Terveiset New Yorkin Brooklynista vuodelta 1969! Löysin madonreiän, jonka toisessa päässä oli brooklyniläinen miljöö ajalta kauan ennen nykyistä gentrifikaatiota. Se avautui tämän James McBriden viime vuonna julkaistun romaanin sivuilta. Pääosa kirjan tapahtumista sijoittuu itse asiassa varsin rajatulle alueelle, muutaman kaupungin vuokratalokorttelin tuntumaan eteläiseen Brooklyniin, ja monessa käänteessä tapahtumien keskipisteenä toimii mustien ja latinoasukkaiden perustama ja keskenään hoitama Five Ends Baptist Church. Terveiset lähetetään siis oikeastaan tästä pienestä, muusta kaupungista erillään olevasta mikroyhteiskunnasta ja sen asukkailta.
Tämä oli todella hieno ja vaikuttava kirja. Sen tapahtumat etenevät pyörremyrskyn lailla ja kirjan kuvaama maailma on sekä brutaali että lempeä. Poimin kirjan mukaani Turun Akateemisen kirjakaupan englanninkielisten pokkareiden hyllyltä, ja takakansitekstin sekä nopean selailun perusteella osasin odottaa hienosti kirjoitettua ajankuvaa sekä tietenkin heti alussa tapahtuvan ampumavälikohtauksen selvittelyä. En osannut odottaa sitä, miten ainutlaatuinen yhdistelmä yhteiskuntamiljöön kuvausta, tikahduttavan hauskaa sanailua ja välillä miltei slapstick-tyyppistä kohellusta sekä puhuttelevia kuvauksia oman onnensa nojassa elävistä ihmisistä sen sivuilta löytyy. Puhumattakaan siitä, miten kaiken lomassa päästään ratkomaan erään tietyn pikkuruisen rasian ja sen sisältä löytyvän aarteen arvoitusta.
Tapahtumien kirjaimellinen lähtölaukaus kuullaan heti ensimmäisessä kappaleessa. Silloin nimillä Cuffy Lambkin, Sportcoat ja deacon King Kong tunnettu vanha Five Ends Baptist Churchin mies kävelee vuokratalojen keskellä olevalle aukiolle ja ampuu huumekauppaa pyörittävää nuorta Deems Clemensiä, mutta luoti osuu Deemsiä vain korvaan. Laukauksen seuraukset ovat kuin veteen pudotetun kiven synnyttämät aallot. Kotipolttoista aamusta iltaan siemaileva Sportcoat ei itsekään ensin muista koko tapausta eikä tiedä, miksi on ampunut Deemsiä. Teko synnyttää tietenkin kohun ja diileri Bunch, jolla Deems on töissä, vannoo Sportcoatin olevan mennyttä miestä. Moni neuvoo Sportcoatia pakenemaan maisemista, mitä tämä ei kuitenkaan tee. Heti alussa lukija jää siis seuraamaan Sportcoatin kohtaloa ja ihmettelemään muiden lailla miksi tämä oikein Deemsiä ampui, hänhän oli valmentanutkin poikaa vuokratalojen omassa baseball-joukkueessa jokunen vuosi sitten.
Päähenkilö ja kirjan nimihenkilö tunnetaan tosiaan monella nimellä. Virallisissa papereissa nimi on Cuffy Lambkin, mutta tätä nimeä ei oikeastaan käytetä. Hänet tunnetaan joko nimellä Sportcoat (koska hän käyttää urheilutakkia niiden aikojen muistoksi, jolloin vielä valmensi lähitalojen lasten ja nuorten baseball-joukkuetta) tai deacon King Kong. Kukaan ei kirjassa oikein tiedä, mikä deaconin toimenkuva oikein on – sen ihmettelystä tuleekin yksi kirjan toistuvista vitseistä – ja suomeksikaan diakoni ei oikein istu tälle miehelle, jonka tehtäviin lukeutuu kirkon roska-astioiden tyhjennys ja kaikenlaiset yleismies Jantusen hommat. King Kong taas on vahvan kotipolttoisen viinan nimi, jota Sportcoatin ystävä Hot Sausage valmistaa kellarissaan.
Mutta niin, paluu tarinaan. Ampumavälikohtauksesta seuraa juoruilua, sanaharkkaa ja moniääniseksi kasvava kuva etelä-Brooklynin rinnakkaisyhteiskunnasta, jossa mustat ja latinot tiedostavat asuvansa toisen tai kolmannen luokan kansalaisina. The real problem is that unless white folks says it happens, it just doesn't happen. Elämä on selviytymistä ja sinnittelyä, eikä kovin monella ole keinoja löytää itselleen paikkaa lain oikealta puolelta tai osana valkoisten yhteiskuntaa. Kaikkien katastrofien keskellä yhteisöstä löytyy tukea ja apua, yllättävistäkin suunnista, ja ihmisten onnistuu elää myös onnellista, joskin hieman dysfunktionaalista elämää, josta löytyy myös lämpöä ja taikaa.
Tulin kuvanneeksi kirjaa eräänlaiseksi pyörremyrskyksi, mikä johtuu sen moniäänisyydestä; kirja ei kerro vain Sportcoatin ja Deemsin tarinoita, vaan tusinoittain muitakin. Tekee mieli oikeastaan verrata kirjaa pyörremyrskyn lisäksi vaikkapa (sinfonia)orkesteriin. Tämä olikin yksi kirjan monista hyvistä puolista: ohimennenkin tavatut hahmot tuntuivat aidoilta, syviltä henkilöiltä, eikä McBride tukeudu missään vaiheessa pintapuolisiin stereotypioihin tai karikatyyreihin. (Käsi ylös, kenelle tulee mustien 1960-luvun baptistikirkosta mieleen kuva gospelia upeasti laulavasta kuorosta ja karismaattisesti saarnaavasta papista? McBriden kirkko on tällaisen kiiltokuvan sijaan jotain aivan muuta.)
McBriden kieli pulppuaa rikkaana ja omintakeisena virtana, jossa asukkaiden elämäntarinat, heikkoudet ja haaveet paljastuvat lukijalle arkisten kohtaamisten ja valintojen lomassa. 1960-luvun Brooklynin todellisuus on raadollinen, mutta moni selviytyy siinäkin.
McBride on Yhdysvalloissa ilmeisen tunnettu kirjailija, joka on saanut arvostetun National Book Awardin vuonna 2013 romaanistaan The Good Lord Bird. Häneltä on suomennettu vuonna 1995 alunperin ilmestynyt omaelämäkerrallinen romaani Veden väri, jonka Kersti Juva on suomentanut vuonna 2000.
Helmet-haasteesta löytyi Deacon King Kongille kohta 23. Kirja, jota luet ulkona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti