Ajankohtaista luettavaa viime viikonlopun aluevaalien alla: Osmo Soininvaaran viime syksynä Tieto-Finlandia-ehdokkaanakin ollut kirja 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka. Kirjalla on varausjonoa ja minulla muita kiireitä, joten jouduin lukemaan aika lailla kiirehtien. Kirjan ensimmäisessä osassa kerrataan teollistumisen ja modernin yhteiskunnan syntyhistoriaa, toisessa osassa tarkastellaan sitä, miksi ilmiömäinen talouden ja elintason kasvu on jakautunut epätasaisesti ja kolmannessa osassa luonnostellaan keinoja, joilla hyvinvointivaltion yhteiskuntapolitiikkaa pitäisi uudistaa.
Keskeisimmiksi ongelmiksi nousevat ilmastokriisi ja eriarvoisuuden syveneminen. Näistä kahdesta eriarvoisuutta ja työmarkkinoita käsitellään aika paljon pitkällisemmin. Eriarvoisuuden ohella Soininvaara kuvaa yhteiskunnan hyvinvointivajetta: koskaan ei ole ollut niin hyviä edellytyksiä mukavaan elintasoon ja elämään kuin nyt, ja näillä eväillä meidän pitäisi yltää paljon parempaan. Mikäli vuonna 1900 elänyt suomalainen olisi saanut kuulla, että tällä hetkellä työn tuottavuus on 17 kertaa tuon ajan tuottavuuden verran, hän olisi varmasti kuvitellut mielessään jonkinlaisen utopistisen onnelan. Sellaista ei kuitenkaan ole, koska talouskasvu yksinään ei tuota hyvinvointia kovinkaan hyvin. Avainsana on markkinavirhe: kun esimerkiksi hiileen perustuvan energian hinnassa ei huomioida hiilidioksidipäästöjen haittoja, markkinat päätyvät ratkaisuihin, joissa tuotetaan liikaa hiilidioksidia. Markkinahäiriöt tai markkinavirheet tuottavat ongelmia ympäristön lisäksi työmarkkinoilla tai vaikkapa asuntomarkkinoilla.
Oli helppo nyökytellä Soininvaaran näkemyksille ympäristöongelmista ja markkinavirheistä – talouden sanastokin on minulle nyt tutumpaa kun olen juuri siihen perehtynyt Aalto-yliopiston, Hankenin ja Helsingin yliopiston yhteisellä, maksuttomalla talouden perusteet -verkkokurssilla) – mutta työmarkkinoita ja eriarvoisuutta koskevien lukujen kohdalla oli pysähdyttävä miettimään ankarammin. Soiminvaaran analyysissä yksi työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmia aiheuttavista tekijöistä on ... ay-liike. Tarkemmin ottaen palkkataulukot, joiden liian korkeiden palkkojen vuoksi osa työttömistä jää työllistymättä. Ratkaisu olisi siis palkkojen jousto (yleensä eufemismi niiden laskemiselle), mitä on hyvin vaikea mieltää hyvinvointia lisääväksi tekijäksi. Minun oli niinikään vaikea lukea Soininvaaran ajatuksia maksuttoman koulutuksen ristiriidoista ja haitoista: hänen mukaansa koulutus tuottaa sosiaalista eriarvoisuutta ja on maksuttomana näinollen merkittävä lahjoitus yhteiskunnalta hyväosaisille. Tilanne korjaantuisi lukukausimaksuilla tai "pehmeällä opintolainalla", jonka takaisinmaksu alkaisi vasta riittävän korkean tulotason myötä. Hyvin pienituloisen humanistin korvissa maksullinen tai lainapainotteinen opiskelu kuulostaa kyllä kestämättömältä yhtälöltä eikä ainakaan eriarvoisuutta vähentävältä mallilta, mutta Soininvaarakin toteaa, että lääkärit, juristit ja diplomi-insinöörit eivät voi piiloutua humanistien selkien taakse. Lisäksi Soininvaara korostaa, samoin kuin Thomas Piketty kirjassaan Capital et idéologie, että vasemmistopuolueet voivat päätyä maksutonta koulutusta ajaessaan hyväosaisten puolelle, sillä korkeakouluopiskelijat tulevat voittopuolisesti hyväosaisista perheistä. Toinen pikettyläinen havainto tätä tukemaan: vasemmistopuolueista on tullut henkistä pääomaa edustavien johtamia ja muutenkin kansoittamia (Piketty puhuu kirjassaan "bramiinivasemmistosta", gauche brahmane eli vasemmistolaisesta älymystöeliitistä). Havainto pakottaa miettimään, onko omassakin ajattelussani tämän suhteen jotakin sokeita pisteitä.
Helppolukuinen ja silti perusteellinen ja ajattelemaan pakottava kirja. Luin liian kiirehtien.
Kirjan tiedot:
Osmo Soininvaara: 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka. Teos, 2021. 405 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti