Tarvitsin muutaman tunnin junamatkalle "jotakin sopivaa luettavaa", eikä sohvan viereen kasaamastani lukupinosta löytynyt mitään passelia. Kriteerini olivat: maltillinen sivumäärä ja sisältö, joka sopii junan äänimaisemassa luettavaksi, eli ei liian pitkiä ja ankaraa keskittymistä vaativia virkkeitä. Kävin siis tutkiskelemassa kirjahyllyä. Katseeni osui lupaavan kapeaan niteeseen eli Peter Handken romaaniin Intohimoisesta sienestäjästä. Olen sen itse asiassa ihan itse sinne hyllyyn joskus ostanut, mutta en itselleni, vaan synttäri- tai nimipäivälahjaksi puolisolle, monta vuotta sitten. Nyt se pääsi minun kanssani junamatkalle itä-Suomeen ja takaisin!
Kirjan alkukin on muuten omanlaisensa hauska (tutkimus)matkallelähtö, kun kertoja aloittaa kirjan kirjoittamisen:
"Ja nyt on jälleen tosi kyseessä!" sanoin vaistomaisesti itselleni ennen kuin lähestyin kirjoituspöytääni, jonka ääressä nyt istun aikomuksenani saada tietty – tai pikemminkin epämääräinen – selvyys kadonneen ystäväni, intohimoisen sienestäjän, kertomuksesta. Ja jatkoin vielä vaistomaisesti itselleni: "Ei voi olla totta! Että on todellakin aivan tosi kyseessä tässä pyrkimyksessäni siirtää paperille tämä yksi asia; kertomus, johon ei liity ja joka ei myöskään pidä sisällään mitään maailmaa mullistavaa, mihin liittyen mieleeni tuli jo tätä aiettani ennakkoon (määre, joka kerrankin on juuri sopiva) lähestyessäni italialaisen Bernardo Bertoluccin erään vuosikymmeniä sitten tekemän elokuva – pääosassa Ugo Tognazzi – nimi: Naurettavan miehen tragedia – ei elokuva itsessään, ainoastaan sen nimi, La tragedia di un uomo ridicolo."
Miten mainio aloitus kirjalle! Enteilee myös hyvin tulevaa, sillä koko kirjan kerronta on tällaista: virkkeiden sisään upotettuja huomautuksia ja tarkennuksia, paljon alisteisia sivulauseita ja ylipäätään kuitenkin aika pitkiä, samoilevia virkkeitä, joiden lukeminen sujui kyllä myös junassa. Itse kirjoitusprosessi tuntuu näin ollen samalta kuin kirjassa kuvattu metsässä tarpominen: se on aarteenetsintää, jonkin odottamattoman ja yllättävän havaitsemista, joka vaatii poluttomien reittien tutkimista ja kulkemista, aistit valppaina ja valmiina kokemaan sienten tai kielen lumo.
Kirja on kuvaus kertojan lapsuudentoverista, intohimoisesta sienestäjästä. Kertomus alkaa rahasta: lapsena tämä toveri innostuu sienestämisestä, sillä se on keino ansaita omaa rahaa, myydä pieni saalis sientenkeruupisteelle ja ansaita sillä omia kolikoita ja seteleitä. Tapahtui siis "ensimmäinen hullaantuminen", kun metsät ja sienet alkoivat kutsua pientä poikaa. Lukija saa eteensä ihania, eriskummallisia kuvauksia metsissä samoilusta, metsistä, kanttarellien keltaisesta riehunasta. Minkä kaltainen [sammaleen luoma] valo oli? – Valonkajoa. Kuolleesta puusta ja jäkälästä muodostuneesta sameanharmaasta tiheiköstä kajastuvaa aarrekätkön valoa. Myöhemmin hullaantuminen muuttui melkein hulluudeksi, ja intohimoinen sienestäjä oikein saalistaa sieniään pakkomielteeksi asti. Sienet syrjäyttävät puolison, perheen ja työn. Syntyy ristiriita, kun pakkomielteiseen intohimoonsa uppoava mies kokee kuitenkin olevansa täydellisen vapaa, jota "ylempi ohjaa", kuten Goethe oli kokenut, "henki hallitsee". Aah, miten virkistävää oli tämän lukeminen! Juonesta ei tietoakaan, sen sijaan kirja on yhtä ihanaa kielellistä ja ilmaisullista, rikasta harhailua ja ajatusten löytämisen hurmaa, havaitsemisen ja havainnon kehittymistä, terävöitymistä ja sumenemista, epävarmaa hapuilua. Jossakin metsän siimeksessä häämöttää hehkuva, upea sieni, kuin suoraan kuvakirjasta? Ennemminkin kuin suoraan satumaailmasta puhjenneena.
Peter Handke sai Nobelin samaan aikaan Olga Tokarczukin kanssa eli vuonna 2019, ja hänen palkintonsa oli se vuoden 2019 palkinto. Huomattava osa tuotannosta on ilmeisesti suomennettu, myös parin viime vuoden aikana ilmestyneet Nobelin jälkeen kirjoitetut teokset. Handken teoksista puhuttaessa on varmaankin mainittava myös se, että Handke itse on ilmeisesti nk. "kiistelty hahmo", sillä hän on jostain minulle tuntemattomasta syystä ottanut puolustaakseen Jugoslavian hajoamissotien sotarikollisia, esimerkiksi Radovan Karadžićin ja Slobodan Miloševićin, ja suhtautunut hyvin eriskummalliselta tuntuvalla tavalla hajoamissotien osapuoliin. En ole yhtään perehtynyt koko sekasotkuun, joten en voi sitä sen enempää puntaroida, ja onneksi kiistanalainen aihepiiri ei millään lailla liity tähän eriskummalliseen sienikirjaan. Oli kyllä eriskummallinen, mutta kiehtova kirja. Teki lukiessa mieli lähteä niiltä sijoiltaan metsään sienestämään, avaamaan aistinsa metsälle ja sen todellisuudelle.
Kirjan tiedot:
Peter Handke: Intohimoisesta sienestäjästä. Kertomus sinänsä. Suomentanut Arja Rinnekangas. Lurra Editions 2016. 184 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti