Ville-Juhani Sutinen: Vaivan arvoista – esseitä poikkeuskirjallisuudesta

Ville-Juhani Sutinen voitti vuoden 2022 Tieto-Finlandia-palkinnon hienolla esseeteoksellaan Vaivan arvoista – esseitä poikkeuskirjallisuudesta. Kiinnostuin kirjasta oitis ehdokkaiden julkaisupäivänä, sillä takakansitekstikin alkaa heti houkuttelevalla kysymyksellä: Miksi me luemme pitkiä ja vaikeita kirjoja? Antavatko ne jotain, mitä lyhyemmät ja helpommat kirjat eivät voi tarjota? Todella virkistävä tulokulma: useimminhan on saanut viime vuosina lukea voivottelua siitä, miten lukemisharrastus vähenee vähenemistään, lukutaito heikkenee ja äänikirjasovelluksissa porskuttavat vain juonivetoiset jännäri- tai viihdetarinat. Tämän keskellä halusin tietenkin lukea mitä kirjailija, runoilija, suomentaja ja tietokirjailija tahtoo kertoa aivan erityisen vaikeista kirjoista, jo pelkän sivumääränsä johdosta pelonsekaista kunnioitusta herättävistä kirjoista.

Sutinen kutsuu teoksessa käsittelemiään kirjoja poikkeuskirjallisuudeksi, ja sitähän ne ovatkin: poikkeuksellisia niin mitan, sisällön kuin toiset myös muotonsakin puolesta. Miltä esimerkiksi kuulostaa Arno Schmidtin romaanin Bottom's Dreamin muoto, jossa teksti on jaettu palstoihin niin, että juoni etenee yhdellä palstalla ja muilla palstoilla lukee erinäisiä kommentteja tai sanaleikkejä? Tai Alan Mooren 1200-sivuinen romaani Jerusalem, jossa aika on yksi suuri paikka, jossa on meneillään erilaisia käymistiloja?

Tiiliskiviä ja kokeellista kerrontaa ympäröi usein tosiaan jonkinlaisen myyttinen nerouden aura, ja Sutinenkin kommentoi tätä moneen otteeseen. Hän kuvailee esimerkiksi lämpimän itseironisesti "nuorta runoilijaa", joka yrittää kaikin keinoin tavoitella lukemistaan kulttikirjoista jotakin epämääräistä, salattua taiteellista neroutta. Sitten jostakin "vaikeasta" teoksesta innostuttuaan "nuori runoilija" on valmis julistamaan sen suuren neron kädenjäljeksi, jonka rinnalla kaikki muu kalpenee, ja vain tollot eivät ymmärrä tätä suurtaidetta. Sutinen näyttää miten tällainen on oikeastaan kirjojen fetisointia, ja kirjoja ympäröivän maailman omaksuma puhetapa vain pönkittää näiden kirjojen kulttimainetta. (Ja siinä sivussa saattaa karkottaa lukijan jos toisenkin.) Toisenlainenkin lähestymistapa on kuitenkin mahdollinen:

Toivon, että olen viimein riittävän kypsä lukijana ja tosiaankin ihmisenä käsittelemään näitä kirjoja käyttämättä niitä itseni mainostamiseen. Pidän edelleen pitkistä ja mutkikkaista romaaneista, mutta en siksi, että haluaisin esiintyä niiden connoisseurina, vaan koska ne tarjoavat jotain muuta kuin lyhyet ja helpot kirjat.

Se, mitä poikkeuskirjallisuus sitten tarjoaa, ei olekaan helposti tiivistettävissä. Sutinen lähtee lähestymään arvoitusta kolmentoista esseen kautta. Enin osa esseistä keskittyy luotaamaan kukin yhtä teosta, ja esiin nousee tietysti aivan erilaisia asioita. Arno Schmidtin teosta käsittelevässä esseessä tutkitaan esimerkiksi "sanankääntötemppuja" ja muodollisesti ja kielellisesti epärationaalista maailmaa. Henry Jamesin yhteensä 1600-sivuista romaanitrilogiaa esitellessä taas kuvataan, miten kertoja itsekin kyseenalaistaa omia kuvauksiaan, jolloin koko teksti muuttuu epäluotettavaksi prosessiksi ja James tulee samalla kehittäneeksi joitakin modernin romaanikerronnan keinoja. Vasily Grossmanin sotaromaania Stalingrad kuvatessaan Sutinen kuvaa pitkällisesti myös neuvostosensuurin toimintaa ja siinä sivussa kirjallisuuden valtavaa ilmaisupotentiaalia, jonka piti Neuvostoliitossa toteutua tiukasti aatteellisesti korrektissa kehyksessä. Samalla hän sivuaa myös sitä, miten kirjojen oletetun myyntipotentiaalin optimointi saattaa vaikuttaa kirjallisuuteen tämän päivän Suomessa.

Esseet olivat nautinnollista luettavaa monestakin syystä. Ensinnäkin niistä sai ihan rautaisannoksen kirjallisuushistoriaa ja teokset hyvin tuntevan Sutisen kiireettömän tuntuisia selvityksiä niiden sisällöstä ja merkityksestä. Toiseksi, no, miten tämän nyt sanoisi kuulostamatta kornilta... ne kuvasivat hyvin kiehtovasti kirjallisuuden suhteita kirjallisuuden ulkoiseen maailmaan, tiettyihin historiallisiin aikakausiin, yhteiskuntiin ja kulttuureihin. En yhtään väheksy helppoa, juonivetoista viihdekirjallisuuttakaan, mutta Vaivan arvoista muistutti siitä, miten vaikealukuiset ja työläät kirjat myös antavat usein paljon enemmän. Vaivannäkö palkitaan.

Kirjan tiedot:

Ville-Juhani Sutinen: Vaivan arvoista. Esseitä poikkeuskirjallisuudesta. Avain 2022. 319 sivua.