Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta – yksinvaltiuden paluu

 Viime päivät ajatukset ovat olleet hyvin tiiviisti Ukrainassa. Pari muutakin kirjaa odottaa pinossa joko bloggaus- tai lukuvuoroa,  mutta kävin viikonloppuna kirjastossa tutkimassa "Venäjän historia" -hyllyjä ja toin kotiin luettavaksi tämän Masha Gessenin kirjan Venäjä vailla tulevaisuutta. Vieressä olisi ollut monien muiden kanssa myös Anna Politkovskajan kirja Putinin Venäjä, mutta koska tämä Gessenin kirja oli sen verran uudempi (ilmestynyt 2017, Politkovskajan 2006), tartuin siihen. Valinta oli aika umpimähkäinen, koska tässä tilanteessa on kovin vaikea keskittyä mihinkään, edes kirjojen valintaan. Halusin kuitenkin saada jotakin luettavakseni, muuten menisi kaikki aika uutisten parissa.

 Masha Gessen on Yhdysvalloissa asuva venäläinen toimittaja, joka on nuorena journalistina 1980-lvun lopulla lähtenyt dokumentoimaan innoissaan sitä, miten maani avautui vapaudelle ja aloitti matkan kohti demokratiaa. Sen jälkeen hän on saanut raportoida demokratian kuolemaa ja uusia yhteiskunnallisia traumoja. Tämä kirja on oikeastaan kirja totalitaristisen järjestelmän ja ideologian rampauttamista ja traumatisoimista ihmisistä. Siinä seurataan Neuvostoliiton romahdusta ja nykyisen mafiavaltion syntyä, ja samalla seurataan seitsemän venäläisen ihmisen elämää sen kaiken keskellä. Minuun tämä osui erityisen tarkkaan siksi, että viisi näistä seitsemästä on omia ikätovereitani, 1980-luvulla syntyneitä. Putin on ollut vallankahvassa koko meidän aikuisikämme. Yksi näistä viidestä on esimerkiksi Boris Nemtsovin tytär Zanna Nemtsova, yksi Pussy Riotissa vaikuttanut Masha.

Kirja on yhdistelmä näiden seitsemän ihmisten elämäntarinoita Venäjän viime vuosikymmenten kehityksen keskellä. Koska miltei kaikki henkilöt ovat jollakin tavalla toisinajattelijoita, kirjasta tulee myös katsaus siihen, miten kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa on tavoiteltu. Gessen yrittää samalla valottaa, minkälainen kansalaisen rooli tässä yhteiskunnassa on, joten mukana on muun muassa yhteiskuntatieteen ja sosiologian tutkimuksen kehityksestä – sivussa seurataan myös Juri Levadaa, mielipidetutkimuksia ja yhteiskunnallista tutkimusta tekevän Levada-instituutin työtä. Ja paljon muuta, neljänkymmenen vuoden aikajänteellä. Tämän johdosta kirja tuntuu hyvin poukkoilevalta, tai sitten oma keskittymiskykyni ei ole juuri nyt parhaimmillaan.

Vaikuttava kirja, yhtä kaikki. Se kuvasi minulle monia tosi olennaisilta tuntuvia asioita sekä Venäjän yhteiskunnan vaiheista – erityisesti kaikenlaisia talouteen liittyviä kuten komentotalous, erilaiset talous- ja valuuttakriisit, oligarkkien jättiyhtiöt – että ihmisten kokemuksista. Kirjaa varten haastateltujen ihmisten elämäntarinat ovat toki olennaisia, mutta tosi tärkeään osaan nousee myös se mainittu Levada-instituutti kyselyineen. Levada on tutkimuksissaan kuvannut homo sovieticukselle eli neuvostoihmiselle tyypillisiä näkemyksiä ja mielipiteitä ja orwellilaista kaksoisajattelua. Tutkimuksessa nähtiin, miten kaksoisajattelu käytännössä toimii. Neuvostoihmisiä vaadittiin uskomaan ja julistamaan jotain, joka oli ristiriidassa tosiasioiden kanssa, ja tämä vaatimus oli sinänsä pelkkä kontrollimekanismi nimenomaan siksi, että se sisälsi oman negaationsa. Homo sovieticus eli jatkuvassa neuvottelutilanteessa kaikkivoivan valtion kanssa, ja neuvottelu oli sekä yksilön ainoa selviytymisstrategia että kontrollin välikappale. Sosiologit löysivät useita neuvottelun avainalueita, joita he kutsuivat peleiksi.

Toisinajattelijoiden ja aktivistien lisäksi kirjassa esiintyy myös esimerkiksi putinismin pääideologiksi kutsuttu Aleksandr Dugin. Muun muassa hänen kauttaan syntyy kontrasti vapauksia toivovien, ensisijaisesti nuorten henkilöiden ja neuvostoimperiumin suuruuden perään haikailevien ihmisten välille. Gessen on kaivanut esiin mm. paljon erilaisia puheita kuvaamaan erilaisten aikojen henkeä, ja sellainen neuvostoimperiumin menettämisen haamukipu kuuluu niistä monissa. Toivotaan suuruuden vallan paluuta.Venäjän historiallisten rajojen palautusta. Juuri nyt nämä kaikki tekeävät tästä piinallisen ajankohtaista luettavaa.

Kuten sanoin, lukeminen oli välillä poukkoilevan rakenteen vuoksi hankalaa, mutta henkilöiden elämäntarinat kyllä tekivät monista kuvatuista ilmiöistä paljon samaistuttavampia. Luin  monta kappaletta homo sovieticuksesta ja kaksoisajattelusta ja totalitarismista, ja ne havainnollistuivat Mashan, Zannan, Serjozan tai muiden haastateltujen kokemuksissa. Hyvin voimakas esimerkki oli kertomus Serjozan matkasta Moskovaan äänestämään vuoden 2008 presidentinvaaleissa. Metroasemalla on ruuhkaa, ja lennolta tulleet ihmisjoukot jonottavat kaikki ostamaan kertalippujaan. Vihdoin lippuluukulle päästyään Serjoza ostaa 60 lippua ja sanoo kuuluvalla äänellä: Jonotin juuri 50 minuuttia. En halua, että joudutte jonottamaan yhtä pitkään vain siksi, että saavuitte tänne toisesta kaupungista. Olkaa hyvä ja menkää portista tällä lipulla. Muutama ihminen ehtii tarttua tarjoukseen, kunnes paikalle ilmestyy poliisi ja vie Serjozan pois. Poliisi ei kuitenkaan osaa osoittaa mitään virhettä tai edes muodostaa kovin järkeviä virkkeitä, ja Serjozalle syntyy kokemus siitä, että järjestelmää suojeleva poliisi ja hän itse ajattelevat totaalisen eri tavoin. Konstaapeli tunsi vaistomaisesti, että hänen tehtävänsä oli taata kaikkien matkustajien kärsivän tasapuolisesti ja estää vähäisetkin spontaanin järjestäytymisen yritykset. Loppujen lopuksi itse äänestyspaikallakin on vain lista, jolle on päästetty Medvedevin lisäksi vain joku absurdi ja tuntematon ehdokas.

Kirja päättyy sekaviin tunnelmiin kesäkuun 12. päivään 2017, Venäjän suvereeniusjulistuksen juhlapäivään, sen juhlapuheisiin ja putkaan heitettyihin mielenosoittajiin. Jos tulevaisuus näytti silloin arvaamattomalta ja/tai toivottomalta, tänä päivänä se on molempia monin verroin enemmän.

Kirjan tiedot:

Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta – yksinvaltiuden paluu (suom. Ilkka Rekiaro). Docendo, 2018.