Puutalon remontit olivat alkaneet eikä loppua näkynyt.
Auki revitty talo oli kuin ruumis, kylmyyttä hohkaavat ulkomuurit, rakennusjätteet kuin sisäelimet. Minulla oli tunne, että minne tahansa päin me nenämme käänsimme, sieltä löytyi aina uusi ongelma tai vaurio, joka vaati korjaamista. Olimme käyttäneet kaikki rahamme, lainoja oli reilusti yli maksimimäärän ja olimme kerjänneet sukulaisilta.
Toivotonta.
Jännäri- tai dekkarigenressä on paljon erilaisia alalajeja: nordic noir, toimintatrilleri, poliisiromaani ja vaikka mitä muita. Tämän Niina Revon romaanin myötä mukaan voisi laskea myös remontti-noirin tai rakennusvirhe-noirin! Elävästä elämästä saisi varmasti ammennettua paljon draaman aineksia; genre olisi jotain kauhun ja jännärin väliltä. Siinä olisi psykologista kauhua, epätoivoa, paatuneita roistoja ja puliveivareita. Uhrin osaa näyttelisi runneltu perusturvallisuudentunne ja pitkiksi ajoiksi raiteiltaan vinksahtanut elämä.
Anteeksiannon juoni rakentuu aika simppelin tapahtumaketjun varaan: Rauhalan perhe ostaa paritalon puolikkaan. Talosta löytyy ongelmia ja käy ilmi, että myyjä on ollut ongelmista tietoinen, mutta kieltää kaiken vastuun. Alkaa paperisota, remonttipainajainen ja moni muukin painajainen. Yksinkertaista, mutta tästä simppelistä juonesta Repo saa kasvatettua kirjan, jossa tarkastellaan hieman laajemmallakin tasolla sellaisia ikäviä asioita, joita ei välttämättä tahtoisi nähdä tai uskoa todeksi. Sellaisia puolia ihmisistä ja elämästä, jotka eivät kestä päivänvaloa.
Kirja alkaa asuntokaupoista: äiti Verna, isä Ossi ja teinitytär Vanamo ihastuvat puolitutun myymään taloon. Puhdasverinen kauhukirjailija olisi pitkittänyt heidän joutumistaan talon uhreiksi ja antanut lukijan seurata piinaavaa luisua, mutta Repo pudottaa viattoman ja pahaa-aavistamattoman perheen taloon vain muutaman ennakkovaroituksen kera: välikatossa on outo tumma läikkä ja myyjän ("markettimies") vaimo väistelee katseita ja on oudon vaitelias.
Kun katastrofin laajuus käy ilmi ja syvenee entisestään, lukija alkaa itsekin kiehua voimattomasta raivosta tilanteen epäoikeudenmukaisuuden edessä. Miten voi olla mahdollista, että toisten elämä on huoletonta yltäkylläisyyttä ja toiset joutuvat menettämään paitsi rahansa, myös (mielen)terveytensä, perusluottamuksen tunteensa ja uskonsa tulevaisuuteen ja hyviin asioihin? Vääryys henkilöityy kirjassa "markettimieheen", talon ketkuun myyjään, joka on omavoitonpyynnin ja epärehellisyyden ja muunkin lierouden perikuva. Mutta! Mies ei kuitenkaan ole mikään selittämättömän pahuuden tai pahantahtoisuuden ilmentymä, vaan jollakin tavalla kuitenkin tuiki tavalliseksi miellettävä mies, joka tahtoo hyvää omalle perheelleen ja itselleen. Jos oma etu sattuu vaatimaan jonkun toisen kustannuksella hyötymistä niin ei voi mitään. Uskon, että moni tunnistaa tällaisen ihmistyypin, joka osaa kahmia ja käyttää valtaa persoonallaan ja puheillaan, joka pyrkii dominoimaan vuorovaikutustilanteita ja joka pelaa aina omaan pussiinsa. Tällainen ihminen osaa vaikuttaa rehdiltä, kunnialliselta ja jämäkältä, eikä naiivisti rehellisyyteen luottava ihminen osaa nähdä vaaraa ennen kuin on aivan liian myöhäistä.
Kirja tutustuttaa lukijan myös omiin varjopuoliinsa: minäkin huomasin myötäeläväni voimakkaasti niissä kohdissa, joissa terveytensä, rahansa ja tulevaisuususkonsa talolle menettänyt äiti fantasioi puolivahingossa erilaisia makaabereita kostokeinoja. Tällaisia impulsseja löytyy meistä kaikista, jos uskaltaa valaista niitä pimeitä nurkkia. Ei tarvitse olla psykopaatti tehdäkseen pahoja asioita, kertoo takakansikin. Kosto on tunteena ja ajatuksena ihmeellisen voimakas ja hyvä, ja Niina Repo ohjaa tällä kirjalla sen tunteen äärelle, tarkastelemaan miltä se näyttää. De te fabula narratur.
Talon, remonttien ja kaiken kaaoksen keskellä elävä perheen teinityttö Vanamo puolestaan näyttää, minkälaisia varjoja nuorten elämään saattaa osua. Kirjaa kerrotaan välillä äidin ja välillä Vanamon näkökulmasta. Kaiken keskellä on myös otteita jonkinlaisesta true crime -podcastista, joka tuo vielä kolmannen näkökulman tapahtumiin. Kirjan nimessä oleva anteeksianto esiintyy kirjan yhdessä avainkohtauksessa, mutta hyvin, tuota, monitulkintaisella tavalla.
Anteeksianto on Niina Revon kahdeksas romaani ja perustuu lehtihaastatteluiden sekä kirjan alussakin kerrotun mukaan Revon omaan elämään ja painajaismaisiin talokauppoihin. Olen lukenut myös edelliset, Vyöry (2018) ja Kompleksi (2015). Ne tarjoilivat samalla tavalla paljon ajateltavaa, paketoituna samoihin kansiin odottamattomien juonenkäänteiden ja aina jonkinvärisen humoristisen sävyn kanssa.
Kirjan tiedot:
Niina Repo: Anteeksianto. WSOY 2022. 305 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti