Talvi, iloton vuodenaika. Pureva tuuli, routainen maa. Lyhimmät päivät ja pisimmät yöt. Puut värisevät paljaina. Kesän lehdet? Kuollutta roskaa.
Ehdin kuin ehdinkin lukea Ali Smithin vuodenaikasarjan toisen osan eli Talven sopivan talvisissa olosuhteissa! Turun kadut kiiltelivät suurelta osin jo lumettomina ja kevättalvisina, mutta viime viikolla taivaalta humpsahti vielä melkein puoli metriä lunta. Maasta pilkistäneet lumikellot ja muut aurinkoa kohti toiveikkaasti kohottautuneet versot kohtasivat karun ja kylmän maailman.
Kevätkukkaparkojen kohtalo toistaa hyvin myös Talven toivottomuuden teemoja. Koko kirja alkaa huvittavalla kuvauksella siitä, miten kaik on mänt:
Jumala oli kuollut: ensi alkuun.
Myös romantiikka oli kuollut. Ritarillisuus oli kuollut. Runous, proosa, maalaustaide, kaikki kuolleet, samoin kuvataide. Kirja oli kuollut. Modernismi, postmodernismi, realismi ja surrealismi, kaikki kuolleet. Jazz oli kuollut, popmusiikki, disko, räppi, klassinen musiikki, kuolleet. Kulttuuri oli kuollut. Säädyllisyys, yhteiskunta ja perhearvot olivat kuolleet. Menneisyys oli kuollut. Historia oli kuollut. Hyvinvointivaltio oli kuollut. Politiikka oli kuollut.
Ja lista jatkuu. Koko vuodenaikakvartetti ilmeisesti kuvaa jonkinlaista henkistä näivettyneisyyttä, Brexit-Britannian ilmapiiriä ja nationalismia. Kuulostaa ankealta, mutta Ali Smithin tyyli on siitä huolimatta ihmeellisen raikas. Myös Kiiltomadon arvion kirjoittanut Joonas Säntti toteaa, että kirjailija lataa mielikuvituksellisiin asetelmiinsa monitulkintaisuutta ja historian kerroksia. Näin tekee myös Talvi: pintapuolisesti se kertoo ainakin eräästä joulunvietosta vanhan ja äreän Sophia Clevesin luona Cornwallissa, mutta Sophian itsensä ja muiden jouluvieraiden myötä taloon kokoontuu brittiläisen yhteiskunnan historiaa ja nykyisyyttä, perheensisäisiä kahnauksia ja muutama mystinen kivi.
En tiedä kenet kirjan hahmoista julistaisin kaikkein kiinnostavimmaksi: Sophia (=viisaus) edustaa menestynyttä uranaista, hänen siskonsa Iris (=sateenkaari, toivon symboli) aktivistityyppiä, Sophian taidetta ihaileva poika Arthur taas haaveilee luontokirjoittajan urasta, mutta elantonsa eteen lähinnä valvoo suuryritysten etuja. (Tuntuuko sinusta joskus, että olet satimessa farssissa, josta et pääse vapaaksi vaikka kuluisi miljoona vuotta?) Arthur on tuonut mukanaan myös kroatialaiseksi mainitun Luxin (=valo), jonka on määrä esiintyä Arthurin ex-tyttöystävänä, sillä Arthur ei tahdo joutua kertomaan äidille suhteen päättymisestä. Kerronta siirtyilee Sophian ja Iriksen nuoruudesta nykypäivään, Arthurin uniin ja risteilyohjuksia vastustavaan aktivistileiriin.
Koko romaani on aika villi pyörremyrsky! Lukukokemuksena ihana, sellainen joka pitää lukijan koko ajan valppaana. Kärttyinen ja vanha Sophia yksin kymmenen huoneen kartanossaan on jonkinlainen dickensiläinen Scrooge, mutta mitään yksiselitteistä opetusta Talvi ei tarjoa. Talvi on hirvittävän inhimillinen ja sotkuinen ja raikas ja kummallinen kirja.
Kirjan tiedot
Ali Smith: Talvi. Suomentanut Kristiina Drews. Kosmos 2022. 336 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti