Philip K. Dick: Uneksivatko androidit sähkölampaista?

Paikkailen täällä aukkoja sivistyksessä ja luin tieteiskirjallisuuden klassikon eli Philip K. Dickin teoksen Uneksivatko androidit sähkölampaista? Kirja on suomennettu ensimmäisen kerran jo vuonna 1989 nimellä Palkkionmetsästäjä, ja tarina tunnetaan erityisesti sen pohjalta tehdystä klassikkoelokuvasta Blade Runner vuodelta 1984. En ole nähnyt elokuvaa (enkä lukenut vanhaa suomennosta), mutta elokuva ei ilmeisesti seuraa kirjaa kovin orjallisesti, vaan lähinnä perusidean osalta: maapallo on saastunut kutatuinkin elinkelvottomaksi, elävä luonto on kuollut ja ihmisiä on lähetetty siirtokuntiin toisille planeetoille. Ihmisillä on myös toinen toistaan kehittyneempiä androidipalvelijoita, joita on vaikea erottaa ihmisistä. Lisäksi tietyntyyppiset uusimman sukupolven Nexus 6 -androidit eivät olekaan enää alistuneet osaansa palvelijoina, vaan karanneet siirtokunnista takaisin maapallolle. Palkkionmetsästäjä Rick Deckard jäljittää ja tuhoaa ihmisinä esiintyviä androideja.

Miten androidin sitten erottaa oikeasta, elävästä ihmisestä? Kiinnostava ontologinen kysymys. Rick Deckard käyttää Voight-Kampffin testiä, jolla mitataan tutkittavan vasteita haastattelijan kysymyksiin, ja kysymykset keskittyvät erityisesti mittaamaan nk. empatiavastetta, myötäsyntyistä reaktiota ja tunnetta. Nexus kutoset edustavat muutoin kaikenlaisen kehityksen terävintä kärkeä,  mutta empatiavasteen konemaiset ja aavistuksen verran ihmistä hitaammat tulokset paljastavat ne androideiksi. Empatiavaste siis erottaa, mutta yhdistäviäkin tekijöitä androidien ja ihmisten väliltä löytyy: androidit ovat ihmisten lailla tietoisia omasta olemassaolostaan ja kykenevät tavoitteelliseen toimintaan (esimerkiksi karkaamaan ihmisten palveluksesta).

Uneksivatko androidit sähkölampaista? on julkaistu alunperin vuonna 1968, mutta sen herättämillä pohdinnoilla on annettavaa vielä nykyäänkin. Ympäristökriisit ovat tietenkin tuhannesti kriittisempiä kysymyksiä nyt kuin vuonna 1968, samoin on tietynlainen kirjassa esiintyvä tehokkuuden ja hallinnan tavoittelu. Ajatellaan vaikka Rick Deckardinkin käyttämää Penfield-tunteistinta: se on ohjauspaneelilla käytettävä käyttäjänsä affekteja manipuloiva laite, josta löytyy siinä tuhatkunta erilaista tunnetilaa. Miltä kuulostaa esimerkiksi 481, tietoisuus tulevaisuuden tarjoamista monenlaisista mahdollisuuksista? Tai numero 594, aviomiehen kaikkia asioita koskevan suuremman viisauden mielihyväntäyteinen hyväksyntä? Androidit on luotu kaiketi tehokkuuden ja hallinnan tavoittelun nimissä, ja samoin ihminen koetaan koneistoksi, jonka toimintoja yritetään tunteistimen avulla hallita ja optimoida. Puistattavaa, varsinkin kun ajattelee, miten paljon kaikupohjaa tällä ajatusmallilla on nykypäivän työelämässä.

Älykkäitä ja vaikeasti tunnistettavia androideja jäljittäessään Rick Deckard päätyy kiperiin tilanteisiin ja aika nopeatempoiseenkin jahtiin, ja lukija saa jännityksen lisäksi pohtia valtavan painavia kysymyksiä elämän ainutkertaisuudesta ja arvosta, siitä mitkä asiat ovat tavoittelemisen arvoisia ja mikä tekee ihmisestä ihmisen.

JK. En ollut aiemmin lukenut kirjaa enkä nähnyt Blade Runneria, ja silti tiesin Roy-androidin legendaarisen sitaatin: Olen nähnyt asioita, joita te ihmiset ette uskoisi. Hyökkäysaluksia tulessa Orionin edustalla. Olen katsellut C-säteiden kimaltelua pimeässä lähellä Tannhäuser-porttia. Kaikki nuo hetket katoavat aikanaan kuin kyynelet sateeseen. On aika kuolla. Sepäs onkin ihan vain elokuvasta peräisin oleva sitaatti! Kirjassa Roy Batyn viimeiseksi repliikiksi jää sanaton parahdus.

Kirjan tiedot

Philip K. Dick: Uneksivatko androidit sähkölampaista? Suomentanut J. Pekka Mäkelä. Täysi Käsi Oy 2022 [1968]. 242 sivua.