Lukupiirissä luettiin Hanna Weseliuksen Nimetön. Kirjailijasta tiesin ennalta oikeastaan vain nimen ja teoksesta sen, mitä takakansiteksti kertoo: Namette Kottarainen istuu neljännen kerroksen asunnossaan ja kirjoittaa päiväkirjaa. Vanhan, perheettömän naisen omakuva piirtyy menneistä ja nykyisistä tapahtumista, kuvista, jotka kuultavat toistensa läpi, sekoittuvat ja limittyvät.
Kirja on saanut alkusysäyksen lehtijutusta, joka ilmestyi Suomen kuvalehdessä vuonna 2018 otsikolla "Ovessa lukee Karvonen". Juttu kertoi perheettömänä kuolleesta Irja Karvosesta ja viranomaisprosessista, joka seuraa, kun yksinäinen ihminen kuolee. (Muistan sen jutun; oli todella pysäyttävää ajatella sitä, miten vähän kokonaisesta ihmiselämästä jää jäljelle meille muille, jos kaikki tieto puuttuu.)
Weseliuksen kirjan Nanette Kottarainen ei jää täysin tuntemattomaksi, vaan hänestä piirtyy muotokuva vuosina 1948–2023 kirjoitettujen päiväkirjamerkintöjen kautta, joita Nanette on pestannut nuoren Leilan kirjoittamaan puhtaaksi. Mutta mitä me saamme Nanettesta lopulta tietää? Lukijan ja Naneten elämäntapahtumien välille tulee aika monta etäännytystä: ensin Nanette on kirjoittanut tapahtumista päiväkirjaansa, sitten Leila kirjoittaa päiväkirjat puhtaaksi, ja Leila kertoo vielä päiväkirjoista kahvilassa henkilölle, jonka merkitys käy ilmi vasta kirjan loppupuolella. Ja viimeiseksi lukija saa luettavakseen näiden kaikkien vaiheiden yhdistelmän.
Päiväkirjamerkinnät eivät ole järjestyksessä, vaan tarjoutuvat luettavaksi aika sekalaisesssa järjestyksessä. Kuva Nanettesta koostuu siis pienistä sirpaleista, joista ei voi koota ehjää elämäkertaa. Hän ei itsekään päiväkirjamerkinnöissään yritä tarjota selityksiä, vaan merkinnät koostuvat havainnoista, mietelmistä ja muistoista. Niistäkin lukijalle muodostuu silti kuva siitä, minkälaisia asioita Nanette on elämänsä aikana saanut kokea. Itse elämäkerta ei silti tuntunut kirjan olennaisimmalta annilta, vaan tämä kuvan, katseen ja katsomisen teema, joka hallitsi jollakin tavalla koko teosta. Ei ihme, sillä Weselius on lievetekstin mukaan valokuvataiteen yliopistonlehtori ja selvästi ennenkin ajatellut kuvan ja sen katsomisen merkityksiä. Kuva on kirjassa kaikessa läsnä. Koko kirja on alaotsikonkin mukaan muotokuva Nanettesta, tuntemattomasta ihmisestä. Weselius kuvaa Nanettea katsomassa uutiskuvia, elokuvien otoksia, Goyan etsauksia, väritulosteita kopiopaperilla. Hän kirjoittaa Nanettesta, joka yrittää kertoa itsestään enemmän ja ymmärtää paremmin sitä, miten kuvat joka hetki syöksyvät menneisyyden kerroksista tähän ja merkitsevät tämän itsellään. Ihmiset yrittävät muodostaa kuvaa itsestään ja toisista, ja elävät eri tavoin sumeina ja vaillinaisina kuvina toistensa ajatuksissa.
Weseliuksen ilmaisu on kaunista, se tekee vaillinaisestakin kuvasta ja tarinasta nautinnollista luettavaa. Nimetön on tätä kirjoittaessa Runeberg-palkintoehdokkaana; palkinto jaetaan Runebergin päivänä 5.2.
Kirjan tiedot
Hanna Weselius: Nimetön. Nanette Kottaraisen muotokuva. WSOY 2023. 441 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti