"Fredrik Barker taivutti päätään nähdäkseen hänen kirjansa. – Saanko katsoa, mitä te luette?
Jenny yritti piilotella kirjaa selkänsä takana, mutta antoi sen sitten vastahakoisesti miehelle.
Fredrik otti kirjan käteensä ja luki ääneen. – Minna Canthin Hanna. Olenkin kuullut tästä rouva Canthista, hän on naisasialiikkeen ajaja. Mies nosti katseensa ja siristi silmiään. – Ette kai te ole radikaali, rouva Malmström?"
Ilahduin tammikuun alussa kovasti kun huomasin kustantajan katalogista tämän kirjan ilmestyvän nyt kevään aikana. Turkuun sijoittuva historiallinen romaani! Pakko lukea! Onneksi huomasin tehdä kirjastovarauksen silloin heti, sillä kirjan ilmestyttyä jono oli venynyt jo toivottoman pitkäksi – tällä hetkellä omaa lukuvuoroaan odottaa noin 900 lukijaa! Aikamoinen määrä.
Historiallisia romaaneja on usein mukava lukea. Niissä on yleensä huolella kirjoitettu miljöö, hienoa ajankuvaa ja kiinnostavia henkilöhahmoja, ja juonivetoisina niitä voi oikein heittäytyä lukemaan. Lukulistallani on nytkin keikkunut pitkään muun muassa Milja Kauniston Olavi Maununpojasta kertova trilogia. Vielä aion senkin joskus ehtiä.
Monista historiallisista romaaneista kirjoitetaan kokonaiset sarjat, ja myös Puuvillatehtaan varjossa aloittaa sarjan, jossa päästään seuraamaan nuoren leskirouva Jenny Malmströmin elämää. En ole varma aionko jatkaa sarjan tulevien osien lukemista, sillä vaikka ehdin innostua tämän kirjan ilmestymisestä, se ei ehkä sittenkään ollut oikein minun makuuni. Olinkohan itse onnistunut virittämään odotukseni jollakin lailla väärään suuntaan? Olin innoissani siitä, että 1800-luvun lopun Turku heräisi tarinassa jotenkin henkiin, mutta innostus latistui kirjan edetessä tuttujen paikkojen ja nimien bongailuksi. Hei, Kaarinan kirkko ja pappila – nehän ovat nykyään Pyhän Katariinan kirkko ja Katariinan pappila, ja juuri tuolta ne näyttävät! Hei, Dahlströmin palatsi! Turun teatteri! Ja Kuuvuoren rinteet! Hei, Barkerin tehtaan paikalla on nykyään Barkerinpuisto ja leikkipaikka!
(Hämmästyttävä knoppitieto: kirjassa esiintyvä Frenckellin kirjapaino ja -kauppa oli toiminnassa vuoteen 2008 asti. Se oli perustettu vuonna 1642 ja oli konkurssiin mennessään Suomen vanhin yritys. Nykyään vanhin yhä toimiva yritys on vuonna 1649 perustettu Fiskars.)
Kirjan esikoiskirjamaisuus näkyi eräänlaisena ahtautena. Tarinaan oli ladottu kaikki kiinnostavat tiedot, joita 1800-luvun lopun seurapiiri-Turusta voi latoa: paikkoja, ihmisiä, Rouvasväenyhdistyksen järjestämiä tapahtumia. Siinä perustettiin kansankirjastoa ja asuntolaa työväestölle. Ruokia kuvattiin erityisellä huolella ja aikakauden oikeinkirjoituksella: hillottuja sitroonia, suolaisia cheksejä, karottikakkua, sinkkua. Detaljit tuntuivat painavan tarinaa sillä tavalla, ettei ihmisten motiiveille, keskeiselle romanssille tai muille ihmissuhteille oikein jäänyt tilaa. (Kill your darlings onkin paljon helpommin sanottu kuin tehty.) Ja ihmissuhteet olisivat tätä tarinaa voineet juuri kannatella! Leskirouva Malmströmille on nimittäin kirjoitettu ystäväpiirin lisäksi kaikenlaisia kiinnostavia puolisotarjokkaita: tumma ja tulinen puuvillatehtailijan poika Fredrik Barker (mielikuvituksen tuotetta, John Barkerilla ei ollut lapsia), kultainen ja omalla tavallaan uudistusmielinen Kosti Vanhanen sekä Koroistenniemen arkeologisille kaivauksille saapunut Juhani Aaltonen, joka tuntui pitävän Jenny Malmströmiä älyllisesti vertaisenaan.
Henkilöt ja näiden väliset suhteet jäivät siis mielestäni aika mustavalkoisiksi ja ohuiksi. Jennyn ja kosijaehdokkaiden väliset kohtaukset tuntuivat vain kovin luettelo- tai kaavamaisilta, enkä saanut luettua niistä mitään kihisevää jännitystä tai kaipuuta. Lisäksi olisin tahtonut lukea hieman lisää kaikkien hahmojen motiiveista – miksi Jenny ajaa niin tiiviisti vähäosaisten asiaa? Miksi hänen ottolapsiaan vieroksutaan? Mitä Martta-tyttö ajattelee isän kuoltua? Toivoin koko ajan, että kerronnan perspektiiviä voisi siirtää muihinkin hahmoihin. Olisin halunnut tietää heistä edes jotain.
Minulla on ennenkin ollut vaikeuksia löytää hyvää kevyttä ja viihteellistä luettavaa, enkä oikein osaa itsekään määritellä mitä se hyvä viihde sitten minulle oikein olisi. Ei ainakaan dekkareita eikä mitään liian siirappista ja stereotyyppistä romanttista kirjallisuutta. Eikä kauhua, tai menee yöunet. Jotain juonivetoista, helppolukuista ja samaan aikaan ei-kaavamaista sen pitäisi olla. Paljon on kaikenlaisia ehtoja! Etsintä jatkuu.
Puuvillatehtaan varjossa menee Helmet-haasteen kohtaan 3. Historiallinen romaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti