Sanna Vainio: Tyttö

Ennen lähtöään hän sanoi: ”Tuskin saat edes ruohoa leikatuksi.” 

Tuskin sain edes henkeä lähtösi jälkeen!

 

Hesarin arvio innosti tarttumaan Sanna Vainion esikoisromaaniin Tyttö, joka olikin monien kehuvien laatusanojen arvoinen: se on 190-sivuinen tiivis romaani, johon kuitenkin mahtuu pyörremyrskyittäin tunnetta. Annosteltu ja ehjä teos, todetaan arviossakin.

 

Lyhykäisyydessään tarina on seuraava: 42-vuotiaan Friidan mies ihastuu nuorempaan Tyttöön ja 15 vuotta kestänyt suhde päättyy. Näihin sanoihin sisältyy kuitenkin universumien järkkymistä: miltä tuntuu, kun elämästä vedetään äkisti matto ja lattia jalkojen alta pois? Millaista alkukantaista hätää ja tuskaa hylätyksi ja mitätöidyksi tulemisen tunne nostattaa? Kirja kuvaa näitä emotionaalisesti todella uskottavalla tavalla, joka sukeltaa suoraan inhimillisen kokemuksen sisään. Ravistelevaa luettavaa.

Mainitsin mitätöidyksi tulemisen kokemuksen, sillä kun mies ihastuu Tyttöön, käynnistyy tapahtumaketju, joka kertoo paljon ihmisten välisten suhteiden dynamiikasta. Olit sellainen, että sait aina erityisoikeuksia. Ihmiset viehättyivät sinusta. Sait usein tahtosi läpi, Friida ajattelee miehestään. Miehen mielipiteet saavat tilaa, hän nauttii ihmisten arvostusta. Erityisoikeudet mies on tuonut mukanaan myös avioliittoon. Friida itse on ollut pikemminkin näkymätön ja huomaamaton olento, jonka tahto on ollut helppo sivuuttaa, jonka arvo on helppo mitätöidä. Hän on myös omaksunut äitiyden pyhän paineen – lähinnä ottanut vastaan vaatimuksia eikä suinkaan esittänyt niitä toisille – ja oppinut, ettei hänen ohutta ääntään juuri kukaan kuuntele. Kirjassa ei mitenkään analysoida puhki miehen ottamia etuoikeuksia tai Friidan näkymättömyyttä – ei kai niitä ole kovin helppo perinpohjaisesti analysoidakaan – joten lukijalle jää paljon tilaa rakentaa kuvaa suhteen dynamiikasta ja ihmissuhteista ylipäätään. Olen itse tismalleen Friidan ikäinen, joten moni asia hänen kokemusmaailmassaan oli aivan liian tuttua – olemme kasvaneet melko epäsensitiivisessä maailmassa ja oppineet sen pelisäännöt, joissa naisen tahto ei ole järin kovaa valuuttaa. Niin sitä voi luulla olevansa jotenkin yksilöllinen oma itsensä, vaikka olemmekin kasvuympäristömme tuotteita.

 

Useinhan sitä ihastuu ihmisessä sellaiseen ominaisuuteen, jota arvostaa mutta joka itseltä puuttuu. Niin arka Friidakin ihastui miehessään tämän huolettomaan välinpitämättömyyteen ja jostain sisältä kumpuavaan oikeutuksen tunteeseen. Lukijana sitä puhkuu voimattomasta raivosta, kun mies, joka rakastaa omaa vahvuuttaan ja on tottunut siihen että asiat nyt vain tapaavat järjestyä hänen kannaltaan edullisesti, yrittää sysätä syyllisyyden erosta Friidan niskoille. Kai siksi, ettei joutuisi tarkastelemaan kriittisesti omaa toimintaansa, jotta voisi säilyttää oman minäkuvansa tahrattomana. Kun suhde Tyttöön paljastuu ja mies laittaa eroprosessin käyntiin, Friida muun muassa hakee huomiota ja hellyyttä erään Ilarin silmistä ja sylistä. Tällöin mies ärjyy, että "tää avioliitto kaatuu sun ihastukseen". Noinkohan meni?

 

En halua itkeä. Haluan juosta veteen ja hukuttautua. 

Mieleni punoutuu menettämäni perheen ympärille. Kaikki sen ulkopuolella on uhkaavaa. Viljamin pysyvästi jaettu huoltajuus ja miehen lopullinen poissaolo kauhistuttavat minua. Ajatus siitä, että mies on jonkun toisen kanssa, on sietämätön. Se, että mies on juuri Tytön kanssa, saa minut voimaan pahoin. Tyttö on peloton ja voimakas ilmestys. Olen hänen vastakohtansa. Täynnä raskaita määreitä, jotka paitsi mieheni myös minä olen väsyneen arjen keskellä itseeni kirjoittanut.

Vainio sanoittaa Friidan sisällä muljahtelevaa hätää uskomattoman tarkasti, ei väistä kipeimpiäkään hetkiä ja ajatuksia. Teki mieleni nostaa suunnilleen joka toinen virke kirjasta tähän sitaateiksi. Hylätyksi ja toisella korvatuksi tulemisen alkukantaista tuskaa kuvataan esimerkiksi rinnastamalla tilanne leijonalaumaan:

Tyttö vie ainoan pentuni ja tekee niitä lisää, kun minä vetäydyn vetoisaan talooni, kuin lauman hylkäämä vanha leijona akaasian alle, ja kuolen lopulta yksinäisyyteen.

Tyttö pyörii tauotta Friidan ajatuksissa, kuten trauman luonteeseen kuuluu, ajatukset piinaavat ja rakentavat skenaarioita, joita mieluummin olisi ajattelematta (eräs niistä jäi hyvin elävästi minunkin mieleeni). Jätetyksi tuleminen ja yksin jääminen pakottaa Friidan kuitenkin siirtymään, niin konkreettisesti kuin vertauskuvallisestikin, pelkääjän paikalta kuskiksi, mutta olin itse todella tyytyväinen siihen, ettei kirjan lopussa odota silti mikään falskilta motivaatiopuheelta kalskahtava "vaikeuksien kautta voittoon" -tilanne, tai feministisesti korrekti voimaantumiskertomus. Pelko oli onneksi turha, sillä näin väkevää kertomusta ei olisi sillä tavalla voinut päästää lässähtämään.

Kirjan tiedot

Sanna Vainio: Tyttö. Atena 2024. 190 sivua.