Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan onkin jo peräti viides suomennettu Liv Strömquistin sarjakuva-albumi. Hieno lukema, ja olen tietenkin kiitollinen jokaisesta Helena Kulmalan suomennoksesta, sillä olen lukenut näitä todella mielelläni. Strömquist yhdistää sarjakuvissaan valaisevia feministisiä näkökulmia hyvin ronskiin, tee-se-itse-henkiseen piirrosjälkeen. Minä pidän niistä molemmista!
Tämän uusimman albumin teemana on rakkaus – samaa rakkauden ja romantiikan teemaa Strömquist on itse asiassa tarkastellut jo aiemmin yhtä lailla loistavassa albumissa Prinssi Charlesin tunne. Albumin nimi on lainaa 74-vuotiaana palavasti rakastuneen runoilija Hilda Doolittlen rakkausrunosta ja sen sivuilla Strömquist tarkastelee etenkin sitä, miksi rakastuminen tuntuu olevan nykyaikana jotenkin vaikeampaa kuin ennen.
En osaa itsekään näin suoralta kädeltä mainita mitään varsinaisia romanttisen rakkauden ideaaleja tai ominaisuuksia, joiden voisi ajatella olevan millään tavalla relevantteja enää nykypäivänä, mikä tietenkin jollakin lailla tukee Strömquistin näkemystä. Onko rakkaus henkinen, emotionaalinen vai institutionaalinen konstruktio? Mistä sen edes voi tietää? Sosiologit ovat itse asiassa Anthony Giddensin johdolla puhuneet jo pari vuosikymmentä ns. puhtaista suhteista, eli ihmissuhteista tai rakkaussuhteista, joihin ryhdytään ilman mitään muita päämääriä tai velvotteita kuin suhde itse (ja siitä saatava tyydytys). Ei olekaan vaikea ennustaa, että tällaista ihmissuhteen ideaa alkaa pian riivata jonkinlainen selittämätön riittämättömyyden tuntu. Tai fomo.
Strömquist esittelee muutamia erilaisia vaihtoehtoisia ja toisiaan täydentäviä selityksiä sille, miksi rakkaus on nykyajassa pakeneva, monin tavoin ristiriitainen ajatus. Kenties rationaalisen valinnan ja kaiken optimoinnin eetos latistaa kykyä kokea emotionaalista kiintymystä? Kenties yhteiskunnallisesti arvostettavaan statukseen liitetään nykyään erilaisia asioita kuin ennen? Liittyykö sitoutumiskammo jotenkin kuolemanpelkoon? Strömquist esittelee omintakeiseen tyyliinsä myös eteläkorealaisen filosofi Byung-Chul Hanin ajatuksia myöhäiskapitalistisessa ajassa elävän ihmisen libidosta ja sen vaikutuksista rakastamisen mahdollisuuteen.
Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan tuntuu vielä tekstipainotteisemmalta kuin aiemmat albumit, mutta muuten Strömquistin iskevä tyyli on tallella. Yhteiskuntafilosofien ajatuksia, populaarikulttuuria, puujalkahuumoria.
Helmet-haasteessa albumi pääsee tietenkin kohtaan 6. Kirja kertoo rakkaudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti