Pitkät laboratoriopäivät vaikuttivat myös mieleeni. Tämän työn hitaus, se miten kaikkein pienimpienkin muutosten havaitseminen kesti iät ja ajat, sai minut joskus kysymään: Mitä järkeä tässä on?
Mitä järkeä tässä on? Kysymys oli kertosäkeeni, kun suoritin pakolliset kuviot. Varsinkin eräs hiiri sai minut lausumaan nuo sanat aina, kun tarkkailin sitä. Se oli toivottoman riippuvainen proteiinijuomasta ja painoi vipua niin usein, että oli kehittänyt itselleen psykosomaattisen ontumisen, koska se odotti satunnaista sähköiskua. Mutta sitkeästi se vain jaksoi nilkuttaa kohti vipua painamaan ja painamaan ja painamaan yhä uudelleen.
Yaa Gyasin toinen romaani Maa ja taivas (suom. Arto Schoderus) oli aika intensiivinen lukukokemus. Sen pääosassa on Gifty, ghanalaisen äidin Yhdysvalloissa syntynyt tytär. Kirjan alussa Gifty on Stanfordin lääketieteellisen tiedekunnan neurotieteen tohtorikoulutettava, joka tutkii laboratorion hiirillä palkintohakuista käytöstä. Kirja kulkee monella aikatasolla, joten jatko-opiskelijan laboratorioarjen lomassa lukija saa välähdyksiä Giftyn lapsuudesta Alabamassa, vilpittömästä lapsenuskosta ja helluntailaiskristillisyyden sävyttämästä maailmankuvasta sekä lapsuutta ja nuoruutta värittävistä kipeistä kokemuksista.
"Mitä järkeä tässä touhussa on?" on kysymys, joka erottaa ihmisen kaikista muista eläimistä. Sen ympärillä kiertävä tiedonhalumme on saanut aikaan kaiken tieteestä kirjallisuuteen ja filosofiaan ja uskontoon. Kun vastaus kysymykseen on: "Se on Jumalan tahto", saamme ehkä lohtua. Mutta entä jos vastaus kysymykseen on: "En tiedä" tai vielä pahempaa: "Ei mitään".
Gifty omistautuu tutkimukselleen ja väistää seurustelukumppaneiden ja työkavereiden kysymykset perheestä, lapsuudesta ja nuoruudesta. Syy vaitonaisuuteen paljastuu lukijalle takaumien myötä: isoveli Nana on ajautunut loukkaantumisen myötä opioidikoukkuun ja vaikka äiti ja Gifty vievät tätä katkaisuhoitoon ja vahtivat ja tukevat minkä voivat, lopulta on koittanut sekin päivä kun poliisit ovat ovella tuomassa tiedon Nanan yliannostuksesta ja kuolemasta. Äiti on jo tätä ennen kärsinyt lamaannuttavista masennuskausista, ja hänen tilansa kroonistuu. Kirjassa äiti tavataan lähestulkoon katatoniseen tilaan vaipuneena; Gifty on ottanut hänet luokseen asumaan ja enimmäkseen äiti vain nukkuu. On ihmeteltävä, miten Gifty itse pysyy kaiken keskellä edes jotenkin toimintakykyisenä, sillä hänen kannettavakseen on sälytetty niin paljon. Fuksivuonna Harvardissa hän yrittääkin kurottaa kohti apua, mutta turhaan. Vastausten etsintä jatkuu, yksin.
Kirjan englanninkielinen nimi on Transcendent Kingdom. Transsendentti merkitsee ihmisen käsityskyvyn ylittävää mysteeriä, ja kirjassa näitä käsityskykyä pakenevia ilmiöitä ovat muun muassa usko, Jumala, ihmisyys, halu ja riippuvuus. Nämä teemat ovat tavallaan kaikessa läsnä, niin Nanan, äidin, Giftyn tutkimusprojektin kuin monen muunkin henkilön kautta. Minulle näistä sivuhahmoista jäi parhaiten mieleen lapsuuden seurakunnan pastori ja tämän tytär Mary. Alabamalaisen helluntailaiskirkon seksuaalimoraalissa on tilaa vain kieltäytymiselle ja saarnoissa lihan himoihin suhtaudutaan ankarasti, kunnes pastorin oma tytär Mary on yllättäen raskaana seitsemäntoistavuotiaana. Saarnoihin ilmestyy tämän jälkeen huomattavasti anteeksiantavampi sävy, ja kun Mary ja lapsen isä ovat vauvan syntymään mennessä ehtineet naimisiinkin, kaikki on jo annettu anteeksi. Ristiriitoja ja eri suuntiin vetäviä inhimillisiä haluja! Nanakin oli enemmän kuin riippuvuutensa:
Unohdetaan hetkeksi, miltä hän näytti paperilla, ja nähdään hänet sellaisena kuin hän oli, kaikessa loistossaan, kaikessa kauneudessaan. On totta, että jo monta vuotta ennen kuin hän kuoli, minä katsoin hänen kasvojaan ja ajattelin: mikä sääli, mitä tuhlausta. Mutta tuhlaaja olinkin minä, tuhlausta oli se mikä minulta jäi huomaamatta, kun katsoin häntä näkemättä muuta kuin riippuvuuden.
Yaa Gyasin vuonna 2016 ilmestynyt ja 2017 suomennettu esikoisromaani Matkalla kotiin (suom. Sari Karhulahti) oli sukupolvisaaga, jonka pitkän aikajänteen alle mahtui monen sukupolven ihmisiä kohtaloineen. Maa ja taivas on paljon tiiviimpi, mutta molemmat tunkeutuvat kyllä ihon alle sillä tavalla, että ajatukset palaavat niiden henkilöhahmoihin monta kertaa.
Ehdin jo ajatella, ettei kirjalle löydy vapaata kohtaa Helmet-haasteesta, mutta löytyipä sittenkin: kohta 37, kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa. Gyasi on muuten itsekin opiskellut Stanfordissa, ei tosin tehnyt neurotieteen tutkimusta kuten Gifty. Kirjan jälkisanoissa kiitetään Gyasin ystävää ja neurotieteen tutkija Christinaa ja tämän tutkimustyötä; Gyasi on päässyt paitsi käymään laboratoriossa, myös keskustelemaan loputtoman pitkiä keskusteluja tutkijaystävänsä kanssa. Se näkyy myös tässä kirjan sivuilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti