Voikohan tätä kutsua jo kotiseutumatkailuksi? Käyn Turun pääkirjastolla varsin usein, mutta useimmiten aina samoilla osastoilla: aikuisten kauno, lasten Saaga. Tieto-osastollakin askelet vievät enimmäkseen muutamille tutuille hyllyille. Nyt kohteena oli poikkeuksellisesti sarjakuvaosasto, josta olin hakemassa Tiitu Takalon sarjakuvateosta Memento mori. Takalo on voittanut sarjakuva-Finlandian vuonna 2014 teoksella Minä, Mikko ja Annikki, ja myös tämä Memento mori oli viime vuoden kärkikymmenikössä (lyhytlistalla?). Lisäksi työryhmä, johon Takalo kuului, voitti saman palkinnon vuonna 2019.
Olen aika tottumaton sarjakuvanlukija ja oma-aloitteisesti hankin luettavakseni oikeastaan vain Liv Strömquistin yhteiskunnallisia, kantaaottavia ja aika esseemäisiä sarjakuvia sekä Ville Rannan albumeita. Tiitu Takalo ilmestyi lukulistalle Helmet-haasteen vuoksi; kysyin kirjastonhoitajana työskentelevältä ystävältä lukusuositusta, ja hän näki kunnon kirjastolaisena heti mahdollisuuden laajentaa sivistystäni suosittelemalla jotakin hyvää luettavaa, johon en muuten tarttuisi.
Memento mori on viime vuonna ilmestynyt omaelämäkerrallinen sarjakuva aivoverenvuotoon sairastumisesta ja sen seurauksista. Todella omakohtainen, vaikuttava ja tunteita herättävä aihe. Olen tosiaan hyvin tottumaton sarjakuvanlukija, ja jouduin oikeastaan jokaisen sivun lukemaan kahteen kertaan – silmäni ovat harjaantuneet siirtymään tekstistä toiseen, ja Takalon ruudut ovat kaikki yksittäisiä taideteoksia, joiden visuaalinen viesti pitää myös lukea. Luin siis joka sivulta ensin puolivahingossa pelkät tekstit ja sitten muistutin itseäni siitä, ettei saa tällä tavalla harppoa kuvien ohi, ja sitten luin ruudut uudelleen.
Aivoverenvuoto yllättää kirjan sivuilla äkillisenä, halvaannuttavana pääkipuna, hartiajäykkyytenä ja oksenteluna. Se vie suoraan sairaalaan, leikkaukseen, sairaslomalle ja uuteen leikkaukseen. Toipuminen ei ole mitenkään mutkatonta, vaan toipumisaikaa leimaavat sekä fyysinen että henkinen väsymys yhdistettynä huoleen työkyvystä ja elämänlaadusta. Tärkeään rooliin nousee myös tapa kohdata sairastumisen synnyttämä emotionaalinen trauma.
Luonnossa liikkuminen on ollut Takalolle toipumisaikana tärkeää, ja jäin itsekin katselemaan pitkäksi aikaa albumin tiettyjä luontokuvia: niissä vesiväri leviää kauniisti veden mukana paperille ja muodostaa selkeään ja rauhalliseen piirrosjälkeen yhdistettynä upeita tuokiokuvia esimerkiksi talveen laskeutuneesta metsäluonnosta.
Takalo oli aivoverenvuodon tapahtuessa vuotta vanhempi kuin minä nyt. Kyllähän se herättää ajatuksia, vaikka ikä ei mikään merkittävä tekijä olekaan. Entä jos joutuisin itse kokemaan saman? Kivun, pelon, väsymyksen, epätietoisuuden? Ja joutuisin samalla tavalla hoitohenkilökunnan armoille, lääkärit puhuisivat vieressäni toisilleen mutta eivät minulle.
Memento mori menee Helmet-haasteen viimeiseen kohtaan 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti