Usein kuulee puhuttavan klassikkokääntäjistä – kääntäjistä, jotka suomentavat klassikkokirjallisuutta – mutta SKTL:n (Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto) haastattelusarjassa ääneen pääsevät kääntäjäklassikot, jotka ovat likipitäen klassikoita jo itsessään! Eilen eli torstaina 25.4. Kallion kirjastossa päästiin tutustumaan espanjan- ja portugalinkielisen kirjallisuuden suomennoksiin. Emmi Ketosen haastattelussa oli klassikoiden suomentaja ja klassikkosuomentaja Jyrki Lappi-Seppälä. Seurasin haastattelun livenä, mutta taltiointi on onneksi katsottavissa Kirjastokaistalta! Linkki tässä, haastattelu alkaa kohdasta 27.30 ja kestää noin tunnin.
Konsepti on kiva: nuorempi kollega haastattelee konkaria, ja haastattelun aikana ainakin minua puhutteli vaikutelma siitä, miten tässä sukupolvet ja aikakaudet ja kaikki limittyvät jatkumoksi. Lappi-Seppälä kertoi aluksi Emmi Ketosen haastattelukysymysten johdattelemana polustaan espanjan kielen ja kirjallisuuden pariin ja siitä, millaista työskentely käännöskirjallisuuden parissa on menneinä vuosikymmeninä ollut. 50-vuotisen uran varrelta riittää kerrottavaa! Aikana ennen kirjallisuusagentuureja ja kansainvälisiä scoutteja suomentajien vaikutus siihen, millaisia teoksia suomeksi maailmalta saadaan, on ollut merkittävämpi kuin mitä osaisi ajatellakaan. Ei englanninkielisen maailman ulkopuolinen kirjallisuus tosin tänä päivänäkään kovin hallitsevaa roolia esitä.
Haastattelu oli selvästi valmisteltu huolellisesti ja paneutuen. Ei ihme, sillä Emmi Ketonen tuntee (runo)suomentajana etenkin latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden ja kirjallisuushistorian hyvin, ja Jyrki Lappi-Seppälän syvällistä kielten, kulttuurien ja kirjallisuuden tuntemusta oli ilo kuunnella. Keskustelu eteni kirjallisuushistorian ja yhteiskunnallisten muutosten teemoja kosketellen koko ajan kiinnostavampiin sfääreihin, enkä olisi tahtonut sen loppuvan. Viime aikoina tekoälykeskustelulta ei ole voinut mitenkään välttyä, ja vaikka aihetta ei haastattelussa sivuttukaan, niin pakostakin ajattelin sitä, miten kone jää auttamattomasti kakkoseksi silloin, kun on kyse ymmärtämisestä, tulkinnasta ja kulttuuriseikoista. Keskustelussa sivuttiin esimerkiksi sitä, miten moninainen espanjankielinen maailma on: ns. samaa kieltä puhuvien maiden välillä voi olla merkittäviä kulttuurisia ja yhteiskunnallisia eroja, ja ihan maiden sisälläkin. Niin moni asia muuttuu maan myötä: kasvit, eläimet, ruoat, tavat, diktio (kielenkäytön tai vuorovaikutuksen tapa), yhteiskuntarakenne. Nämä kaikki esiintyvät myös kirjallisuudessa ja ovat siis myös suomentajan tontilla. Haastattelun aikana ehdittiin pohtia myös sitä, onko koiralla jokin erityinen paikka latinalaisamerikkalaisessa yhteiskunnassa tai kirjallisuudessa!
Lukuvinkeiksi saatiin haastattelun aikana Jyrki Lappi-Seppälän suosikit omasta suomennostuotannostaan:
argentiinalaisen Julio Cortázarin novellikokoelmat (Salaiset aseet, Bestiario ja Tarinoita kronoopeista ja faameista),
kuubalaisen Leonardo Paduran Mies joka rakasti koiria ja
Mercè Rodoredan katalaaniksi kirjoittama romaani Timanttiaukio.
Emmi Ketonen mainitsi vielä chileläisen Isabel Allenden sukukronikan Henkien talo. Se on kuulemma ollut ensimmäinen hänen lukemansa latinalaisamerikkalainen teos, ja sen vaikutus on ollut lähtemätön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti