Tämän blogin syklinen elämä saa lähteä taas uudelle kierrokselle - olisikohan jo neljännelle tai viidennelle. Osoite ja nimi ovat pysyneet koko ajan samana, mutta kirjoitusten aihepiiri on vaihdellut. Opiskeluaikoina joskus lähempänä 2000-luvun alkua se toimi hajanaisten mietintöjen ja vaikutelmien kirjauspaikkana, sitten jonkun vuoden kirjablogina, sitten muistaakseni vielä jossakin rajatussa tarkoituksessa, sitten suljettuna päiväkirjana. Täyden metamorfoosin nimissä olen taitekohdissa käynyt aina tyhjentämässä vanhat kirjoitukset pois ja aloittanut uudelleen. Niin nytkin.
Kulunut vuosi 2020 on ollut monella tavalla uuvuttava. Tässä joululomalla huomaan kuitenkin virkistyneeni sillä tavalla, että ajatus kirjablogin uudelleen perustamisesta tuntuu houkuttelevalta. Minulla on ollut viime vuosina tapana kirjata lukupiirikirjoista ja satunnaisista muista luetuista kirjoista muistiinpanoja mustakantiseen Moleskine-muistikirjaan, jonka oli alkujaan määrä ryhtyä bullet journal -kirjaksi. No, siitä bullet journaloinnistahan ei tullut mitään. Mietteitä ja sitaatteja luetuista kirjoista sen sivuille on kuitenkin kertynyt jonkinlaiseksi lokikirjaksi siitä, mitä täällä maailmassa seilatessa on kohdattu. Se on mukavaa puuhaa. Keräilen tänne jatkossa samanlaisia merkintöjä.
Niin, blogin nimi "Lumipalloja" on lainaa nuoruuden rakkaudeltani Aaro Hellaakoskelta, jolta julkaistiin sillä nimellä postuumisti aforismikokoelma vuonna 1953. En enää muista, miksi päädyin juuri tähän nimeen - Hellaakosken itse nimeämien kokoelmienkin joukossa on hyviä tarjokkaita, kuten nyt vaikka vuoden 1923 Maininki ja vaahtopää tai vuoden 1928 megamenestys Jääpeili. Löysin koko aforismikokoelman joskus takavuosina Brahen Antikvariaatin hyllyiltä mukavana yllätyksenä siinä vaiheessa, kun luulin hankkineeni jo esikoiskokoelmaa lukuunottamatta Hellaakosken koko tuotannon. Tai, no itseasiassa myös Hellaakosken väitöskirja Puulan järviryhmän kehityshistoriasta on edelleen hankkimatta! Väitöskirjatyön yhteydessä Hellaakoski laati myös järviryhmän syvyyskarttoja, joita en ole niitäkään koskaan hankkiutunut katselemaan.
Järvien, haukien, Hellaakosken ja kirjojen merkeissä tarjoilen lopuksi, jotta koko starttipostauksessa olisi edes jotakin sisältöä, Hellaakosken runon Viesti kokoelmasta Huojuvat keulat (1946):
Tyyntyvän vetten alan
posahdus pilkkoi kai!
Tuntemattoman kalan
syvyys takaisin sai.
Viestinä syvyyksistä
hetkinen läikkymistä
pinnalla vetten alan.
Tuntisinpa sen kalan.
