja antoi eräällä tavalla luvan myöhästellä. Tämän ja monen muun esimerkin nojalla Marçal havainnollistaa miten taloudelliset periaatteet eivät selitä suurinta osaa siitä, mikä on ihmiselle ja ihmisen toiminnalle merkityksellistä. Ja tässä piileekin koko kirjan avain: Se, millaisena päätämme nähdä ihmisen ja hänen toimintansa talouden kannalta, kertoo paljon siitä, miten näemme itsemme.

Marçal etenee kirjassa tarkastelemaan klassisen smithiläisen liberaalin taloustieteen perillistä, uusliberalismia. Tiesitkö, että esimerkiksi inhimillisen pääoman käsitekin on peräisin jo Kansojen varallisuudesta? Sen toisessa kirjassa tarkastellaan kansantalouden erilaisten varantojen jakautumista, ja Smith erottaa omaksi varannokseen kaikkien yhteiskunnan asukkaiden tai jäsenten hankkimat hyödylliset taidot, siis inhimillisen pääoman. Uusliberalismissa myös inhimillisestä pääomasta on tullut kilpailun väline ja kaikkialle tunkeutuva ajatus yksilöiden kilpailusta on itse asiassa muuttanut perustavanlaatuisella tavalla koko käsityksen siitä, mitä ihmisenä oleminen on. Onko hän kansalainen vai kuluttaja? Oman elämänsä yrittäjä ja markkina-asemaansa sijoittava kilpaileva yksilö? Uusliberalismista on tullut taloustieteellisen opin lisäksi tai sijasta maailmankatsomus, mitä Marçal purkaa ja havainnoi todella kiinnostavalla tavalla.

Kirja päättyy havaintoon, jossa kaikenkattavan uusliberalistisen (talous)ajattelun ympäröimänä me itse asiassa ohjaamme maailmaa pisteestä, jossa emme tiedä, keitä olemme. Ihan hedelmällinen lähtökohta kaikenlaisille omille talous- ja moraalipohdinnoille.

Elina Halttunen-Riikosen sujuvasti suomentama Kuka valmisti Adam Smithin päivällisen? pääsee Helmet-haasteen kohtaan 24: kirjan nimessä on huutomerkki tai kysymysmerkki.