Delia Owens: Suon villi laulu

 

Delia Owens: Suon villi laulu (suom. Maria Lyytinen)

Laskin tämän kirjan käsistäni hieman ristiriitaisin tuntein. Yli sata viikkoa New York Timesin bestseller-listalla, monta miljoonaa myytyä nidettä, ja Suomessakin tämä oli viime vuoden kuunnelluimpia kirjoja (sekä loppui kirjakaupoista joulun alla tyystin). Minunkin mielenkiintoni siis heräsi ja kirja oli pakko lukea, vaikka muuten en olisi "murhamysteeristä" välttämättä niin innostunutkaan ja otsikon "villi laulu" kuulosti aivan liian pateettiselta. Luin ensin uteliaana kirjan ensimmäiset sivut, jotka tekivätkin vaikutuksen - pikkutyttö kovin karuissa olosuhteissa Pohjois-Carolinan takamailla 1950-luvun alussa ja selittämätön kuolemantapaus vuonna 1969. Tytön kohtalo oli kovin koskettava, ja epäiltyä murhaa tutkimaan saapasteleva paikallispoliisi vaikutti hyvältä hahmolta. Kaksi erillistä juontakin luultavasti jossakin vaiheessa yhdistyisivät.

Vahvan alun jälkeen en silti päässyt lumoutumaan kirjasta sillä tavalla kuin monet muut ovat päässeet. Kya Clark, siis neiti Katherine Danielle Clark, jäi minusta kovin paperiseksi hahmoksi. Hän syntyi sotatraumojen vuoksi alkoholisoituneen isän ja vastoinkäymisten sarjojen lannistaman äidin nuorimmaksi lapseksi miten kuten kyhättyyn lautamökkiin suoalueelle, jonka ympäröivä yhteiskunta on asukkeineen kaikkineen hylännyt oman onnensa nojaan. Isommat sisarukset pakenevat yksi kerrallaan, ja eräänä päivänä ovi paukahtaa myös äidin jäljiltä, eikä tätä enää sen koommin nähdä. Pikkuinen Kya yrittää pysytellä pois isän nyrkkien tieltä, kunnes eräänä päivänä , kun Kya on kymmenen vanha, myös isä on tipotiessään. Ilman lähiseudun bensa-aseman Jumpinia ja tämän vaimoa Mabelia olisi hukka varmasti perinyt, tai alligaattori, jos sellaisia Pohjois-Carolinan soilla uiskentelee.

Miten ihminen selviytyy ilman omaa laumaa? Tätä Owens kirjan välityksellä eniten ihmettelee. Hän maalailee myös miltei tuoksuvaa ja silmien eteen nousevaa kuvaa Kyan elinympäristöstä, marskimaasta sahapalmuineen, karhunvatukoineen, harmaahaikaroineen ja rapuineen. Suo onkin Kyan koti ja turvapaikka, kun taas ihmisten yhteiskunta näyttäytyy ulkopuoliselle ilkeänä ja väkivaltaisena. Ja tässä onkin se ulottuvuus, joka vei minulta lukunautinnon: Kya tuntui liian yksiulotteiselta "jalon villin" hahmolta. Annan esimerkin: teininä hän pääsi rakastumaan lähistöllä asuvaan Tate-poikaan, joka kohteli kiltisti ja opetti Kyan lukemaankin, myös runoja ja tieteellisiä tekstejä (joita on pudoteltu sinne tänne kerronnan lomaan sellaisenaan). Kohtalo kuitenkin kuljettaa Taten opiskelemaan suureen kaupunkiin. Vuosia myöhemmin Kya näkee Taten etäältä, muistaa menetyksen tuottaman kivun, mutta toteaa, että "ensirakkaus painui kuitenkin varmasti jokaiselle tytölle syvästi mieleen". Hmph. Mikäli tällaista kommenttia ei olisi pantu Kyan suuhun, vaan vaikka kaikkitietävälle kertojalle, se ei olisi välttämättä rikkonut illuusiota niin kovasti. Ja tällaisia kohtia tuli minusta vastaan liian monia. Miten eristyksissä elänyt nuori tyttö muka voisi osata todeta tällaista kokemuksen syvällä rintaäänellä lausuttua asiaa? Omissa silmissäni kirjan suurimmaksi puutteeksi nousikin tämä ristiriita: Kyan luonto- ja kasvuympäristö tuntui varsin realistiselta ja uskottavalta, mutta Kya itse joltakin satuhahmolta.

Kirja kuitenkin siis kuvaa luontoympäristöä kauniisti ja elävästi ja rinnastaa eläinten ja ihmisten yhteisöjen toimintaa varsin kiinnostavilla tavoilla (joista yksi liittyy kirjan yllättävään loppuratkaisuun!), joten vaikea sitä on kovin ankarasti lytätä. Lisäksi lukija asettuu hyvin luontevasti Kyan puolelle ja jännittää hänen puolestaan, kun yhteisö kääntyy syyttämään tätä kummajaista ja rämelikkaa kylän oman pojan kuolemasta. Mitään lukemisen imua en kuitenkaan pystynyt tuntemaan, eikä kirja onnistunut luomaan minulle sellaista illuusiota tai taikakenttää, joka syntyy kun tarina vie mennessään.

Moni on kuitenkin tosiaan uponnut Kyan maailmaan eikä ole jäänyt puhisemaan mitään epäuskottavista hahmoista. Ehkä Kyaan voisi suhtautua jonakin Robinson Crusoen kaltaisena hahmona? Tai Rousseaun Émilenä?

Helmet-haasteessa kirja pääsee kohtaan 34: Kirjassa tarkkaillaan luontoa.