Pahoittelut niille russofiileille, joiden suosikit eivät ole mukana. Yksi teoksista, joiden eniten toivoisin olevan joukossa mukana, on ehdottomasti Gogolin novelli "Päällystakki". Sen juonessa on mielestäni venäläisen kirjallisuuden syvin olemus pähkinänkuoressa. "Päällystakki" kertoo vähäpätöisestä puhtaaksikirjoittajasta, joka säästää rahaa uuteen päällystakkiin. Hän säästää kauan. Hyvin kauan. Kun hän vihdoin saa uuden päällystakin räätäliltä, se varastetaan häneltä samana päivänä. Pian sen jälkeen hän sairastuu ja kuolee. Siinäpä venäläisen kirjallisuuden käsitys elämänohjeesta. Sinua on varoitettu.
Parempaa kesäviihdekirjaa on vaikea kuvitella! Viv Groskop on brittiläinen koomikko ja venäjän kielen ja kulttuurin maisteri, joka rakastaa kirjallisuutta, erityisesti tietenkin venäläistä kirjallisuutta. Hän on kirjoittanut tämän oivallisen, hauskan ja valaisevan kirjan niinkin haukottelemaan kutsuvasta aiheesta kuin venäläiset klassikot. Otsikko ei silti ole mikään tyhjentävä kuvaus kirjan sisällöstä, vaan elämänohjeiden luetteloinnin sijaan kirja on raikas tulkinta kaikista siinä esitellyistä 11 kirjasta, ja kirjoista jutustelun ohella Viv Groskop taustoittaa eri aikakausien venäläistä yhteiskuntaa, kertoo anekdootteja kirjailijoista ja maustaa niitä omilla muistoillaan Venäjällä viettämistään ajoista. Tyyli on mahtava ja koominen, ja kulttuurishokit johtavat tietenkin absurdeihin tilanteisiin, joita Groskop osaa mahtavasti käyttää viittaamaan takaisin puheenaiheena oleviin klassikoihin. Monessa arvostelussa todetaan, että tämä kirja pyyhkii pölyt klassikoista. Se pitää todellakin paikkansa, sillä klassikoilla on ehkä jonkinlainen raskas, haastava ja älyllinen maine (vaikka klassikon määritelmään kylläkin kuuluu jonkinlainen ajaton tuoreus ja universaalius, jotka pitävät ne aina ajankohtaisina). Olen itsekin lukenut esimerkiksi näytelmäkirjailija Jean Racinen 1670-luvulla kirjoittamaa Faidraa tai jotain Honoré de Balzacin romaaniklassikoita aivan henkeäni pidätellen. Ajallista etäisyyttä voi olla paljon, mutta yhteinen ihmisyys pysyy samana.
Kirja jakautuu käsiteltyjen teosten mukaan yhteentoista lukuun, ja niillä on mainiot, kutkuttavat nimet. Esimerkkinä vaikkapa luku seitsemän: Kuinka elää tunteen kanssa, että ruoho on aina vihreämpää toisella puolella? Anton Tšehov: Kolme sisarta (Tai: Älä jauha koko ajan Moskovasta). Tämä luku on itse asiassa yksi kirjan vakavimmista, mutta nostin sen esiin hauskan otsikon lisäksi myös siksi, että Kolme sisarta on yksi harvoista kirjan teksteistä, joita olen itse lukenut ja siksi, että Groskop onnistuu porautumaan tavattoman hyvin itse näytelmään, kehystämään sen hienosti anekdooteilla kirjailijasta, ja lisäksi saa tuotua kirjan olennaisen sisällön nykyaikaan todella mukaansatempaavalla tavalla. Hän pohtii sisarusten motiivien ohella yhteisiä unelmia, valintojen tekemisen tuskaa, epävarmuudessa elämisen vaikeutta. Tekee oitis mieli tarttua kirjaan uudelleen! (Siellähän se kirjahyllyssä nojailee vierustovereihinsa.) Tekee itse asiassa mieli tarttua kaikkiin Groskopin esittelemiin klassikoihin. Olen lukenut Kolmen sisaren lisäksi vain Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan sekä Dostojevskin Rikos ja rangaistuksen. Jevgeni Oneginin näin/kuulin/koin jokunen vuosi sitten oopperassa. Olen joskus yrittänyt aloittaa näitä suurteoksia kuten Anna Karenina ja Karamazovin veljekset, mutta ne ovat aikanaan jääneet kesken. Groskop suhtautuu kyllä ihanan rennosti ja kannustavasti kaikkeen lukemiseen. Lukeminen, varsinkaan venäläisten klassikoiden lukeminen ei ole mikään kertasuoritus, jossa voi "onnistua" tai "epäonnistua", vaan joskus elämän mittainen matka, tai toisinaan vähän kuin pyöräilyä – kylmiltään joskus ihan ymmärrettävästikin hankalan tuntuista. Onneksi on Groskop tsemppaamassa vierellä!
Viv Groskop olisi varmasti loistavaa lukupiiriseuraa, ja todella suuri kiitos hyvästä tunnelmasta menee tietenkin suomentaja Heli Naskille. Humoristista tekstiä on uskomattoman vaikea kääntää siten, että oikea sävy säilyy ja myös suomennos on sujuva, pakoton ja hauska. Tämä on!
Junat putkahtelevat kirjassa esiin paitsi draaman kannalta keskeisissä paikoissa, kuten kannen Anna Kareninassa, myös Groskopin omissa Venäjä-kokemuksissa, joskaan juna ei ole ollenkaan keskeinen motiivi kirjassa, eikä ainakaan samalla tavalla kuin Anna Kareninassa.
En ollut siihen mennessä matkustanut niin pitkää matkaa Venäjän sisällä. Se kesti tunteja. Ajoimme metrolla linjan päähän asti ja siitä eteenpäin elektritškalla (pitkän linjan sähköjunalla). Minulla ei ollut hajuakaan, missä olimme: pohjoisessa, etelässä, idässä vai lännessä.
Kuitataan tällä siis Helmet-haasteen kohta 41. Kirjassa matkustetaan junalla. (Aivan ensimmäiseksi tästä haastekohdasta nousi kyllä mieleen muutama vuosi sitten julkaistu Natalia Klutsarjovan romaani Kolmannessa luokassa, jossa nuori Nikita matkustaa halki Venäjän. Se on hieno, venäläisen tolkuton fantasiaa ja realismia yhdistelevä genresekoitus. Hieno kirja. Harmi, ettei Klutsarjova ole sen koommin ilmeisesti kirjoittanut mitään julkaistua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti