Kysymys: Kuinka kauan kestää kuunnella adagio molto et mesto-osa Beethovenin ensimmäisestä ns. Razumovski-kvartetosta?
Vastaus: Sopivan kauan - ehtii perille terapialaamatilalle sovittuun tapaamiseen ennen kuin aika tai matka loppuu kesken.
Minna Lindgren on niittänyt aivan valtavasti suosiota sekä niin kutsutulla Ehtoolehto-trilogialla että sitä seuranneilla kirjoillaan (Vihainen leski, Kaukorakkaus, Aina on Toivoa). Oli siis korkea aika tarttua Lindgrenin kirjoihin ja selvittää, mikä on suosion syy! Ajattelin, että tyyli saattaa kyllä olla jo osin tuttu: olen viettänyt menneen koronatalven aikana tuntikausia kuunnellen Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmiä Yle Areenalta välillä naurusta tyrskähdellen ja välillä ihmetellen, mikä uskomaton taika Lindgrenillä onkaan hyppysissään: hän osaa todellakin elävöittää (musiikin) historiaa ja tarjoilla kuulijalle samassa paketissa asiantuntemusta, huumoria ja hyviä oivalluksia. Lyömätön yhdistelmä.
Armon Anneli on kertomus Anneli Kaulimosta, joka on ajan henkeen sopivasti kouluttautunut vielä viisikymppisenä uuteen ammattiin ja aloittanut nyt 57-vuotiaana Haaramäen eläinlääkärinä erikoisessa kuntakokeilussa, jossa kunta ostaa näitä eläinlääkäripalveluita yksityiseltä yrittäjältä (mutta kuitenkin määrittelee palvelun hinnan, mikä hieman sotii tätä yrittäjyysajatusta vastaan). Mukana muuttaa saman paikkakunnan niinikään uudenlaisen, kokeellisen terveyskioskin hoitoonsa ottava lääkäripuoliso Kalle. Annelin hoidettavana on niin poikivia lehmiä, depressiivisiä lemmikkiliskoja kuin jalkavaivaisia laamojakin. Aamusta Anneli yrittää tehdä pari tuntia paperi- ja puhelintöitä, sitten pitää pari tuntia vastaanottoa ja loput päivästä ajelee pitkin harvaan asuttua kuntaansa asiakkaiden luo, Beethovenia matkalla nautinnollisesti kuunnellen.
Asiakkaissa onkin tosiaan, krhm, kirjava joukko kaikenlaisia tapauksia. Lindgren on hieno satiirikko, joka osaa luoda pähkähulluja karikatyyrejä - tässä kirjassa suosikkini on höpsähtäneeltä vaikuttava eläkeläisrouva, jolla on kotonaan kokonainen bestiaarillinen eksoottisia eläimiä. Näiden sielunelämää ja hoidon tarvetta rouva tulkitsee hämmentyneelle eläinlääkärille lähinnä Shakespearen säkein. Rouvan (kasvo)muistissa on kuitenkin parantamisen varaa, joten Anneli saa joka kerta kuulla "siitä edellisestä" lääkärin sijaisesta, joka ei ymmärtänyt eläimistä yhtään mitään. Ratkiriemukas hahmo! Eikä kuitenkaan mikään hupsu vanhus, kuten kirjan loppupuolella selviää.
Työtehtävissä Anneli kohtaa toisaalta niin eläinten kuin ihmistenkin laiminlyöntiä ja toisaalta myös ylenpalttista hemmottelua ja hoivaamista, ja esiin nousee ihmeellisiä ristiriitoja ja kysymyksiä. Miksi toisia eläimiä hoidetaan ja lääkitään kustannuksiin katsomatta, niin että kauneuskirurgia enää vain puuttuu, ja toisia katsotaan vain taloudellisen hyödyn tavoittelun kautta? Onko eläinten ja ihmisten kaltoinkohteluun yhtä vaikea tarttua? Kummalla on enemmän kävijöitä, ihmisten vai lemmikkieläinten hautausmaalla? Minkälaista on hyvä elämä, eläimen tai ihmisen? Minkälainen on hyvä kuolema? Osansa saavat niin kaikenlaiset kuntapäättäjien "kehityshankkeet" (usein "kehittäminen" on vain eufemismi lakkauttamisille, lopettamisille ja karsimisille), neandertalilaisen käytöstavoilla modernissa maailmassa tarpovat ihmiset, kuoleman ja kärsimyksen ajatuksen sivuuttaminen ja aika moni muukin asia.
(Voin kuvitella Minna Lindgrenin lukemassa taannoista Hesarin henkilökuvajuttua professori Hanna Meretojasta ja nyökyttelemässä raivokkaasti päätään Meretojan kokemuksille siitä, miten ympäristö painostaa puhumaan vakavasta sairaudesta taistelun narratiivilla - yksilö taistelee, yksilö voittaa vaarat ja kärsimykset. Onnettomuuksia ja sattumanvaraista kärsimystä ei tarvitse kenenkään kohdata, sellaiset eivät mahdu nykykäsitykseen elämän luonteesta.)
Äänikirjabuumiin en ole onnistunut pääsemään mukaan, mutta kuuntelen radiosta kaikenlaista kivaa, kuten niitä maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmiä, joten kirjailijan ääni on tullut tutuksi. Lukiessa ei oikein ollut mahdollista välttää kuulemasta sielunsa, öh, korvilla tekstiä luettuna Lindgrenin äänellä. Armon Anneli onkin yksi niitä harvoja kirjoja, joita voisi olla mukava myös kuunnella! Äänikirja siitä toki on olemassakin, joskaan ei kirjailijan itsensä lukemana.
Sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa (tassut ainakin näkyvät).
PS. Alun kysymys Razumovski-kvartetoista saattaa muuten olla aivan harhaanjohtava: palautin kirjan jo kirjastolle enkä pääse enää tarkistamaan, mitä sävellystä milläkin matkalla kuunneltiin. Terapialaamojen luo ajaessa Anneli saattoi kuunnella jotain aivan muuta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti