Lukupiirissä luettiin Jyrki Erran pari vuotta sitten ilmestynyt jännäri Lyijyvalkoinen. Oikeastaan kirja esiteltiin lukupiiriehdokkaana alunperin taidejännärinä, sillä koko tarina kietoutuu erään kadonneeksi luullun Caravaggion mestariteoksen vaiheisiin, taidemarkkinoihin ja salakähmäisiin valtakamppailuihin. Jännitystä kirjasta tietenkin siis löytyi, mutta jopa kaltaiseni säikky lukija selviytyi juonen jännityselementeistä kunnialla! Parasta kuitenkin olivat huolellisesti kirjoitetut rakennetun ympäristön ja taideteosten kuvailut.
Tarina käynnistyy hetkestä, jona Axel Walls, suomalainen taidemaalari ja Caravaggio-spesialisti, on käynnillä taidehistorian emeritaprofessorin luona. Professori pyytää Wallsilta näkemystä aidoksi Caravaggioksi epäilemästään maalauksesta; mikäli teos on aito, se on merkittävä lisäys Caravaggion teosten listaan ja sen arvo on noin 150 miljoonaa euroa. Tällaista lausuntoa ei tietenkään voi tuosta noin vain laukoa, joten tapaamisen päätteeksi Axel lähtee työmatkalta palaavaa vaimoaan vastaan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Työkaverit tietävät kertoa, että vaimo on mitään ilmoittamatta päättänytkin jäädä Roomaan vielä hetkeksi (epätavallista) ja seuraavana aamuna tapahtumat vasta pelottavan käänteen saavatkin, kun professori löytyy kotoaan murhattuna. Eilisiltainen taulu on tiessään.
Axel lähtee Roomaan selvittämään vaimon olinpaikkaa ja asettuu Suomen Rooman-instituuttiin Villa Lanteen, jossa myös emeritaprofessori on työskennellyt useita kertoja.
– Riitta kertoi kaiken muun ohessa tutkineensa tätä mainittua maalausta myös varsin erikoisella tavalla.
– Niinkö?
– Niin. Hänellä oli olemassa jokin vertailukappale. Prikulleen samalla tekniikalla maalattu jäljennös. Jostain värin vanhenemisesta siinä oli kyse. Mutta pelkkä jäljennös, se taitaa olla eri juttu, eikä varmaankaan liity mitenkään tähän toiseen työhön.
Lukija jo aavistaakin, että asiat kyllä liittyvät toisiinsa ja miljoonien arvoinen taulu kyllä herättää kaikenlaista kiinnostusta. Käy ilmi, että professorin esittelemä maalaus on löytynyt Villa Lanten kellareista, ja Lanten suvun edustajiahan on ollut merkittävissä katolisen kirkon viroissa juuri niihin aikoihin kun Caravaggio maalasi mestariteoksiaan ja riitautui freskoja tilanneen kirkon kanssa. Axel joutuu siis selvittämään outoa vyyhtiä, jossa toisaalta tarkastellaan hyvin tarkkaan sitä, miten Caravaggio on saanut aikaan maalaustensa kuuluisan valohämyn (biacca eli otsikon lyijyvalkoinen on tässä avainasemassa!) ja toisaalta selvitellään italialaisten mahtisukujen kamppailua vallasta, vaurauksista ja arvovallasta. Sekä tietenkin kamppailua tästä ainutkertaisesta Caravaggiosta. Axel Walls sotkeutuu yhä syvemmälle valtataistojen keskelle, ja hänen tilanteensa alkaa muistuttaa Caravaggion omaa ahdinkoa neljäsataa vuotta aiemmin.
Kuten sanottua, mitään tikittävää jännitystä tai täpäriä takaa-ajotilanteita kirjasta ei kannata odottaa. Sen sijaan se on parhaimmillaan kuvatessaan taideteoksia ja rakennuksia, ja Erra liikuttaa hahmojaan tarinan kulissina toimivassa Roomassa – sen palatseissa, kirkoissa ja kaduilla – mukavan sujuvasti. En ole koskaan käynyt Roomassa, mutta tämän kirjan myötä heräsi halu joskus nähdä omin silmin kaikki renessanssipalatsit, puutarhat ja taideaarteet.
Hänen puheensa alkoi kajahdella kaikuna, sillä huone, johon hän oli avannut oven, oli kahden kerroksen korkuinen. Ikkunoitakin oli kahdessa rivissä. Rubio napsautti juhlallista sähkökatkaisijaa, joka oli selvästi uuden maailman keksintöjä 1900-luvun alkupuolelta, ja kohautti vain olkiaan ponnettoman napsahduksen jälkeen, kun mitään ei tapahtunut. Sen jälkeen hän asteli huoneeseen, nousi seunustan vieressä olevalle marmorikorokkeelle ja avasi korkeat puiset luukut, ensin yhdestä ikkunaparista, sitten toisesta. Avautuva näky, koko tila, oli koristeluiltaan niin yltäkylläinen, että olin kaatua selälleni. – –
Olin nyrjäyttää niskani katsellessani korkean huoneen seiniä. Ne oli koristeltu tuhlailevan runsain freskoin lattiasta aina voimakkaasti kasetoituun kattoon saakka ja vieläpä taitavasti niin että kolmiulotteinen vaikutelma petti silmän täysin. Seiniin oli tehty muutama pieni nissi; niissä oli rintakuvaveistoksia suvun jäsenistä. Päädyn kahdessa rivissä olevista neljästä ikkunasta lankesi huoneeseen kirkas valo, mutta se ei pystynyt valaisemaan koko valtavaa tilaa.
Lyijyvalkoinen on eräällä tavalla kaunokirjallista lisättyä todellisuutta, niin moni hahmo tai juonenkäänne sen sivuilla perustuu todellisuuteen. Villa Lante on tosiaan ollut roomalaisen ylimyssuvun hallussa. Aidoksi Caravaggioksi todettu teos (Judit leikkaa Holofeerneen pään irti) on tosiaan löytynyt vuonna 2016 siitä paikasta, johon se kirjassa päätyy. Eräs suomalainen kuvataiteilija on tosiaan perehtynyt Caravaggion tekniikoihin ja maalannut toisinnoksen Berliinin pommituksissa tuhoutuneesta työstä. Palermon kirkosta on tosiaan varastettu Kuninkaan syntymä -alttaritaulu vuonna 1969. Nämä ja monet muut asiat sekoittuvat kirjassa kiehtovaksi näytelmäksi.
Kirjan tiedot:
Jyrki Erra: Lyijyvalkoinen. Otava 2020. 488 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti