Tämä on kirja Vladimir Putinista, mutta ei siitä Putinista, jona Länsi hänet yleensä näkee. Häntä ei tarkastella vaaleanpunaisten linssien läpi. Miksi ruusuinen näkökulma on niin vaikea säilyttää silloin kun joutuu kohtaamaan Venäjän todellisuuden? Koska Putin, maan synkimmän tiedustelupalvelun tuote, ei ole kyennyt ylittämään alkuperäänsä vaan käyttäytyy yhä kuin KGB:n everstiluutnantti Neuvostoliitossa. -- Tämä kirja ei ole analyysi Putinin politiikasta. En ole poliittinen analyytikko. Olen vain ihminen ihmisten joukossa, kasvot väkijoukossa Moskovassa, Tšetšeniassa, Pietarissa tai muualla.
Anna Politkovskaja (1958–2006) oli palkittu journalisti ja Putinin hallinnon tiukkasanainen arvostelija. Hän kirjoitti muun muassa Novaja Gazetaan, jonka nykyinen päätoimittaja Dmitri Muratov sai viime vuonna eli 15 vuotta Politkovskajan murhan jälkeen Nobelin rauhanpalkinnon sananvapautta puolustavasta journalismista. Jollakin tavalla palkinto meni postuumisti myös Politkovskajalle.
Kirjan eri luvut esittelevät henkilöitä eri puolilta Venäjää ja erilaisista tilanteista. Alussa on luku Beslanin koulukaappauksen ja Moskovan teatterikaappauksen jälkiselvittelyistä ja siitä, miten tragedioiden virallinen versio eroaa epävirallisesta. Uhreilla ja näiden omaisilla on erilainen kuva tapahtumienkulusta kuin virallisissa raporteissa, ja esimerkiksi teatterikaappauksen uhrit joutuvat oikeutta hakiessaan vielä oikeuslaitoksen nöyryytyksen kohteeksi. Miten ja miksi ihmeessä? Koska säällistä lainkäytön perinnettä Venäjälle ei ole koskaan ehtinyt kehittyä ja Putinin valtakaudella oikeuslaitos on entistä tiukemmin valtiovallan talutushihnassa.
Tšetšenian sodan aikaisia sotarikoksia käsittelevät luvut minun oli pakko jättää lukematta, sillä niitä lukiessa alkoi nopeasti tuntua siltä, että tällä hetkellä ne ovat liikaa kestettäväksi. Sen sijaan pystyin lukemaan kuvaukset armeijan palkkalistoilla olevien upseerien ahdingosta, simputuksesta ja armeijan toimintakulttuurista, joka tuntuu perustuvan lähinnä kähmintään ja omanvoitonpyyntiin. Politkovskaja pääsee haastattelemaan muun muassa Tšetšeniassa taistellutta rykmentin upseeri Rinatia, joka asuu poikansa kanssa upseerien kasarmissa. Vuosien sotimisen jälkeen Rinatin terveys kuitenkin reistailee, mutta valtion kiinnostus sodista palanneita upseereja kohtaan on tyrehtynyt, joten kun Rinat vielä hermostuksissaan sanoo pahasti komentavalle upseerille, hänet heitetään ulos kasarmilta eikä hänelle myönnetä asuntoa. Rinatin tulevaisuus jää hämärän peittoon.
Toisaalla Politkovskaja juttelee ydinsukellusvenehävittäjän komentajan kanssa Kamtšatkalla. Tämä upseeri asuu rapistuneella, aavemaisella kasarmilla keskellä autiota, köyhää Kamtšatkaa ja tuo kotiin naurettavan pieniä upseerin kuukausiruoka-annoksia. Palkkaa tulee epäsäännöllisesti, moni käy henkensä pitimiksi kalassa. Materiaalista köyhyyttä pahempi on kuitenkin isänmaalliselle miehelle ydinlaivueen katastrofaalinen tila, puolustusvoimien petospolitiikka ja toivottomuus. Eräs korkea-arvoinen upseeriston edustaja vahvistaa tilanteen. – Kun tilanne on tämä, on aivan liian helppoa ajautua laittomaan toimintaan, sanoo vara-amiraali. – Minulle on tarjottu kirjekuoressa 2000 dollaria. Tarjoaja tuli luokseni ystävän neuvomana. Hän tarjosi lahjusta hyvin säädyllisesti: "Tarvitsette rahaa vaimonne lääkärinhoitoon." Sillä hetkellä hän oli aivan oikeassa. Minun olisi pitänyt hyväksyä armeijalle epäedullinen sopimus romumessingin myynnistä 450 dollarilla tonnilta, ei normaalilla 700 dollarilla. Puuttuva allekirjoitukseni oli itse asiassa viimeinen vanhempien sotilashenkilöiden listassa.
Yksi kirjan haastatelluista on uuden aikakauden onnellinen luomus, kauppa-alalle lähtenyt Tanja. Tanja oli kotoisin varsin vaatimattomista oloista, kouluttautunut neuvostoaikaan hyvin tyypillisesti insinööriksi ja mennyt naimisiin vanhan hienon moskovalaissuvun vesan kanssa. Suku katsoi häntä nenänvarttaan pitkin ja mies petti opiskelijatytön kanssa – noihin aikoihin Tanja oli syvästi onneton ja näköalaton nainen. Neuvostoliiton romahtamisen jälkimainingeissa hän kuitenkin ryhtyi torikauppiaaksi ja hankki töitä "jobbarilta", joka toi halpoja vaatteita Turkista, halpoja mandariineja Georgiasta, halpaa mitä vain, mistä vain. Veroista ei kukaan jaksanut puhua. Kun jobbari murhattiin, Tanja otti tämän paikan, ryhtyi reissaamaan ja pestasi itselleen koko joukon torimyyjiä. Ajan myötä Tanja on noussut kokonaisen bisnesimperiumin omistajaksi ja hankkinut torikaupan lisäksi omistukseensa marketteja. Raha tuo nuoria rakastajia, valtaa ja elintasoa.
– Jeltsin on poissa, ja hänen mukanaan menivät helppo raha ja kuherruskuukausi. Nyt vallassa olevat ihmiset ovat kyltymättömiä pragmaatikkoja ja minä olen yksi heistä. Sinä olet Putinia vastaan, mutta minä olen hänen puolellaan. Hän on minulle melkein kuin veli, ensin poljettu ja nyt ottamassa takaisin omaa osaansa.
– Mitä tarkoitat "kyltymättömällä"?
– Lahjuksia. Loputtomia lahjuksia, joita täytyy antaa kaikille. Maksan pitääkseni kaupat käsissäni. Kenellepä minä en antaisi lahjuksia? -- Minulla on unelma: haluan olla rikas. Nyky-Venäjällä se tarkoittaa, että minun on lahjottava heidät kaikki. Ilman tuota "veroa" minut ammuttaisiin huomenna ja korvattaisiin jollakulla toisella.
Politkovskaja näytti Tanjasta kirjoittamansa tekstin tälle ennen tekstin julkaisua. Tanja järkyttyi lukemastaan, mutta sitten totesi: Se on kaikki totta.-- Saakoot tietää, miltä meidän rahamme haisee.
Suomi on mittausten mukaan yksi maailman vähiten korruptoituneita maita. Minulla ei esimerkiksi ole omaa tuntumaa siihen, miten korruptio oikein tapahtuu ja miten syvään se voi yhteiskuntaan juurtua. Politkovskajan tekstien lukeminen jonkin verran vähensi uskoa siihen, että korruptio voisi koskaan Venäjällä vähentyä, koska se on näiden esimerkkien valossa aivan kaikkialla! Ei vain puoluepolitiikan (lol, minkä venäläisen puoluepolitiikan?) kulisseissa, vaan aivan joka tasolla. Korruptiosta hyötyjiä on joka puolella ja tasolla, miljardiomaisuuksia haalineista oligarkeista lähimarketin omistajaan. Mielikuvitukseni ei riitä kuvittelemaan niin perusteellista muutosta, jolla näin kattava korruptio kuihtuisi. Toimiva liberaali demokratia vaatii niin paljon läpinäkyvyyttä, luottamusta ja tasa-arvoista kohtelua, että silovikkimafian hallitsema Venäjä tuntuu olevan siitä valovuosien päässä. Lisäksi matka vain kasvaa entisestään, kun riippumattomien medioiden toiminta on nyt keskeytetty ja sodasta itsenäisesti, kielletyillä sanoilla raportoiva saa niskaansa pitkät vankeustuomiot ja järjettömät sakot.
Ei tee mieli lopettaa kirjoitusta aivan tuomiopäivän tunnelmiin, joten itselleni muistutukseksi hyvistä signaaleista: valtavan moni venäläinen tieteentekijä, journalisti, kirjailija ja julkkis on asettunut vastustamaan sotatoimia ja mielenosoittajia on Venäjälläkin paljon. Toivottavasti hyviä signaaleja tulee lisää ja pian.
Kirjan tiedot:
Anna Politkovskaja: Putinin Venäjä (suom. Nina Saikkonen). Like, 2005. 287 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti