George Orwell: Puilla paljailla

Kevään saapuessa Pariisiin tuntee nöyrinkin kuolevainen asuvansa paratiisissa, kirjoitti Henry Miller. Ah, Pariisi ja kevät. Itsekin astuin koko kaupunkiin ensimmäistä kertaa juuri maaliskuussa. Kevät tuoksuu kaikkialla mukavalta (vaikka suuri osa siitä oikeasti johtuu siitä, että routa sulaa ja kaikki maaperän humuksen hajoamis- ja mätänemisprosessit pääsevät taas käyntiin), mutta Pariisissa on silti jotain selittämätöntä ihanuusekstraa juuri keväällä. On lämmintä mutta ei tukalan kuuma, kirsikkapuut kukkivat, tekee mieli istua kahvilaan lukemaan sanomalehtiä ja katselemaan katujen vilinää.

Millerin aikalainen George Orwell on kokenut Pariisin hieman toisin! Luin juuri Orwellin kiinnostavan päiväkirjamaisen kirjan Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa. Se onkin Orwellin esikoisteos, julkaistu vuonna 1933, ja perustuu otsikon mukaisesti Orwellin rahattomaan elämään molemmissa kaupungeissa 1920-luvun lopulla. Pariisissa eli taiteen ja boheemin elämän kaupungissa asui samoihin aikoihin tietenkin paljon muitakin rahattomia englanninkielisiä taiteilijoita, vaikkapa nyt Hemingway ensimmäisen vaimonsa kanssa, Ezra Pound, Gertrude Stein, F. Scott Fitzgerald, James Joyce ja monet muut. Hemingwaynkin ruokabudjetti oli usein laihanlainen: useimmilla novellieni henkilöillä oli valtava ruokahalu ja suuri kiinnostus hyvään ruokaan ja -- enimmät heistä olivat ryypyn kipeitä.

Rahattomuus ja Pariisi siis yhdistää muita taiteilijoita ja Orwellia, mutta eroja tosiaan on. Orwell (oikealta nimeltään Eric Arthur Blair) oli käynyt arvostettuja sisäoppilaitoksia ja valmistunut Eton Collegesta, ja valmistuttuaan ollut isänsä lailla töissä Etelä-Aasiassa siirtomaavirkamiehenä. Hän kuitenkin irtisanoutui niistä töistä ja palasi Eurooppaan. Vuonna 1928 hän muutti Pariisiin tarkoituksenaan ei taiteilla tai viettää boheemin yläluokkaista elämää, vaan tutustua kaupunkiin ja köyhälistön elämään. Heti kirjan alussa hän kuvailee hyvin kansanomaista asuinkatuaan ja kertoo vastoinkäymisistä, joiden päätteeksi joutuu aivan puille paljaille: hän sairastuu ja vähätkin rahat varastetaan. Kaikkein absoluuttisin rahattomuuden kausi kestää tuolloin kolmisen viikkoa, ja hän tietää voivansa hetkenä minä hyvänsä lähettää sähkösanoman kotipuoleen ja pyytää rahaa, mutta jonkinlainen vaikeasti määriteltävä häpeän tunne estää. Niinpä hän alkaa elättää itsensä raskailla ja hyvin huonosti palkatuilla tiskarin ja plongeurin hommilla (luulen kyllä että osittain rahattoman elämän motiivina on ollut halu kerätä materiaalia ja kokemusta köyhälistön elämästä).

Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa on tosiaan päiväkirjamaista kuvausta köyhyydestä ja loputtomasta raatamisesta. Rahattomuuden vuoksi kaikki on hankalaa, vaatteita pitää pantata ja koko ajan laskea ja miettiä mihin rahat riittävät ja mistä jää puute. Jotain arkea vaikeuttavaa säätöä on koko ajan meneillään – sehän pätee kyllä köyhyyteen edelleenkin. Hänen elinpiiriinsä kuuluu samassa jamassa olevien kiertolaisten ja mierolaisten kavalkadi, ja erityisesti venäläisen Boriksen kanssa he sinnittelevät yhdessä työpäivästä ja -paikasta toiseen. Työ Hotel X:n keittiössä on yhtä loputonta raatamista – työ hotellissa opetti minulle unen todellisen arvon samalla tavalla kuin nälän näkeminen oli opettanut minulle ruoan arvon – mutta kun Boris hankkii heille työpaikan viimein avautuvasta auberge de Jehan Cottardista, entinen paikka alkaa vaikuttaa lomanvietolta.

Enimmäkseen kirjassa seurataan kirjoittajan selviytymistä arjesta, kuvaillaan hänen kohtaamiaan ihmisiä tai tiskarin tai plongeurin töitä tai sitä täydellistä, hurjaa iloa kun väsyneet ihmiset pääsevät hetkeksi irroittelemaan ja juopumaan. Sen lisäksi Orwell kirjassa jo pohtii esimerkiksi plongeurin työn yhteiskunnallista merkitystä ja sitä, miten väsymys ja puute vaikuttavat ihmisen (käytös)tapoihin ja ihmiseen syvemminkin. Myöhemmät Orwellin kirjat ovat yhteiskunnallisen kirjallisuuden klassikoita, mutta tinkimätön yhteiskunnallinen ajattelu näkyy jo tästä ensimmäisestä lähtien.

Pariisin jälkeen Orwell siirtyy Lontooseen ja miljöö vaihtuu ravintoloiden hikisistä keittiöistä kiertolaisten yömajoihin. Orwell listaa paikat, joista saa vähävarainen tai varatonkin majapaikan, kuvaa niiden varsin spartalaisia mukavuuksia ja kodittomien kulkurien elämää. Hän myös kuvaa sitä, miten hyväosaiset kaupunkilaiset tai ylipäätään ne, jotka ovat onnistuneet jollakin lailla kiinnittymään järjestäytyneeseen yhteiskuntaan, noteeraavat kulkurit ja kodittomat lähinnä kauhukertomuksissa.

Kun muistaa, että kulkuri on vain työtön ihminen, jonka laki pakottaa kiertolaiseksi, hirviö-kulkuri katoaa. En tietenkään väitä, että kulkureista useimmilla olisi ihanteellinen luonne; sanon vain, että he ovat todellisia ihmisolentoja ja että jos he ovat muita ihmisiä huonompia, se ei ole heidän elämäntapansa syy vaan seuraus.

Kirjastossa Puilla paljailla on luokiteltu kertomakirjallisuuteen eli romaanien sekaan luokkaan 84.2, ja kertomushan se on. Minkälainen mahtaa olla luokka 80, kaunokirjalliset sekasisältöiset teokset? Jaa'a. Joka tapauksessa kirjallaan Orwell tahtoo vain sanoa, että tällainen maailma odottaa, jos rahat loppuvat.

Kirjan tiedot

George Orwell: Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa. Suomentanut Jukka Kemppinen. WSOY 1985, 209 sivua.