Tällä kertaa vuorossa oli oivallista kesälukemista: kahjon hauska ja helppolukuinen, välillä vakavoituva kuvaus Ayoolasta ja Koredesta, Lagosissa asuvista sisaruksista. Sanoin kahjo, tai hulvaton, koska sisarusten elämä ja kirjan lähtöasetelma ei ole aivan tavanomainen: jo kolmas Ayoolan poikaystävä kuolee veitsi rinnassaan ja isosisko soitetaan hätiin siivoamaan jäljet. Takakansikin kertoo, että veri on vettä sakeampaa. Ja vaikeampaa saada irti matosta!
Vinksahtaneeseen mustan huumorin tunnelmaan virittää heti alun komediallinen kohtaus, jossa sisarusten on saatava ruumis pois lagosilaisesta kerrostaloasunnosta kenenkään huomaamatta ja siivottava asunto siihen kuntoon, ettei Lagosin korruptoitunut poliisi vain käynnistä miehen katoamiseesta mitään oikeaa tutkintaa. Ayoola selviää kuin selviääkin episodista jäämättä poliisin tai somen haaviin, vaikka #FemiDurandKateissa leviää laajalle ja Ayoola tiedetään miehen viimeaikaiseksi tyttöystäväksi. Tämä ei yllätä, sillä Ayoola on tottunut siihen, että asiat jotenkin nyt vain tapaavat järjestyä hänelle edullisella tavalla. Ayoolalla on kauneutta ja karismaa, ja näiden vaikutuksesta jostakin syvältä kumpuava oikeutuksen tunne, joka siloittaa hänen tiensä, saa miehen toisensa jälkeen lakoamaan hänen jalkojensa juureen ja helpottaa toimeentulonkin hankintaa. Sisarusten oma äitikin tuntuu suosivan Ayoolaa, mutta muistoissa vilahteleva edesmennyt isä on selvästi ollut kaikkien perhehierarkioiden huipulla ja ottanut itselleen kaikenlaisia oikeuksia, joita hänen statuksensa mies voi Lagosissa ottaa.
Lukija saattaa saada muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen siinä vaiheessa kun sairaanhoitajana työskentelevän isosisko Koreden ihastus, samassa sairaalassa lääkärinä toimiva Tade vuorollaan lankeaa Ayoolan lumoon. Korede on niin kiltti, tunnollinen, auttaa toisia pyyteettömästi, on ammattitaitoinen ja ystävällinen ja jää aina (muun muassa) sisarensa varjoon. Nytkö hänen omakin ihastuksensa päätyy veren tahrimaan lakanakääröön? No, eipä paljastetakaan miten tämä tarina päättyy! Sen verran on kerrottava, että täpäriä tilanteita ja lisää veitsenheilutusta kyllä seuraa.
Tiivistettynä: hyvin hauskasti kirjoitettu vinksahtanut kertomus, joka saa myös miettimään miten erilaisella tavalla ympäröivät ihmiset ja maailma kohtelevat ihmisiä näiden ulkonäön, sosioekonomisen taustan ja monen muun (yleensä kasautuvan) tekijän mukaan. Ketä ihaillaan, kenen kertomusta uskotaan, ketä taas syytetään ensimmäisenä rikkoutuneesta lasista, riidan aloittamisesta tai varastetusta sormuksesta?
Hän istuu kampauspöydän ääressä hoitamassa rastojaan samalla, kun minä puristelen käsiäni nyrkkiin hänen takanaan.
"Ayoola, jos sinä joudut vankilaan–"
"Vankilaan joutuvat vain syylliset."
"Ensinnäkään tuo ei pidä paikkaansa. Toiseksi, sinähän olet tappanut ihmisen."
"Itsepuolustukseksi, kai tuomari nyt sen ymmärtää?" Hän taputtaa punaa poskiinsa. Hän elää maailmassa, jossa asiat menevät aina hänen toiveittensa mukaisesti. Se on hänelle samanlainen luonnonlaki kuin painovoima.
Kirjan tiedot
Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja (suom. Kaisa Kattelus). WSOY 2020. 235 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti