Monikulttuurisuus on tuonut paljon positiivista mun elämään ja oon siitä ylpeä. Tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa ja pystyn sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin, paikkoihin ja ihmisiin. Toivoisin kuitenkin, ettei mun tarvitsisi määritellä, olenko turkkilainen, iranilainen vai suomalainen. Olen kaikkea tätä ja paljon muutakin. (Melissa Linsa, 22, Vantaa)
Tiedätkö, mitä tarkoittaa third culture kids? Ei se mitään, en minäkään tiennyt ennen kuin tartuin tähän Koko Hubaran, Kiia Beilinsonin, Mona Eidin ja Caroline Suinnerin kokoamaan kirjaan. Termi on englanninkielisissä maissa ollut kuitenkin käytössä jo 1950-luvulta lähtien, ja se kuvaa ihmisiä, jotka asuvat lapsuutensa / osan lapsuudestaan / elämänsä aikana jossakin toisessa kulttuurissa josta ihminen itse tai hänen vanhempansa ovat lähtöisin. He luovat tietyllä tapaa itselleen kolmannen kulttuurin, elävät kulttuurien risteyksissä ja omaksuvat kukin omalla tavallaan elementtejä kaikista itseään ympäröivistä kulttuuripiireistä. Käsite on Suomessa ollut varsin tuntematon ja kai eniten tutkimuskäytössä, mutta tekijät kertovat, että he ovat kokeneet sen itse merkitykselliseksi, ja merkitys on avautunut myös kaikille haastatelluille hyvin helposti. Minustakin se oli hyvin intuitiivisesti ymmärrettävä käsite, ja sai ajattelemaan monta hybridiä tai notkeaa identiteettiä käsittelevää tekstiä, joita olen aikojen saatossa ehtinyt lukea.
Kirja on kokoelma henkilökuvia Suomesta: tekijäjoukko on koonnut yksiin kansiin 44 third culture kidsin tarinat. Joukon nuorimmat ovat 9-vuotiaat Kailie ja Silvi, ja vanhin on 67-vuotias Michael. Heidän väliinsä mahtuu tietenkin koko joukko eri ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Tarkoitus on ollut tehdä näkyväksi sitä moninaisuutta, joka kuuluu myös suomalaisuuteen, vaikka julkisuudessa ja jonkinlaisessa jaetussa mielikuvamaailmassa käsitys suomalaisuudesta on yhä aika kapea.
Oli todella kiinnostava lukea kaikkien kirjassa esiintyvien ihmisten kertomuksia itsestään ja taustoistaan! Tekijäjoukko kertoo itsekin olevansa third culture kidsejä, ja he ovat varmastikin päässeet haastateltujen kanssa nopeasti samalle aaltopituudelle ja ennen kaikkea kysymään kiinnostavia kysymyksiä. Tässä kirjassa ei nimittäin ole kysytty esimerkiksi "mistä olet kotoisin?", sillä miten siihen muka vastataan? Mitä sillä oikeasti tahdotaan tietää? Sen sijaan heiltä on kysytty kysymyksiä kuten kuka olet? Mihin yhteisöihin koet kuuluvasi? Miten määrittelisit itsesi? Mitä muita kulttuureita on identiteetissäsi? Kunkin henkilön tarina on saanut lähteä avautumaan näistä kysymyksistä siten kuin on avautunut. Joukossa on jokunen parihaastattelu, joissa esittäytyy esimerkiksi sisaruspari, ja etenkin niissä henkilökuva on kirjoitettu haastattelumaisemmaksi. Muut on kirjoitettu suoraan haastatellun kertomukseksi.
Haastateltujen suhde käsitteeseen third culture kids on yllättäen aika kirjava. Moni on kokenut sen heti omakseen (jes, vihdoinkin minun maailmassaolon kokemukselleni on sana) ja osassa se taas on herättänyt ärtymystä (miksi tarvitaan taas uutta sanaa, enkö voi kuulua tällaisena näihin olemassaoleviin määritelmiin). Monissa kertomuksissa tulee esille jonkinlainen ympäristöstä nouseva tarve tai vaatimus "selittää itsensä", kaikenlainen kysely ja oletukset, etenkin jos siirtolais- tai ulkomaalaistaustan voi olettaa ulkonäöstä tosi helposti. Silloin erilaisuus tietenkin (yli)korostuu, ja luultavasti kokemukseen vaikuttaa se, millainen henkilön suhde omiin juuriinsa ja niihin kulttuuripiireihin on. (Sekä varmaankin se, millaisella sävyllä kyselijä asiansa esittää.) Jos toiseen kulttuuriin joko liittyy ympäristön stigma tai suhde siihen on muuten vaikea, on helppo ymmärtää että itsensä selittäminen ympäristölle, mutta myös itselleen, alkaa tuntua taakalta. Voi tulla kaikenlaisia solmuja itsen tai ympäristön kanssa, epävarmuutta siitä, hyväksytäänkö minua joukkoon. Joka tapauksessa se pakottaa ajattelemaan omaa identiteettiä ja asemaa yhteiskunnassa tavalla, johon valtaväestö ei joudu.
Kirjan third culture kidsien henkilöhistoriat ovat monenlaisia: joidenkin toinen vanhempi on Suomesta ja toinen muualta, joidenkin vanhemmat ovat muuttaneet muualta Suomeen, jotkut ovat ehtineet itse muuttaa maasta toiseen moneen kertaan. Joidenkin elämä ja sukuhistoria on yhdistelmä tätä kaikkea. Ihmisten henkilöhistorioissa on mukana myös maailmanhistoriaa; kirjassa on esimerkiksi henkilö, nykyään Helsingissä asuva Michael, jonka isä on tullut siirtolaisena Trinidadista Iso-Britanniaan kuuluisalla Empire Windrush -aluksella. Syitä siirtolaisuuteen on ollut tietenkin monia, niinkuin ihmisillä tässä maailmassa on: sodat ja konfliktit, rakkaus, työt ja ylipäätään oman polun kulkeminen tässä maailmassa.
Mukavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa. Viime vuosina on puhuttu tosi paljon äänestä, siitä kenen ääntä yhteiskunnassa kuullaan ja millä tavoilla. Olen tulkinnut tämän äänen usein tarkoittavan narratiivista ääntä, kertojan perspektiiviä. Third Culture Kids on ihan mahtava esimerkki siitä, miten tämä ääni on tosi luontevasti, aidosti ja kaunistelematta saatu annettua haastatelluille ihmisille. Kirja on myös tosi kaunis esine. Ja värikäs! Tuntuu juhlajulkaisulta: laadukas paperi, viimeistelty taitto, hyvä sidonta ja ihana lukunauhakin vielä. Suosittelen lukemiseksi kaikille.
Kirjan tiedot:
Third Culture Kids. Toim. Mona Eid ja Koko Hubara. Kuvat Caroline Suinner. Graafinen suunnittelu Kiia Beilinson. Otava 2022. 336 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti