Erikoinen juttu: halusin varata itselleni kirjastosta luettavaksi 1300-luvun lopulla eläneen anakoreettinunna Juliana Norwichilaisen kirjoituksia, mutta niihin olikin varausjonoa! Ajatella. Jono ei onneksi ollut pitkä, joten pääsin melko pian tutustumaan siihen, mitä Juliana kirjoitti sairasvuoteella näkemistään näyistä ja millaisia merkityksiä hän niille ilmaisi. Kiinnostavaa lukemistoa ja Paavo Rissasen sujuva suomennos. Kääntäjää kiehtoo kirjan sisällön lisäksi tietenkin myös ajatus siitä, että alkuteksti on kirjoitettu ns. keskienglannilla, vakiintumattomalla oikeinkirjoituksella ja aikana, jolloin koko kirjallinen kulttuuri oli hyvin erilainen kuin nykypäivänä. Haasteellinen tehtävä.
(Vaikka varausjono pääsikin yllättämään, taidan silti tietää siihen syyn: Turun vastavihitty piispa Mari Leppänen sivusi vihkimismessunsa saarnassa muun muassa näitä Juliana Norwichilaisen tekstejä, enkä selvästikään ollut ainoa, jonka mielenkiinto heräsi. Hauska ja yllättävä sattumus joka tapauksessa.)
Kirjallisuuslehti Lumoojan numeron 4/2020 teemana oli usko. Kuten pääkirjoittajat toteavat, "usko -- ohjaa ihmisen toimintaa jatkuvasti: me kaikki uskomme joihinkin ideologioihin, lupauksiin, ihmisiin, perinteisiin, oikeuksiin ja niin edelleen." Lehdessä usko on tietenkin ymmärretty hyvin laajasti, ja minusta mielenkiintoisinta antia olivat sen esseet kirjallisuuden dystopioista ja utopioista, jotka käsittelevät toisaalta uskon murenemista ja toisaalta erilaisten tulevaisuuksien ja mahdollisuuksien kuvittelua ja toivomista.
Tämän pääsiäistä edeltävän paastonajan voisi siis käyttää hyvin dystopia- ja utopiakirjojenkin lukemiseen. Ei itse asiassa hullumpi ajatus sekään.
Lukeminen - sekä näiden Juliana Norwichilaisen tekstien että kaiken muunkin kirjallisuuden lukeminen - on sinänsä oivallista paastonajan tekemistä, että se toimii itselleni eräänlaisena miniretriittinä: on lupa irrottaa ajatukset tiskistä, pyykistä, iltaruoan laitosta ja siitä, mitä liikuntavarusteita ekaluokkalaisen reppuun pitikään tällä viikolla pakata. Sen sijaan saa päästää (luultavasti hieman) ylikuormittuneet aivonsa uppoutumaan vain yhteen asiaan ja keinahdella omaan tahtiinsa aaltoilevien lauseiden matkassa. Äänikirjojen kuuntelukeminen ei mielestäni pääse lähellekään samaa vaikutusta. Aniharva kuuntelee äänikirjaa keskittyneesti, toimittamatta samalla jotain muuta (silloinhan voisi yhtä hyvin jo lukeakin). Äänikirjojen kuuntelussa on enemmänkin kyse jonkinlaisesta aivojen moniajosta, mikä on minusta vaikutuksiltaan suunnilleen päinvastainen kuin keskittyvä, uppoutuva lukeminen.
Nappasin paastonajan lukemiseksi myös suunnilleen kannen ja otsikon perusteella Henrik Wikströmin kirjan Mitä Jeesus tekisi? Vastausta ei kirjan sivuilta löydy, kuten arvata saattaa, mutta Wikström esittää mielestäni joitakin osuvia kuvauksia nykyajasta, nykykirkosta ja suhteesta uskon kannalta keskeisiin käsitteisiin. (Myös joitakin hieman vähemmän osuvia, mutta ei voi mitään.)
Ekopaaston teemana on tänä vuonna vesi, eli veteen liittyvää kirjallisuuttahan sitä oikeasti pitäisi nyt lukea. (Hienosti valittu teema, muuten: vesi on enimmäkseen ihmisen hallitsemattomissa oleva aine, se on elämän perusedellytys ja yhteinen hyvä, johon on ihmiskunnan selviytymisen vuoksi syytä kiinnittää huomiota. Esimerkkinä vaikka Itämeri ravinnekuormineen.)
Hyviä vesiaiheisia kirjoja voisivat olla esimerkiksi:
Emmi Itärannan Teemestarin kirja,
Andri Snaer Magnasonin Ajasta ja vedestä (suom. Tapio Koivukari),
Maja Lunden Sininen (suom. Katriina Huttunen),
ja lapsille Laura Ertimon ja Satu Kontisen kirja Vesi: kirja maailman tärkeimmästä aineesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti