Lucy Maud Montgomeryn romaanit ovat tyttökirjojen aatelia. Niitä ei kylläkään ole syytä niputtaa vain nuorten lukemistoksi, sillä lukijoihin ja ihailijoihin ovat jo Montgomeryn elinaikana kuuluneet muun muassa Mark Twain ja Englannin pääministeri Stanley Baldwin! Annat ja Runotytöt ovat edelleen rakastettua lukemistoa monille aikuisillekin, ja onhan Anna-kirjoista tässä aivan vastikään kuvattu uusi kolmen tuotantokauden televisiosarjakin Anna, a lopussa.
Satu Koskimies ja Vilja-Tuulia Huotarinen tekivät vuonna 2018 kaikille LMM-kuplassa viihtyville aivan valtavan palveluksen julkaisemalla fanifiktiona jatkoa runotyttö Emilia Byrd Starrin elämälle! Muistan jonkun toisen LMM-fanin joskus sanoneen, että moni lukija on ensisijaisesti joko Annojen tai Runotyttöjen fani. Näistä kahdesta Emilia on aina ollut omaa sydäntäni lähellä - niinkin lähellä, että uskalsin tarttua Emilian tarinan jatko-osaan vasta nyt, vaikka kirja on odotellut ilmestymisestään asti vuoroaan lukupinossa. Jollakin tavalla varmaankin pelotti, että entä jos se onkin ihan vääränlainen ja joudun pettymään? No, nyt voin todeta että se oli onneksi turha huoli.
Emilia Kent oli ihana paluu Emilian tarinaan, Prinssi Edwardin saarelle Blair Wateriin ja aivan erityisesti tietenkin Uuteen Kuuhun ja Emilian ja Teddyn omaan kotiin, Autioon taloon. Sen sivuilla tavataan ihana, suorasuinen Ilse, kultainen Laura-täti ja kaikki muut rakkaat (ja ärsyttävät) tutut hahmot. Koskimies ja Huotarinen ovat onnistuneet luomaan uskottavan ja Montgomerylle uskollisen maailman, josta en tahtoisi paljastaa tässä liikaa! Joka tapauksessa ikä alkaa painaa Uuden kuun kuningatarta Elisabet-tätiä sekä Lauraa ja Jimmyä, ja Uudessa Kuussa koetaan sen johdosta joitakin muutoksia. Emilian elämä taiteilija-Teddyn puolisona ei ole pelkkää onnea ja auvoa - sehän olisi draamankin kannalta aika pitkäveteistä - ja kirjassa päästään valottamaan sitä, miten vaikeaa voi olla samaan aikaan taiteilija mutta myös vaimoihminen. Teddystä tulee kirjassa varsinainen miestaiteilija, joka saa elää vain taiteelleen, mutta Emilian elämässä on myös loputtomia askareita, multaisia porkkanoita, piiraita ja liemiä. Tätä elämänvaihetta kirjassa kuvataan herkullisella tavalla, joka on kuin suoraan Montgomeryn kynästä - Emiliakin aivan läähättää kateudesta pieluksillaan lukiessaan erinomaisia kirjoja, kun oma kirjoitustyö ei ota edetäkseen.
Montgomery on henkilöhahmojen luojana mestarillinen, ja kirjoittajat ovat saaneet saman taian säilymään myös tässä jatkotarinassa. (Tai, no: rehellisyyden nimissä on mainittava, että yhteen ainoaan kohtaan pysähdyin ajattelemaan että tässä kohdassa Montgomery olisi heilauttanut taikasauvaansa ja kuvannut tämän varmaankin toisin.) Erityisesti räiskyvä ja suorasuinen Ilse on viimeistä piirtoa myöten kuin Montomeryn kynästä ja samoin tämän isä, tohtori Burnley. Ja niin on myös Emilia itse - kiihkeä, ylpeä, herkkä, luova ja velvollisuudentuntoinen Emilia, jossa on sekä romantikon että impressionistin vikaa. Kirjassa tavataan myös tunnelman sähköistävä Dean "Pönttöselkä" Priest, joka tuntuu nyt jotenkin kutistuneen Emilian vertaiseksi. Niinhän siinä on väistämättä käytävä, sillä vaikka molemmat ovat vanhentuneet saman verran vuosissa laskettuna, välimatkaa nuoren tytön ja vanhemman miehen välillä nuo vuodet ovat kuroneet umpeen.
Kirja on täynnä ihania, Emilialle (ja Montgomerylle!) tärkeitä paljonpuhuvia detaljeja niin luonnosta, pukeutumisesta, sisustuksesta kuin taiteestakin. Se piirtää Emilialle, Teddylle, Ilselle, Perrylle ja kaikille muille rakkaille hahmoille mielenkiintoisia uusia polkuja, joilla kohdataan niin onnea, iloa, ristiriitaisia tunteita kuin kyntöpeltoja ja vääriin paikkoihin eksyviä porsaitakin. Ihana paluu Montgomeryn maailmaan. Tarina päättyy eräänlaiseen käännekohtaan, ja pakahdun kyllä halusta lukea mitä tulevat vuodet voisivatkaan tuoda tullessaan!
Sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjoittajaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti