James Suzman: Työn historia. Mihin käytämme aikamme?

Muistan lukeneeni jostain ennenkin, että taloustieteilijä John Maynard Keynes ennusti jo vuonna 1930, että 2000-luvulla pääoman, elintason ja tuottavuuden kasvu ja teknologinen edistys ovat luoneet tilanteen, jossa kaikkien ihmisten perustarpeet saadaan tyydytettyä kolmen tunnin työpäivillä tai 15 tunnin työviikoilla. No, Keynesin vision tuottavuuden ja pääomien kasvun rajat on jo saavutettu (joskin hyödyt jakautuvat hyvin eriarvoisesti), mutta työaika ei vain vähene. Mistä kiikastaa? Sitä talous- ja yhteiskuntatieteilijät usein tutkivatkin.

James Suzmanin kirja työn historiasta (suom. Ilkka Rekiaro) lähtee liikkeelle tästä samasta havainnosta tai ristiriidasta. Elämme yltäkylläisyyden maailmassa, mutta miksi silti teemme enemmän työtä kuin koskaan aiemmin? Suzman on antropologi ja työskentelee Cambridgen yliopistolla ja antropologisessa ajatushautomossa, joten hänen näkökulmansa on aivan valtavan laaja, ja hän lähtee jäljittämään ihmisen ja työn historiaa aivan homo sapiensin alkumetreiltä.

 Nykyhetken näkövinkkelistä työtä hallitsee taloustieteellinen ajattelu: työ määritellään tarpeiden ja mielihalujen tyydyttämiseen tähtääväksi toiminnaksi, ja ekonomistien mukaan me olemme rationaalisia olentoja, joiden kirouksena on monenlainen kyltymätön nälkä, joten tuloksena on nk. niukkuusongelma (halut ovat rajattomia, resurssit rajallisia). Monien teollisuusmaiden asukkaiden ihmiskuvassa ihminen on siis itsekäs ja rationaalinen olento, joka tavoittelee aina lisää materiaa ja aina parempaa elintasoa.

Heti kun näitä premissejä pysähtyy ajattelemaan, törmää kuitenkin ongelmiin. Antropologi-Suzman esimerkiksi tietää, etteivät kaikki ihmisyhteisöt kärsi samoista pakonomaisen ja itsetarkoituksellisen materian ja varallisuuden haalimisen tarpeesta, ja työ ei pelkisty vain toimeentulon hankkimiseksi. Lisäksi  työtä ja vapaa-ajalla tehtäviä asioita erottaa usein vain konteksti ja se, maksetaanko siitä palkkaa. Yleismaailmallisin mahdollinen työn määritelmä, joka pätee niin liituraitapukuisiin johdannaismeklareihin kuin metsästäjä-keräilijöihin, onkin Suzmanin mukaan energian tarkoituksellinen käyttö tiettyyn tehtävään jonkin tavoitteen saavuttamiseksi.

Kirjan aikajänne on tosiaan hurja, kivikautisesta Acheulin kulttuurista (1,5 miljoonaa – 200 000 vuotta sitten) nykypäivään, mutta Suzman on pakannut sen oikein sujuvaksi paketiksi, jossa työtä ei tarkastella ainoastaan ravinnon ja eloonjäämisen kannalta, vaan selvitetään taloudellisen merkityksen ohella myös työn tekemisen psyykkisiä ja hengellisiäkin merkityksiä. Toisin kuin luulisi, psyykkiset ja hengelliset merkitykset eivät ole mitään nykyajan luksusta, vaan heti tietyn kognitiivisen evoluutiokynnyksen ylityttyä ihmisen toimintaan tuli mukaan taide, uskonto, itsetajunta, tavoitehakuisuus, eli uudenlaisia energian käytön tapoja ja uutta toimintaa. Todella mielenkiintoiseksi näin nykypäivän näkökulmasta teksti muuttuu, kun edetään teollistuneeseen aikaan ja lukija pääsee seuraamaan vaurauden kasaantumista taloudellisen pyramidin huipulle: työstä tulee keino saada rahaa ja ostaa tavaraa, mikä johtaa siihen tuotannon ja kulutuksen silmukkaan, johon nykyinen talouselämämme paljolti perustuu. Suzman esittelee myös Émile Durkheimin tutkiman paradoksin: Ranskan teollistumisesta johtuva vaurastuminen johti, paradoksaalista kyllä, sosiaalisen stressin voimistumiseen ja itsemurhien lisääntymiseen, ja se tuotti sosiaalisia ongelmia ja anomiaa, sosiaalisen identiteetin pirstaloitumista.

Tällä hetkellä eletään jo kolmatta teollista vallankumousta, ja työn rooli on tällaisessa tietoyhteiskunnassa koko ajan murroksessa nyt etenkin digitalisaation ja automaation myötä. Psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmiakin on riittämiin. Saataisiinko automaation hyödyt paremmin koko yhteiskunnan ja jopa ihmiskunnan käyttöön erilaisessa talousmallissa kuin nykyisessä, jossa huikein harppauksin kehittyvät tuotantovoimat on valjastettu pääoman itseisarvoisen kasautumisen palvelemiseen? miettii myös Suzman. Enää ei olekaan mielekästä pohtia, miten kaikille saadaan mahdollisimman paljon työtä, vaan enemänkin sitä, miten voitaisiin sopeuttaa talous- ja työelämä ekologian eli maapallon rajojen sanelemien reunaehtojen sisään. Tässä murroksessa kannattaa tietenkin tarkastella uudelleen vallalla olevia premissejä työstä ja sitä, miten olemassaoleva talousjärjestelmä ja sen ihmiskäsitys niihin vaikuttaa.

Kirjan tiedot

James Suzman: Työn historia. Mihin käytämme aikamme? Suomentanut Ilkka Rekiaro. SKS 2022, 339 sivua.