Kulkevan joen virta on lakkaamaton eikä sen vesi pysy entisellään. Tyvenessä muodostuvat kuplat katoavat ja syntyvät pitkään kestämättä. Tämän elämänpiirin ihmisten ja asumusten osa on sama.
Merkintöjä ruohomajasta taitaa olla Raamatun jälkeen vanhin koskaan lukemani teksti. Sen on kirjoittanut (valmiiksi) vuonna 1212 köyhtyneen virkamiesperheen poika Kamo no Nagaakira (1155–1216), joka luopui lupaavasta hovirunoilijan urasta ja ryhtyi sen sijaan erakkomunkiksi, "harjoittamaan tietä". Ensimmäinen elämänmuutoksen jälkeen löytynyt asuinpaikka oli pieni maja Kamojoen pientareen joenvarsirääsyläisten parissa, seuraava sitäkin pienempi itse kyhätty tekele ja viimeinen asumus oli enää vain kymmenen jalan kokoinen ruohomaja Toyamavuoren rinteillä. Kirjan japaninkielinen nimikin 方丈記 itse asiassa merkitsee lähinnä "muistiinpanoja kymmenen jalan majasta", tai siis perinteinen japanilainen mittayksikkö 丈 eli jō merkitsee kai suunnilleen kymmenen kyynärän mittaa. Joka tapauksessa siis todella askeettinen asumus, joka sopi buddhalaismaallikolle kuin, hmm, vaikkapa kuin kastepisara terälehdelle. Majassaan munkkinimen Ren-in ottanut kirjoittaja mietiskeli, kirjoitti ja soitti biwaluuttuaan.
Löysin tämän kiinnostavan kirjasen eksyttyäni jokunen viikko sitten sisään Turussa Sirkkalankadulla sijaitsevaan ihmeelliseen Tabikauppaan. Tavanomaisina aikoina Tabi on ensisijaisesti syvällisellä Japanin tuntemuksella suunniteltujen ja räätälöityjen matkojen matkatoimisto, mutta tällä hetkellä se toimii näyteikkunana perinteiseen japanilaiseen estetiikkaan. Ihana paikka. Ostin tämän kirjasen pariksi jäämatchaa, joka sekoitetaan kylmään veteen. Se olikin oivallisen raikas ja hienostuneen makuinen juoma.
Päädyin lukemaan tämän kirjan kahdesti, sillä ensimmäinen lukukerta meni ihan opiskeluksi. Merkintöjä ruohomajasta koostuu nimittäin kolmesta miltei yhtä pitkästä osasta: itse teksti, sen selitykset ja lopuksi vielä suomentaja Miika Pölkin jälkisanat. Ensimmäisellä kerralla luin aina jonkun kappaleen kerrallaan, minkä jälkeen selasin heti tarkistamaan selitykset. Niitä riittikin: teksti on täpötäynnä viittauksia niin runoihin, Buddhan opetuksiin, zenbuddhalaiseen traditioon kuin aikakauden tapahtumiinkin. Ensimmäinen kierros ei siis ollut mitään varsinaista luku-flow'ta. Toisella lukukerralla teksti avautuikin sitten ihan uudella tavalla ja tuntui kuin olisin päässyt Ren-inin rinnalle seuraamaan luonnonmullistusten riepottelemaa Japania ja katselemaan vuodenaikojen mukaan vaihtuvia vuorten näkymiä. Niin, eloni kuu hupenee ja loppuelämäni vuodet käyvät vuorten reunamaa.
Merkintöjä ruohomajasta on takakannen mukaan japanilaisen kirjallisuuden klassikko ja löysin siitä paljon zenbuddhalaisuuteen olennaisesti liittyviä ajatuksia kaiken katoavaisuudesta, hiljaisuuden ja mietiskelyn merkityksestä ja ihmisen minuuden roolista maailmassa. Moni ajatus tuntui suomalaiselle aika kotoisalta ja tutulta, etenkin toive elää luonnon keskellä ja ihanteeksi nouseva ajatus ihmisen ja luonnon sopusoinnusta. Ja vaikka japanilainen estetiikka on täälläkin tunnetumpi käsite kuin "suomalainen estetiikka" (mitä se edes on?) niin suomalaisen muotoilun ilmentymänä pidetty Alvar Aallon tuotantohan on saanut paljon vaikutteita Japanista. Vaatimattoman ja arkisen kauneuden tajua löytyy molemmista.
Kirja päättyy arvoituksellisesti "minuuksien väliseen murtumakohtaan", kuten suomentaja jälkisanoissa tekstiä valottaa. Samassa henkilössä olivat eläneet niin historiallinen henkilö Kamo no Nagaakira, hovirunoilija Chomei kuin munkki Ren-inkin. Lista ei kuitenkaan ole tyhjentävä, sillä buddhalaisen tradition mukaan tulkittuna niiden lävitse tihkuu vielä "buddhaluonto".
Toyamavuoren rinteillä kirjoitettu kirja pääsee Helmet-haasteessa kohtaan 12. Kirjassa ollaan metsässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti