Mohsin Hamid: Viimeinen valkoinen mies

 Eräänä aamuna Anders, valkoinen mies, sai herättyään huomata muuttuneensa syvän ja kiistämättömän ruskeaksi.

Näin alkaa (incipit) Mohsin Hamidin erikoinen pienoisromaani Viimeinen valkoinen mies. Kafkamainen alku tutustuttaa lukijan päähenkilö Andersiin, joka totta tosiaan kokee muodonmuutoksen ja herää selittämättömällä tavalla ruskeaihoisena. Käy ilmi, että Anders ei ole ainoa, vaan samanlaisia tapauksia tunnetaan muitakin. Ensimmäisten joukossa muuttuva Anders joutuu aluksi tapahtuneesta shokkiin kuten moni muukin muuttunut, suorastaan kauhun ja inhon valtaan, eikä uskalla poistua kotoaan töihin tai kauppaan. Uusia tapauksia todetaan kiihtyvään tahtiin, seuraa mellakoita ja muuta yhteiskunnallista levottomuutta ja lopulta muodonmuutos tapahtuu käytännössä jokaiselle. Eräänä päivänä kuolee sitten otsikon mainitsema viimeinen valkoinen mies. 

Kirjan lopulla on hymähdyttävä kohta, jossa vanha, valkoiseksi syntynyt ja erilaisiin salaliittoteorioihin kallellaan ollut mummeli yrittää kuvailla ruskealle lapsenlapselleen valkoisuutta ja sitä, millainen oli maailma kun siellä vielä asui ihonväriltään eri värisiä ihmisiä. Valkoisuus on ollut mummolle merkittävä identiteettitekijä, mutta hän ei pääse selityksissään oikein ihon pintaa syvemmälle, ja lopulta lapsenlapsi tarttuu mummon käsiin ja pyytää häntä kauniisti lopettamaan. Miten pakeneva asia ihonväri onkaan, kun sen kaikkia merkityksiä yrittää ryhtyä kuvailemaan!

Lukupiirikirjat ravintola Koulun pöydällä

 

Kirjan asetelma on monin tavoin kiinnostava. Se sai minut aluksi odottamaan jonkinlaista suurromaania tai selvästi kantaaottavaa kirjaa rakenteellisesta rasismista. Odotus oli väärä, sillä Hamidin kerronta on oikeastaan aika niukkaa eikä se pyri rakentamaan mitään kattavaa ja perinpohjaista kuvausta tapahtumista eikä miljööstä. Perimmäinen tarkoitus lienee herättää lukija ajattelemaan, ja kirja käsittelee ilmeisen rasismiteemansa lisäksi mielestäni ainakin menetyksen tunteita ja sitä, miten ihmiset reagoivat hallitsemattomiin ja valtaviin yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Ezra Kleinin haastattelussa Mohsin Hamid kertoo kirjan idean syntyneen jo kaksikymmentä vuotta sitten, syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskujen jälkeen. Ennen iskuja rasismi tai syrjintä eivät olleet juurikaan vaikuttaneet Hamidin elämään, sillä hän oli hyväpalkkaisissa töissä ja elänyt huippuyliopistojen hyväosaisessa kuplassa. Terrori-iskujen jälkeen tapahtui kuitenkin muutos, ja hänestä tuli pakistanilaisen näköisenä suunnilleen yhdessä yössä jotain aivan muuta kuin sitä ennen. Muutos on varmasti ollut ravisteleva ja joillakin tapaa absurdi, sillä eihän hän itse ihmisenä ollut muuttunut lainkaan. Mutta yksikään ihminen ei ole saari, vaan elää vuorovaikutuksessa toisten kanssa, ja romaanin Anderskin joutuu pohtimaan hänelle tapahtuneen muutoksen syvyyttä. Muutos ei nimittäin rajoitu vain ihonväriin, vaan myös Andersin kasvonpiirteet ja koko olemus vaikuttavat muuttuneen. Lisäksi häntä kohdellaan eri tavalla kuin aiemmin – johtuuko se muista ihmisistä vai onko hän itse huomannut toisten muuttuneet asenteet ja muuttunut niiden myötä? Miten eri tavoin ihmiset toisiaan kohtelevatkaan ulkomuodon ja siihen kytkettyjen oletusten perusteella?

Kirjan tiedot:

Mohsin Hamid: Viimeinen valkoinen mies (suomentanut Jaakko Kankaanpää). Otava 2022. 127 sivua.