Lisää nobelisteja lukulistalle! Vuorossa Olga Tokarczukin arvoituksellinen romaani Aja aurasi vainajain luitten yli, joka jo nimellään kertoo, että luvassa on jotakin erikoista ja kenties kiinnostavan tummasävyistä. Tätä kirjaa on hieman vaikea luonnehtia mitenkään parilla sanalla. En ole kyllä selvästikään ainoa, joka on kohdannut luokitteluvaikeuksia: kirjaa on sanottu "ekotrilleriksi" ja toisaalta esimerkiksi allegoriseksi saduksi, murhamysteeriksi tai poliittiseksi satiiriksi. Näitä kaikkia se onkin!
Tapahtumapaikkana on puolalainen syrjäkylä Tsekin rajan tuntumassa. Kylässä asuu eksentrinen rouva Janina Duszejko, joka elää monin tavoin rajoilla ja laitamilla: unohdetussa syrjäkylässä, yhteiskunnalle näkymättömänä vanhana naisena ja uppoutuneena astrologiaan ja William Blaken runouteen. Uneliaalla seudulla kuitenkin alkaa tapahtua, kun Janinan metsästystä harrastanut naapuri löytyy kuolleena talostaan ja tämän jälkeen vielä seuraavakin mies löydetään menehtyneenä metsästä. Molempien kuolemaa ympäröi sarja arvoituksellisia seikkoja ja esimerkiksi koko joukko kauriinjälkiä. Onko mahdollista, että eläimet ovat ryhtyneet kostamaan metsästäjilleen? Janina-rouva ryhtyy selvittämään mysteeriä.
Kukaan ei oikein lotkauta korviaan Janina-rouvan ajatuksille eläinten kostosta, sillä eksentrinen astrologiaa harrastava luonnonsuojelijarouva ja miesvaltainen, ahtaisiin asetelmiinsa nojaava kyläyhteisö hahmottavat asioiden merkitykset ja järjestyksen hyvin eri lailla.
Minusta tuntuu toisinaan siltä, että elämme maailmassa, jonka olemme keksineet ihan itse. Päätämme, mikä on hyvää ja mikä ei, piirrämme merkityskarttoja... Ja sitten painiskelemme koko elämän ajan jonkin sellaisen kanssa, minkä olemme itse keksineet. Ongelma vain on siinä, että jokaisella on oma versionsa, ja siksi ihmisten on vaikea päästä yhteisymmärrykseen.
Myönnän suhtautuneeni Janinan
astrologisiin merkityskarttoihin kirjan alussa hieman epäluuloisesti
(oletetaanko minun nyt vakuuttuvan astrologiasta?), mutta aloin lukea
niitä kirjan myötä keinona käsitellä metafyysisiä kysymyksiä
olemassaolosta ja maailmasta. Janinan merkityskentät ovat hyvin
erilaisia kuin metsästäjämiehillä, joihin, kuinkas ollakaan, lukeutuvat myös seudun
poliisipäällikkö ja pappi, mikä tietenkin sinetöi valta-asetelmat. Janinan maailmaan mahtuu sellaisiakin asioita
kuin moraali ja myötätunto, kun taas aseitaan latailevat miehet
viittaavat Janinan vastalauseille kintaalla ja toteavat vain että
"meillä on lupa" ja "meillä on oikeus". (Tässä tuli hakematta mieleen Puolan konservatiivinen ja oikeuslaitoksen ja tiedotusvälineiden riippumattomuutta kaventanut Laki ja oikeus -puolue.) Janina ei jaksakaan suhtautua
kovin pitkämielisesti näihin ukkoihin eikä voi sietää samaa
ongelmallista asetelmaa, josta myös Suomessa on viime aikoina käyty
keskustelua: riistaeläinten ruokintaan käytetään paljon aikaa, rahaa ja
vihanneksia ja suuri osa eläimistä (kauriit, peurat, fasaanit sun muut)
ammutaan ruokintapaikkojen luona.
En ollut varmaan eläissäni nähnyt ketään yhtä saturnisen näköistä Ihmistä. Hän oli keskikokoinen mies, jolla oli leveä otsa ja tuuheat kulmakarvat. Hänen ryhtinsä oli kumara ja jalkaterät kiertyneet hieman sisäänpäin. En voinut välttää vaikutelmaa, että hän oli tottunut irstailuun ja että hänen koko elämäänsä oli ohjannut yksi asia: johdonmukainen pyrkimys toteuttaa kaikki mielihalunsa hinnalla millä hyvänsä. Ja hän oli seudun rikkain Ihminen.
Janina on päähenkilönä omalaatuinen ja ihastuttava, ja hän kertoilee lukijalle välillä hyvin erikoisista näkemyksistään ja kaikesta, mitä arjessaan toimittaa. Janina ei nimittäin kaiken aikaa vain ole napit vastakkain ukkojen kanssa, vaan hän on solminut myös ainutlaatuisia ystävyyksiä toisten erityislaatuisten ihmisten kanssa ja seurailee eläinten ja luonnon elämää. Koko kirjasta tulee alussa mainitsemieni ekojännäreiden, satiirien ja allegoristen satujen lisäksi eräänlainen kunnianosoitus myötätunnolle, lempeydelle, vanhuudelle ja luonnolle. Tarpeellinen muistutus.
Kirjaa lukiessa koin muuten erään eriskummallisen hetken: olin juuri lukemassa kuvausta siitä, miten vainajan löytöpaikkaa ympäröi joukko pieniä kauriinjälkiä, kun havaitsin ikkunan takana liikettä. Vilkaisin ulos ja näin pensasaidan takana minkäpä muun kuin metsäkauriin astelemassa tyynesti naapurin pihatietä, rauhallisin mutta valppain askelin. Nousin seisomaan ja tuntui että kauris näki minut ikkunan läpi. Sitten se kääntyi toiseen suuntaan ja katosi talon kulman taakse.
Olga Tokarczuk (s. 1962) on puolalainen kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 2019. Se olikin se vuosi, jolloin jaettiin kaksi palkintoa kerralla: Tokarczukille vuoden 2018 palkinto ja Peter Handkelle vuoden 2019 palkinto. Vuonna 2018 Ruotsin Akatemia oli ajautunut häirintäkriisin, valtaklikkien, tietovuotojen ja yleisen uskottavuuskriisin myötä tilapäisesti toimintakyvyttömäksi, joten palkinto jäi silloin jakamatta. Hauska juttu muuten: yhden lukupiirini lukemistossa oli Tokarczukin Alku ja muut ajat (2007 [2004], suom. Tapani Kärkkäinen) juuri viikko palkinnon myöntämisen jälkeen! Eräs onneton lukupiiriläinen oli jättänyt kirjan noudon kirjastosta aivan viime tinkaan eikä sitten tietenkään ehtinyt saada sitä enää ollenkaan käsiinsä, kun varausjonot pitenivät satojen pituisiksi suunnilleen silmänräpäyksessä.
Nobelia on kiittäminen siitä, että Aja aurasi vainajain luitten yli on saatu suomeksi. Elokuvaohjaaja Agnieszka Holland on tehnyt kirjan pohjalta elokuvan Pokot, Jäljet, joka sekin on esitetty Suomessa kun se ilmestyi vuonna 2017. Elättelen toivoa siitäkin, että Tapani Kärkkäinen saisi suomentaa myös vuonna 2014 julkaistun Księgi Jakubowe, Jakobin kirjat. Se on kuvauksen mukaan kiehtova ja mosaiikkimainen romaani valistusta edeltäneen,
modernin kynnyksellä olevan
itäisen Euroopan uskonnoista, aatteista,
yhteiskunnasta ja kulttuurien kirjosta sekä myös tarina voimakkaasta,
karismaattisesta mutta arvoituksellisesta miehestä, joka loi tuhansille
ihmisille toivoa paremmasta. Kyllä sellaisen mielellään lukisi.
Kirjan tiedot:
Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli (Prowadź swój pług przez kości umarłych), suomentanut Tapani Kärkkäinen. Otava 2020. 255 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti