Jännärien parissa jatketaan! Turkulaisista puutalokauhuista siirryin Pariisiin ja teatteritaiteen maailmaan. Guillaume Musso on tällä hetkellä Ranskan myydyin kirjailija ja hänen uusin kirjansa L'inconnue de la Seine (Seinejoen nimetön tyttö) kirjailijan peräti 19.s romaani. Kirjoja ei ole suomennettu. En ole ennen lukenut Musson kirjoja, mutta nimi on ranskalaisista kirjallisuuslehdistä ja myyntilistauksista hyvin tuttu, sillä myös hänen veljensä Valentin Musso on dekkarikirjailija. Guillaume Musson tuotanto on ilmeisesti enemmän jännäriviihdettä, vaikka en lajityyppien tarkkoja rajoja tunnekaan saati osaa vetää. Joka tapauksessa tartuin tähän ensimmäiseen Mussooni, kirjailijan tuoreimpaan kirjaan, uteliaana: mikä mahtaa olla miljoonien ja taas miljoonien lukijoiden suosion syy?
L’inconnue de la Seine yhdistää rikosmysteerin ja teatterihistorian aineksia eräänlaiseksi taidejännäriksi – ei siis mitään tiheätunnelmaista ajojahtia, vaan kirjallisuuden, Antiikin Kreikan ja teatteritaiteen tuntemuksella ratkaistava arvoitus. Kaikki tapahtuu joulukuussa 2020 viiden päivän aikana (Dionysia-juhlien kesto Antiikin Kreikassa), pääosin Pariisissa
Kirjan alussa pelastajat nostavat Seinejoesta, keskeltä Pariisia, ilkialastoman ja muistinsa menettäneen nuoren naisen. Tyttö viedään psykiatriseen laitokseen, josta hän kuitenkin oitis karkaa. DNA-selvityksen mukaan nainen on pianisti Milena Bergman, mutta tässä onkin selittämätön mysteeri: Milena on kuollut vuotta aiemmin lento-onnettomuudessa. Mysteeriä selvittämään ja karannutta tyttöä jäljittämään lähtee komisario Roxane Montchrestien. Roxanella on tällaiseen aikaa, koska hän on suututtanut poliisipäällikön omapäisyydellään (aivan kuin olisin ennenkin lukenut tällaisesta dekkarin tyyppihahmosta) ja hänet on juuri siirretty sivuun nk. epätavallisten tapausten tutkintaan. Juttu onkin epätavallinen: tyttö on yhtä aikaa elossa ja kuollut ja joka suunnasta putoilee viitteitä Dionysoksen kultista. Dionysos oli paitsi viinin, myös teatterin, vapauden/vapautumisen ja rajojen rikkoutumisen jumala.
Milenan yllättävästä löytymisestä ja katoamisesta ilmoitetaan myös tämän seurustelukumppanille, kirjailija Raphaël Batailleylle. Kun asioita tongitaan, käy ilmi ettei Milena ollut alunperinkään se, joksi tätä luultiin ja myös Raphaëlilla on sormensa pelissä sotkussa. Soppaan kytkeytyy myös muuan salaperäinen Garance de Karadec, joka kuuluu Dionysos-kulttia seuraavaan teatteriseurueeseen. Seurue ja Garance liittyvät pariin selittämättömään murhatapaukseen, joissa (virka)valtaa edustanut uhri on löytynyt pukinnahkavuotaan käärittynä. Sitten Garance siepataan, Raphaël Batailley lähtee seuraamaan tätä ja kaksikko päätyy saarelle Bretagnen edustalle. Siellä käy ilmi, että aiemmat murhat liittyvät eräänlaiseen nykyaikaiseen Dionysia-juhlaan. En aio paljastaa kirjan päätöstapahtumaa, mutta kirjailijakin on kirjoittanut tarinalle kyllä hyvin avoimen lopun: kun silmät sulkeutuvat, lukija ei voi tietää, avautuvatko ne enää koskaan.
L’inconnue de la Seineä voisi ensin luulla dekkariksi, koska alussa sitä kerrotaan komisario Roxane Montchrestienin näkökulmasta. Roxane jää kuitenkin aika etäiseksi hahmoksi, josta lukija ei saa tietää juuri mitään. Roxanen rooliksi jää seurata arvoituksellisia johtolankoja, sillä hän on poliisille epätyypillisesti suorittanut kirjallisuustieteen valmistavat opinnot (khâgne ja hypokhâgne). Kirjan edetessä kerronnan paino siirtyykin Raphaëliin ja hänen traagiseen henkilöhistoriaansa. Joka luvun alussa on kirjallisuussitaatti, ja johtolankojen seuraaminen vaatii kirjallisuuden, antiikin ja taidehistorian tuntemusta. Kaupan päälle tulee Dionysos-aiheinen tietopaketti.
Ihan mukiinmenevää viihdettä. Herkkähermoiselle lukijalle (minä!) sopii, ettei tarina ole liian jännittävä. Pariisi- ja Ranska-miljöö on kirjassa aika tärkeässä osassa. Pariisi on moni-ilmeinen: välillä likainen, ruuhkainen ja kurja, mutta hohtaa myös omaa uniikkia taikaansa. Kun tarinan roistot saadaan nalkkiin tai heidät muulla tavoin kohdataan, he pääsevät loppupuolen monologeissa selittämään Dionysos-motiivejaan, jotka on nopeasti summattu: ihmisen on ylitettävä tavanomaisen todellisuuden rajat ja vapauduttava alistavien järjestelmien kahleista. Miksi näin on, jää kuitenkin täsmentämättä. Roistojen kapinalla on ikäviä seurauksia, kuten ruumiita, joten järjestäytyneen yhteiskunnan ja (taiteellisen) vapauden kaipuun törmäys ei ole minusta ihan yksiselitteinen juttu. Tätä ristiriitaa ei sen enemmin käsitellä, mikä on hiukan harmillista. Aiheena se on kuitenkin aika ajaton.
En ole koskaan lukenut ihmeemmin dekkareita tai jännärikirjoja; osittain siksi että olen herkkähermoinen ja menetän yöuneni liian jännistä kirjoista, ja osittain siksi, että kaikenlaista muuta luettavaa riittää niin paljon. Nyt teki kuitenkin mieli aloittaa jonkinlainen dekkariprojekti! Ehkä dekkarilukupiiri, jossa luettaisiin mahdollisimman laajasti eri alalajeja. Siinä olisi brittiläinen Christie-tyyppinen klassikko, kovaksikeitetty noir-dekkari, cozy crimeä, ruotsalainen yhteiskunnallinen dekkari, historiallinen dekkari, taidejännäri ja joku kotimainen klassikko. Olen kerännyt itselleni kirjaston verkkosivuille erilaisia lukupiirilistoja, mm. klassikkolukupiirille, talous & kirjallisuus -lukupiirille ja Etelä- ja Kaakkois-Aasia -lukupiirille. Dekkaripiiri niiden jatkoksi vaan! =)
Kirjan tiedot:
Guillaume Musso: L'inconnue de la Seine. Calmann-Lévy, 2021. 411 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti