Vuonna 1970 Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalainen ja moniin suomalaisiin lehtiin kirjoittanut kolumnisti Juhani Rekola (1916–1986) oli saanut virkavapaata Reinhold Schneideria käsittelevän väitöskirjansa viimeistelyyn. Saman vuoden heinäkuussa hän lähti perheineen joksikin viikoksi matkalle Irlantiin, "ensimmäinen matkani anglosaksiseen maailmaan", tutustumaan Irlannin elämään, historiaan ja kulttuuriin. Matka(päiväkirja)lla oli esipuheen mukaan kolme tavoitetta: antaa jonkinlainen kuva Irlannin historiasta, jolle nykyisyys rakentuu, kertoa jotain Irlannin kirjallisuudesta sekä valottaa ja muotoilla sanoiksi Rekolan uskonnollisia käsityksiä.
Näihin tavoitteisiin tiivistyy samalla se, jota kirjan toimittanut Heimo Hatakka alkusanoissaan kutsuu Rekolan rakkaaksi kolmikannaksi: kirjallisuus, kristinusko, kulttuuri. Kaikkien näiden kolmen kannalta matka onkin mitä ilmeisimmin ollut hyvin hedelmällinen ja ne kaikki kiertyvät Rekolan muistiinpanoissa yhteen. Hän mainitsee, että matka on ensimmäinen anglosaksiseen maailmaan, mutta matka on tässä kyllä pakko ymmärtää vain fyysisenä liikkumisena paikasta toiseen, sillä runoilijoita, näytelmäkirjailijoita ja Irlannin historiaa hän vaikuttaa tuntevan todella hyvin. Matkareittikin on mitä ilmeisimmin suunniteltu jonkinlaiseksi kirjalliseksi vaellukseksi: eniten aikaa seurue viettää runoilija William Butler Yeatsin henkisessä kotikaupungissa Sligossa ja Aransaarilla näytelmäkirjailija John Millington Syngen kirjojen miljöössä. Tutuksi tulee myös Joycen Dublin ja Jonathan Swift.
Irlannissa Rekolaa kiehtoi erityisesti syvä uskonnollisuus ja uskonsa menettäneet, kapinoivat ihmiset. Hänen itsensäkin oli vaikea sovittaa kirkkoaan yhteen elämän epäoikeudenmukaisuuden ja käsittämättömän pimeyden kanssa. Niin meidän monen on, kovin monesta syystä. Kirkon jähmeä ja hidas, omiin rakenteihinsa sotkeutunut instituutio on monessa lehtikolumnissa kritiikin kohteena, eikä Rekola tosiaan ole mikään virkamiestyyppi.
En voi sanoa, että elämä on ollut rikasta. Pikemminkin se on ollut harmaata arkea. Seurakuntatyö on suuressa määrin ihmisten tapaamista, ja Tukholmassa on heistä suuri osa epäonnistuneita, väsyneitä, rahattomia ja rauhattomia ihmisiä. Heidän parissaan olen viihtynyt suhteellisen hyvin. Samanaikaisesti on papinvirka kuitenkin myös yhteistyötä onnistuneempien kanssa: neuvotteluja, järjestelyjä, kokouksia, valmistuksia. Siinä en ole viihtynyt.
Kirjalle löytyi Helmet-haasteesta kohta 30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen. Rekola ehti itse valmistella nämä muistiinpanonsa kirjaa silmälläpitäen, mutta painokoneita teksti ei vielä tuolloin päässyt näkemään. Toimittaja Heimo Hatakka on tehnyt viime vuosina valtavan työn ja saatellut julkaistavaksi vuonna 2015, neljäkymmentäviisi vuotta matkan jälkeen ja kolmekymmentä vuotta Rekolan kuoleman jälkeen tämän Rekolan omista papereista löytyneen käsikirjoituksen. Sen lisäksi Hatakka on toimittanut sanomalehtiin kirjoitettuja kolumneja kokoelmiksi kahden niteen verran: "varhaisia tekstejä" sisältävä Herääminen pimeään ilmestyi 2016 ja 70-
ja 80-lukujen kirjoituksia sisältävä Kirkas mystiikka vuonna 2019. Olen lukenut näitä kaikkia silloin tällöin ja todennut etteivät Rekolan ajatukset ole vanhentuneet päivääkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti